lapsia koululuokassa
Syyrialaislapsia Zaatarin pakolaisleirillä Jordaniassa.
Kuva:
Mark Garten
UN Photo
Blogi

Kehitysyhteistyön tarkoitus ei ole pitää ihmisiä poissa Suomesta

On valheellista väittää, että vuoden 2015 pakolaisliikehdintä olisi ollut vältettävissä enemmällä kehitysyhteistyöllä. Tukemalla hauraita valtioita voidaan kuitenkin vähentää syitä vastentahtoiseen siirtolaisuuteen.
Anna-Stiina Lundqvist
14.9.2018

Suomalaisten oma napa ja lähelle tulevat asiat kiinnostavat sekä yksilöitä itseään, mediaa että äänistä kiinnostuneita poliitikkoja. Myös kehitysyhteistyötä tekevät aktiivit ovat vaarassa sortua niiden tahojen retoriikkaan, jotka tekivät vuoden 2015 jättileikkaukset.

Saman vuoden pakolaisliikehdintä oli Suomessa jotain aivan uutta. Miksei lähdettäisi käyttämään ihmisten pelkoa ja ennakkoluuloja aseena ja perusteltaisi sillä kehitysyhteistyön määrärahatarvetta: ”ne” eivät tule tänne, jos vain maksamme tarpeeksi.

Mutta eihän se nyt aivan näin mene. Suomeen vuonna 2015 paenneet ihmiset tulivat pääosin Irakista – maasta, jonne kehitysyhteistyömme ei ole perinteisesti suuntautunut. Syyrian sotaakaan emme kehitysyhteistyöllä olisi pystyneet estämään, saati talibanien terroria Afganistanissa.  

* * *

Kehitysyhteistyö ja tulosten näkyminen vaativat kärsivällisyyttä. Koulutuksen ja demokratiakasvatuksen vaikutukset yhteiskuntien vakauteen eivät näy hetkessä. Naisten pienyrittäjyyden tuki näkyy ajan kanssa heidän lastensa hyvinvoinnissa ja koulutustasossa.

Joskus voi myös käydä niin, että vuosien ihmisoikeus- ja rauhantyö valuu hukkaan sodan syttyessä täysin kehitysyhteistyöstä riippumattomista syistä. Silloin ei auta kuin uskoa, että siemen on kuitenkin jäänyt jonnekin itämään ja näkyy joskus tulevaisuudessa rauhaa hieroessa. Muutos ei ole aina hallittavissamme – mutta se on vaikutuksillemme altista.

* * *

Miten iskeä niihin paljon puhuttuihin juurisyihin? Ratkaisu ei ole helppo, mutta onnistuessaan se tukee meidän kaikkien elämää – enkä nyt tarkoita tässä pakolaisliikehdinnän torjumista, vaan meidänkin yhteiskuntamme sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen hyvinvoinnin parantumista.

Meidän on ennen kaikkea tehtävä paljon kunnianhimoisempaa talous- ja ilmastopolitiikkaa, jonka ytimessä on globaalin eriarvoisuuden vähentäminen.

Kehitysmaat menettävät monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun takia yli 100 miljardia dollaria vuodessa. Summalla saisi kustannettua terveydenhoidon kaikille köyhimmissä maissa. Veroparatiisit eivät ole hallitsematon luonnonvoima, ne voidaan pysäyttää.

Se vaatii vain poliittista tahtoa, jolla edistetään yritysten taloudenhoidon julkista maakohtaista raportointia, omistusten avoimuutta ja tehokkaampaa lainsäädäntöä.

* * *

Eniten ilmastonmuutoksesta kärsivät maailman köyhimmät ihmiset, jotka ovat vähiten vaikuttaneet ilmiön syntyyn. Kaiken päätöksentekomme tulee edistää sitä, että maapallomme ei lämpene yli 1,5 astetta.

Fossiilisista polttoaineista luopuminen, uusiutuvien energiamuotojen käytön lisääminen ja hiilinielujen suojelu tuovat mukanaan työpaikkoja, verotuloja, puhdasta ilmaa ja monimuotoista luontoa niin meille kuin globaaliin eteläänkin.  

* * *

Niin kauan, kun maailmassa on eriarvoisuutta, konflikteja ja köyhyyttä, on myös pakolaisuutta. Meidän on tärkeintä huolehtia siitä, että tarjoamme turvallisia ja laillisia maahantulon reittejä esimerkiksi myöntämällä humanitäärisiä viisumeja ja nostamalla merkittävästi pakolaiskiintiötä.

Samalla on vaikea nähdä sellaista vastausta eriarvoisuuteen, johon ei kuuluisi vahvasti kehitysyhteistyön ja sen taustalla olevan globaalin järjestelmän puolustaminen.

Käytännössä kehitysyhteistyöleikkaukset näkyvät aina myös niissä järjestöissä ja niillä foorumeilla, joissa on mahdollista käydä keskusteluja ja rakentaa ratkaisumalleja globaaleihin ongelmiin.