Blogi

Järjestöt pitävät huonoista uutisista

Mediassa harvemmin näkyy hyviä uutisia Afrikasta. Se johtuu siitä, että avunantajat haluavat antaa synkän kuvan, eikä medialla ole rahaa tarkistaa onko niille syötetty kuva totta.
Esa Salminen
21.3.2011

Köyhyys vähenee Afrikassa nopeammin kuin aiemmin on luultu. Lapsikuolleisuus on laskussa ja talous kasvaa kohisten. Silti uutisiin pääsevät mieluummin kurjuus ja kriisit. Columbia Journalism Review'ssä julkaistussa Hiding the Real Africa -tekstissä Karen Rothmayer kertoo miksi.

Yksi ilmeinen syy on se, että me järjestöihmiset tapaamme katsoa eteenpäin: keskittyä siihen mitä vielä pitää tehdä, sen sijaan että iloittaisiin hyvistä saavutuksista. Raadollisempi, mutta yhtä looginen syy on se, että saadakseen rahoitusta monet avunantajat tarvitsevat yksityisiä tukijoita, ja siihen nälänhädät ja kriisit ovat oivia.

Rothmayer kuvaa tilannetta Yhdysvalloissa, jossa hyväntekeväisyysjärjestöt kilpailevat keskenään niin verisesti, ettei kukaan halua kuullakaan hyviä uutisia. Raportit palaavat konsulteille, jos ne ovat liian positiivisia. Kurjuus myy.

Se on aika julma kuva siitä, mihin asiat voivat mennä, jos avustustyötä yksityistetään liiaksi. Jos maailman pelastaminen jätetään hyväntekeväisyyden ja yksityisten lahjoitusten varaan, piirtyy maailmasta hyvin yksipuolinen kuva: sellainen, jolla mainostoimistot myyvät meille huonoa omaatuntoa. Ymmärrettävästi sellainen apu ei tuppaa keskittyä monimutkaisiin, köyhyyttä aiheuttaviin rakenteellisiin ongelmiin.

Juttua lukiessa tuli hyvä mieli siitä, että meillä Pohjoismaissa ainakin vielä yhteisvastuu on pitkälti yhteiskunnallista, ja maailman asioihin puututaan verovaroilla. Meidän kehitysyhteistyöllämme voidaan tehdä muutakin kuin sääliä.

***

Rothmayerin mukaan vinoutuneen Afrikka-kuvan toisella puolella ovat toimittajat, jotka uskovat liiaksi järjestöjä. Toimitusten budjetit ovat tiukalla, ja jos toimittaja kirjoittaa kehityskysymyksistä mitään, juttuaiheen täytyy olla helppo. Oxfamin entisen tiedottajan mukaan kaikista helpointa oli saada juttu läpi, jos joku julkkis kävi tutustumassa kehitysyhteistyöhankkeeseen.

Keniassa EU:n tiedottajana toimiva Daniel Dickinson sanoo, että internetin voittokulku on taannut sen, että toimittajilla on yhä enemmän kiire, joten hyvälle tiedottajalle on yhä helpompaa syöttää medioille juttuja lähes sellaisinaan.

Pahimmillaan yhdessä luotu vino kuva vaikuttaa politiikkaan. Ainakin Rothmayerin jutun mukaan Afrikan hoivaamismalli näkyy Hillary Clintonin maailmassa voimakkaasti.

Eikö ole vähän surullista, että hyvää tarkoittava järjestöväki rajaa maailmasta surkean kuvan — ja maailman parantamiseen totuuden kautta pyrkivä media resurssien puutteessa nielee syötin koukkuineen?