Kuva:
Fabio Berti
Shutterstock
Blogi

Ilmastorahoitus: "Uutta ja lisäistä" vai vanhaa ja kierrätettyä?

Ilmastorahoitus on yksi ilmastoneuvottelujen kiistakapuloista, jolta puuttuvat yhteiset määritelmät ja pelisäännöt. Mitä esimerkiksi tarkoitetaan, kun rahoituksen pitäisi olla “uutta ja lisäistä”?
Sanna Autere
30.11.2012

Keskustelu ilmastorahoituksesta tuntuu usein saivartelulta. Rikkaat maat EU etunenässä hehkuttavat rahoitustavoitteiden täyttymistä ja samaan aikaan kansalaisjärjestöt itkevät petettyjen lupausten perään. Miten tämä on mahdollista?

EU ja yhdeksän teollisuusmaata sitoutuivat Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuonna 2009 nostamaan ilmastorahoituksen 100 miljardiin dollariin vuodessa 2020 mennessä. Vuosille 2010-2012 rikkaat maat lupasivat 30 miljardia niin sanottua lyhyen aikavälin rahoitusta. Ilmastorahoituksen oli määrä olla “uutta ja lisäistä” (engl. “new and additional”).

Kansalaisjärjestöt ja kehitysmaat ovat tulkinneet, että luvatun uuden rahan tulisi olla aidosti uutta, eli rahoitusta, johon ei ollut sitouduttu ennen Kööpenhaminan kokousta.

Tulkinnan mukaan esimerkiksi olemassaolevien kehitysyhteistyövarojen uudelleennimeäminen “ilmastorahaksi” ei luo uutta rahaa. Kehitysyhteistyövarojen kanavoiminen pois esimerkiksi koulutuksesta, terveydenhuollosta tai muista köyhyydenvähentämiseen tähtäävistä toimista asettaa koko kehitystavoitteet vaakalaudalle.

Tämä ei tarkoita, etteikö ilmastonmuutosta tulisi huomioida kehitysyhteistyössä – päinvastoin. Ilmastorahoitus ei vain saa syrjäyttää muita kehitystarpeita.

***

Rahoituksesta sovittaessa ei yksiselitteisesti lyöty lukkoon, mihin tasoon nähden ilmastorahoituksen tulisi olla “uutta ja lisäistä”, joten sopimustekstiä voi lukea kuin piru raamattua. Puhutaanko nykyisten kehitysyhteistyövarojen päälle tulevasta rahasta? Vai luvatun määrärahatason ylittävistä varoista? Minkä vuoden mukaista määrärahatasoa tulisi pitää lähtökohtana?

Monet kansalaisjärjestöt ja kehitysmaat katsovat, että aidosti uusia varoja ovat ne, jotka ylittävät teollisuusmaiden YK:ssa lupaaman kehitysyhteistyön määrärahojen tason eli 0,7 prosenttia bruttokansantulosta.

Se ei ole ongelmatonta. Maksajamaista esimerkiksi Yhdysvallat ei tule hyväksymään 0,7-tavoitetta, sanotaan. Ja entä ne muutamat maat, joiden kehitysyhteistyöbudjetti jo ylittää 0,7 prosentin tason?

***

Lisäksi ilmastorahoituksen pitäisi tukea “tasapainoisesti” kehitysmaiden päästövähennyksiä sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumista. Vallitseva tulkinta “tasapainoisesta” on puolet-ja-puolet.

Oxfamin ja Kansainvälisen ympäristö- ja kehitysinstituutti IIED:n raporttien mukaan kuitenkin vain viidennes lyhyen välin rahoituksesta on mennyt sopeutumiseen, joka on ilmastonmuutoksen vaikutusten kanssa kamppaileville kehitysmaille elämän ja kuoleman kysymys.

Raporttien mukaan yli puolet ilmastorahoituksesta on ollut lainoja, jotka kehitysmaiden tulee maksaa korkojen kanssa takaisin. Miten tähän tulisi suhtautua? Voidaanko lainat laskea täysimääräisesti ilmastorahoitukseksi?

IIED:n mukaan lainat ovat YK:n ilmastosopimuksen hengen vastaisia, ja erityisen ongelmallisia sopeutumishankkeiden rahoittamisessa. Köyhien maiden ilmastonmuutokseen sopeutumisen ei tulisi ajaa haavoittuvia yhteisöjä syvemmälle velkakierteeseen.

***

Maallikon silmään asia vaikuttaa yksinkertaiselta: saman rahan lupaaminen kahteen kertaan ei tuplaa sen määrää, eikä velkaa voi lukea annetuksi tueksi. Miksi yhteisestä määritelmästä sopiminen on niin vaikeaa?

Budjettien paisuttelu kierrätetyllä rahalla voi tietysti tuntua teollisuusmaista houkuttelevalta vaihtoehdolta, etenkin tiukassa taloustilanteessa. Tehdäänhän sitä kehitysrahoituksenkin kohdalla.

Kun kukin maa raportoi ilmastorahoitukseksi mitä ja miten haluaa, on mahdotonta tehdä maidenvälisiä vertailuja ja seurata kokonaisuutta. Raportoinnin pitäisi olla läpinäkyvää, mutta EU:n edustajat eivät Dohan ilmastokokouksessa vaikuttaneet toiveikkailta yhteisen sävelen syntymisen suhteen: “Tästä on keskusteltu jo vuosia”.

Suomi on yksi maista, joka ottaa ilmastorahoituksensa kehitysyhteistyövaroista. Oxfamin ilmastonmuutosneuvonantaja Tim Goren sanoin “It's like robbing Peter to pay Paul”.
Kuin yrittäisi jatkaa peittoa leikkaamalla toisesta päästä ja ompelemalla toiseen. Hölmöläisten hommaa.

  • YK:n ilmastosopimuksen 18. osapuolikokous (COP18) järjestetään Qatarin pääkaupungissa Dohassa 26.11.–7.12.2012. Lisätietoa Kepan Doha-kokoussivulla.