Blogi

Kepan hallitus keskusteli kansalaisyhteiskunnan tilasta

Kepan hallitus aloitti 25. maaliskuuta pidetyn kokouksensa keskustelemalla kansalaisyhteiskunnan tilasta ja toimintaedellytyksistä Suomessa ja maailmalla. Kyseessä oli ensimmäinen hallituksen kokouksen yhteydessä pidetty laajempi teemakeskustelu, joita on tarkoitus käydä jatkossa säännöllisesti.
Henna Hakkarainen
25.3.2013

Järjestökoordinaattori Auli Starck esitteli kansalaisyhteiskunnan tilaan ja toimintaedellytyksien turvaamiseen liittyvää työtä, joka painottuu Kepan uudessa ohjelmassa. Hallitus kävi keskustelua Kepan kansalaisyhteiskuntamääritelmästä - erityisesti rajanvedosta poliittisten puolueiden ja kansalaisyhteiskunnan välillä. Useat hallituksen jäsenet katsoivat, että ainakin demokraattisissa järjestelmissä puolueet ovat osa kansalaisyhteiskuntaa.

Starck kertoi, että Kepa julkaisee kevään aikana selvityksen kansalaisyhteiskunnan tilasta Suomessa. Kepan maatoimistot taas päivittävät parhaillaan Civil Society Reflections -papereita omien maidensa tilanteista. Ulkoministeriön ja lähetystöjen kanssa käydään jatkuvaa vuoropuhelua, ja niiden toivotaan ottavan kansalaisyhteiskunnan tilan aktiivisemmin esille kahdenvälisissä keskusteluissa kumppanimaiden kanssa.

***

Edellisviikon kehysriihipäätös ja sen sisältämät leikkaukset kehitysyhteistyövaroihin puhuttivat odotetusti Kepan hallitusta. Keskustelussa sivuttiin muun muassa maan hallituksen sitoutumisesta kehitysyhteistyön tavoitteisiin, järjestöjen vaikuttamistyötä syksyn budjettineuvottelua silmällä pitäen sekä suomalaisen poliittisen ilmapiirin eroa suhteessa 0,7-tavoitteen saavuttaneisiin Tanskaan, Ruotsiin ja Norjaan. Kokouksessa todettiin, että Kepan kehysriihivetoomuksen allekirjoitti 82 jäsenjärjestöä.

Timo Lappalainen kertoi toiminnanjohtajan raportissaan muun muassa Kepan johdon ja ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston uuden johdon tapaamisesta sekä kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) kansalaisjärjestöedustajien ja OECD:n kehitysapukomitean uuden pääsihteerin Erik Solheimin tapaamisesta.

Lisäksi hallitus sai päivityksen viestintä- ja globaalikasvatustukien sekä matkatukien hallinnoinnin siirtämisestä Kepaan. Siirto on hyvällä mallilla, mutta muutos voi aiheuttaa viivytyksiä alkuvaiheessa. Lappalainen myös kertoi, että jäsenaloitteiden kirjaaminen ja käsittely lanseerattiin Kepassa maaliskuussa.

***

Hallitus hyväksyi Kepan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja  luonnosta täydennettiin hallituksen toiminnan näkökulmasta kirjoitetulla johdannolla. Viime vuoden suuria ponnistuksia Kepassa olivat muun muassa uuden ohjelman valmistelu, viestintä- ja globaalikasvatustukien sekä matkatukien hallinnon siirron valmisteleminen ja vaikuttaminen Suomen hallituksen kehityspoliittiseen toimenpideohjelmaan. Organisaatioon liittyvistä muutoksista mainittiin esimerkiksi Pemban toimiston sulkeminen Mosambikissa suunniteltua aiemmin.

Vuoden 2012 tilinpäätös hyväksyttiin esitettäväksi Kepan kevätkokoukselle. Yhdistyksen kokonaiskulut olivat vuonna 2012 kaiken kaikkiaan 6,4 miljoonaa euroa. Hallitus käsitteli myös 26. huhtikuuta järjestettävän kevätkokouksen ohjelman ja hyväksyi kokouksen esityslistan.

Kepan tiloissa järjestettävän kevätkokouksen yhteydessä päätettiin järjestää seminaari vuosituhattavoitteiden jälkeisestä Beyond 2015 -prosessista. Kevätkokous nimeää myös vaalivaliokunnan syyskokouksen henkilövalintoja silmällä pitäen. Hallitus päätti esityksestään valiokunnan kokoonpanoksi ja kävi keskustelua siitä, kuinka uusia ihmisiä innostetaan hakemaan Kepan hallituspaikkoja seuraavassa syyskokouksessa.

Kokouksen lopuksi keskusteltiin Kepan edustuksesta ulkoministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön perustamaan Team Finland -verkostoon liittyvään kehittämistyöryhmään, jonka tehtävänä on kehitysmaihin kohdistuvien innovaatioiden ja liiketoiminnan kehittäminen. Hallituksen kanta oli, että Kepan on oltava mukana ja taattava kaikkien työryhmän työstä kiinnostuneiden jäsenjärjestöjen mahdollisuus vaikuttaa.

Kepan edustajaksi nimettiin ensimmäiseksi vuodeksi World Visionin Tiina Saukko ja hänen tuekseen perustettiin avoin järjestötyöryhmä, jolle edustaja raportoi työryhmän työstä. Edustusta ja sen jatkoa arvioidaan uudelleen vuoden kuluttua.