Blogi

Kehitysapua ei pidä antaa hinnalla millä hyvänsä

"Nyt tarvitaan poliittista tahtoa ja rohkeutta sitoutua yhteiseen arvopohjaan ja toimiin, joilla saadaan aikaan pysyviä muutoksia kaikkein köyhimpien ihmisten elämässä."
Timo Lappalainen
28.11.2011

Ensi viikolla Etelä-Korean Busanissa päätetään toimista, jotka vaikuttavat miljoonien ihmisten elämän edellytyksiin.

OECD:n neljännessä kehitysavun tuloksellisuuden huippukokouksessa (High Level Forum 4) kehitysapua saavat ja antavat valtiot neuvottelevat periaatteista ja sitoumuksista köyhyyden poistamiseksi. Myllerrystä lisäävät globaali talouskriisi, luonnonmullistukset, lisääntyvä köyhyys ja konfliktit sekä Kiinan saaminen mukaan yhteisiin pelisääntöihin.

Valtioiden lisäksi kokoukseen osallistuu parituhatta kansalaisyhteiskunnan, parlamenttien, paikallishallinnon, tutkimuslaitosten ja median edustajaa. Kansalaisliikkeet ovat ensimmäistä kertaa mukana tasavertaisena neuvottelijaosapuolena.

***

Ensi katsomalta voisi päätellä, että Busanissa jatketaan keskustelua kehitysavun laadusta ja sovitaan aiemmin Pariisissa ja Accrassa sovittujen periaatteiden ja toimintaohjelman jatkosta. Väärin.

Huippukokouksessa pureudutaan kehitysyhteistyön keskeisiin kysymyksiin: mitä kehityksellä tarkoitetaan ja miten sitä saadaan kestävästi aikaan?

Usko talouskasvun voimaan on liki horjumaton, mutta sen hedelmien oikeudenmukaisesta jaosta puhutaan vähän, etenkin mitä tulee äärimmäisessä köyhyydessä eläviin. Perinteisiä avunantajamaita selvästi huolestuttaa – osittain aiheesta – nousevien talousmahtien, kuten Kiinan ja Intian, huseeraaminen esimerkiksi Afrikassa ilman, että niiden toimintaa rajoittavat yhteiset pelisäännöt. EU:n ei ole järkevää tukea kehitysmaan maataloussektoria ruokaturvan varmistamiseksi, jos samaan aikaan Kiina vuokraa miljoonia hehtaareja maata omiin tarpeisiinsa.

Kehitysponnistelut vaativat koordinaatiota ja johdonmukaisuutta.

***

Kehitysyhteistyön sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen kanssakäymisen keskeisinä pidetyt arvot, ihmisoikeudet ja demokratiakin, ovat pinteessä. Neuvotteluhaluton Kiina on saanut monet perinteiset avunantajamaat rähmälleen. Jopa eurooppalaisten valtioiden edustajien lausunnot viittaavat siihen, että Kiinan mukaan saaminen ajaa lähes kaiken muun ohitse. Ei ole yllättävää, että ihmisoikeudet, läpinäkyvyys ja tilivelvollisuus ovat keskeisiä ongelmakohtia Busanin loppuasiakirjasta neuvoteltaessa.

Huippukokouksen suurin merkitys lienee siinä, että se määrittää pitkälti asetelmia ja keskustelua, jota käydään seuraavan neljän vuoden ajan ennen YK:n vuosituhatohjelman päättymistä vuonna 2015.

Onnistutaanko moninapaistuvien valtakeskusten intressien yhteensovittamisessa niin, että kansainvälinen yhteisö löytää yhteisen sävelen köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseksi? Keskittyykö keskustelu kestävän kehityksen sisällöstä talouskasvuun ja sen väriin, vai antaisiko Busanin loppuasiakirjan visio uudesta globaalista kumppanuudesta tilaa ja eväitä uusille kehityspoluille?

YK:n vuosituhattavoitteiden takaraja 2015 lähestyy, ja eriarvoisuus ja köyhyys lisääntyvät – vuosia jatkuneesta talouskasvusta huolimatta. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa ja rohkeutta sitoutua yhteiseen arvopohjaan ja toimiin, joilla saadaan aikaan pysyviä muutoksia kaikkein köyhimpien ihmisten elämässä.

Kiinan saaminen mukaan on tärkeää, mutta omista arvoista ei saa tinkiä. Busanin loppuasiakirjan tekstin on heijasteltava sen hyväksyvien valtioiden arvomaailmaa.

Suomi voi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa näyttää siinä esimerkkiä. Nyt ei ole myönnytysten aika.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 28. marraskuuta 2011. Kirjoittaja on Kepan toiminnanjohtaja.