Blogi

Jäsenaloitteet tulivat jäädäkseen

Helmikuusta lähtien Kepa on kerännyt jäseniltään ideoita toiminnan kehittämiseksi jäsenaloitteiden muodossa. Kevään aikana aloitteita on tullut parikymmentä kappaletta. Kiitos niistä!
Johanna Harjunpää
27.6.2013

Jäsenaloitteiden idea syntyi tarpeesta kuunnella jäseniä ja antaa heille paremmat mahdollisuudet vaikuttaa Kepan toimintaan.

Yksinkertaisimmillaan jäsenaloite tarkoittaa jäsenjärjestön tekemää aloitetta tai toivetta yhteistyön muodosta, tapahtumasta tai teemasta.

Aloitteet eivät aina ole tulleet valmiiksi mietittyinä tai kirjallisina kokonaisuuksina, vaan niitä on bongattu jäseniltä myös seminaareissa, keskusteluissa ja koulutuksissa. Myös Maailma kylässä -festivaalin VINGO-teltan vieraskirjaan kirjoitettiin muutama jäsenaloite.

Kaikki saadut aloitteet ovat olleet erittäin hyviä ja herättäneet keskustelua. Valitettavasti kaikkia hyviäkään ideoita ei voida toteuttaa, mutta haluaisin nostaa esiin muutaman esimerkin siitä, millaisia aloitteita jäseniltämme on tullut, sekä miten niihin on vastattu.

Suomi-Somalia-seura toi ulkoministeriön järjestämässä kansalaisjärjestöseminaarissa esiin sen, että tarvittaisiin lisää koulutusta siitä, miten kansalaisjärjestöt voivat toimillaan ehkäistä korrputiota.

Kepa nappasi ehdotuksen jäsenaloitteeksi, ja järjestökehitystiimissä tultiin siihen tulokseen, että koulutus sopisi hyvin Kepan kambodzhalaisen kumppanin Cooperation Committee for Cambodian vierailun yhteyteen syksyllä.

Joukko globaalikasvatusta tekeviä järjestöjä toi Kepan järjestämässä koulutuksessa esiin tarpeen kättä pidemmästä välineestä globaalikasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin.

Kepan globaalikasvatustiimi tarttui aloitteeseen ja selvittää esimerkkejä globaalikasvatuksen laadun mittaamisesta Suomessa ja maailmalla. Syksyn koulutuksissa ja verkostotapaamisissa kootaan hyviä menetelmiä ja ensi vuonna järjestöt saavat ne käyttöönsä verkkojulkaisun muodossa.

Aloitteita toivotaan jatkossakin runsaasti. Aloitteen voi jättää nettilomakkeen kautta, laittamalla sähköpostia, soittamalla tai nykäisemällä kepalaista hihasta. Paras tapa on se, mikä itsestä tuntuu parhaalta.

Lisätietoja:

Johanna Harjunpää
Järjestösihteeri
johanna.harjunpaa@kepa.fi
050 317 6714