Blogi

Ilmastorahoitus ilmastoneuvottelujen avainkysymyksenä

YK:n Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuonna 2009 päätettiin konkreettisesta kehitysmaille suunnatusta ilmastorahoituksesta. Rikkaat maat sitoutuivat rahoittamaan kehitysmaiden ilmastotoimia lyhyellä aikavälillä yhteensä 30 miljardilla dollarilla vuosina 2010-2012 (ns. Fast Start Finance). Samalla sovittiin rahoituksen kasvattamisesta pitkällä tähtäimellä 100 miljardin dollarin vuositasolle vuoteen 2020 mennessä (pitkän tähtäimen ilmastorahoitus).
Niklas Kaskeala
14.10.2013

Lyhyen aikavälin rahoituksen päätyttyä keskustellaan siitä, miten rahoituksen määrä saataisiin nostettua tasaisesti kohti vuoden 2020 tavoitetta sekä siitä, miten nämä rahat hankitaan, kuka ne kerää ja miten niitä hallinnoidaan ja kanavoidaan. Rahoitus on tarkoitus kerätä julkisista, yksityisistä ja innovatiivisista lähteistä, ja se on ehdollista kehitysmaiden hillintätoimille ja niistä raportoinnille.

Moni asia on vielä auki. Oikeastaan ainoa asia, josta on päätetty on 100 miljardin dollarin ilmastorahoituksen vuositason tavoite vuonna 2020. Mitään kansainvälisesti sovittua suunnitelmaa, tai tiekarttaa välietappeineen, tähän tavoitteeseen pääsemiseen ei ole.

Vallitseva epätietoisuus ilmastorahoituksen tulevaisuudesta lyhyen aikavälin rahoituskauden päätyttyä sekä viivästyttää ilmastotoimiin tehtäviä investointeja että vaarantaa kansainväliset ilmastoneuvottelut. Rahoitus on monelle köyhälle maalle ilmastoneuvotteluiden kynnyskysymys. Jos kehitysmaat eivät saa konkreettisia sitoumuksia tulevien vuosien rahoituksesta, se voi hidastaa neuvotteluja uudesta, kaikkia maailman maita koskevasta ilmastosopimuksesta, jonka on määrä solmia vuonna 2015 ja astua voimaan viimeistään vuonna 2020.

Ilmastorahoituksen jatkuvuuden takaamiseksi järjestöt ovat kannustaneet rikkaita maita sitoutumaan lyhyen aikavälin ilmastorahoituksen kaksinkertaistamiseen vuosiksi 2013–2015 ja sopimaan tiekartasta kohti vuoden 2020 tavoitetta. Valitettavan harva maa on kuitenkaan tehnyt konkreettisia sitoumuksia tuleville vuosille.

***

Toistaiseksi useat rikkaat maat, Suomi mukaan lukien, ovat kattaneet ilmastorahoituksensa köyhyyden vähentämiseen tarkoitetuista kehitysyhteistyömäärärahoistaan. Näin siitäkin huolimatta, että ilmastorahoituksen on kansainvälisesti sovittu olevan "uutta ja lisäistä". Kehitysyhteistyövarojen uudelleennimeäminen ilmastorahaksi ei luo uutta rahaa.

Kehitysyhteistyömäärärahojen käyttäminen ilmastonmuutoksen torjuntaan kaivaa maata tärkeiden kehitystavoitteiden alta. Kehitysrahoituksen ensisijainen tavoite on köyhyyden vähentäminen. Tämä ei tarkoita, etteikö ilmastonmuutosta tulisi huomioida kehitysyhteistyössä – päinvastoin. Ilmastorahoitus ei vain saa syrjäyttää muita kehitystarpeita. Aidosti uusia ilmastorahoituksen varoja ovat ne, jotka ylittävät teollisuusmaiden YK:ssa lupaaman kehitysyhteistyön määrärahojen tason, eli 0,7 prosenttia bruttokansantulosta.

Kehitysjärjestö Oxfamin arvion mukaan vain 33 prosenttia lyhyen aikavälin rahoituksesta oli aidosti uutta, eli uusia Kööpenhaminan kokouksen jälkeen tehtyjä sitoumuksia. Lisäksi Oxfam arvioi, että vain 24 prosenttia rahoituksesta on ollut lisäistä, mikäli lisäisyys määritellään suhteessa kehitysavun 0,7 prosentin BKTL-sitoumukseen. Ollaan siis hyvin kaukana kansainvälisistä sitoumuksista.

***

Katseet ovat kääntyneet yhä enemmän yksityisen rahoituksen suuntaan vuoden 2020 tavoitteen saavuttamiseksi. Yksityisen rahoituksen toivotaan kattavan merkittävän osan 100 miljardin dollarin ilmastorahoituksen vuositasosta, johon pitäisi päästä vuonna 2020. Yksityisessä ilmastorahoituksessa on kuitenkin monia ongelmia.

Brittiläinen Overseas Development Institute on tarkastellut neljän maan, Yhdysvaltojen, Japanin, Iso-Britannian ja Saksan yksityistä ilmastorahoitusta ja osoittanut, että 99% niiden yksityisestä ilmastorahoituksesta on mennyt ilmastonmuutoksen hillitsemisen tukemiseen, kun vain 1% on käytetty kehitysmaiden tukemiseen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Lisäksi 84% yksityisestä rahoituksesta on suuntautunut keskitulotason maihin.

Yksityisellä rahalla onkin vaikea tavoittaa vähiten kehittyneitä maita ja kaikkein köyhimpiä ihmisiä. Vain julkisella rahoituksella voidaan taata, että myös kaikkein köyhimmät ja haavoittuvimmat yhteisöt saavat reilun osuutensa kansainvälisestä ilmastorahoituksesta. Mikäli julkista rahoitusta kanavoidaan YK:n alaisten rahastojen kautta, on kehitysmailla myös enemmän sananvaltaa ilmastorahoituksen kohdentamisessa.

***

Erityisesti Eurooppaa koettelevan talouskriisin seurauksena usean EU-maan hallitus on korostanut uusien innovatiivisten rahoituslähteiden merkitystä perinteisen budjettirahoituksen sijaan. Perinteiset rahoituslähteet eivät yksin riitäkään ilmastorahoitustarpeeseen vastaamiseen. Onkin tärkeä sopia pikaisesti uusien innovatiivisten rahoituslähteiden käyttöönotosta.

Uusia mahdollisia rahoituslähteitä ovat muun muassa rahoitusmarkkinavero, fossiilisten polttoaineiden tukien uudelleenohjaaminen, hiilidioksidiverot, lentoliikenteen ja merenkulun maksut sekä päästöhuutokaupan tulot. Näistä rahoituslähteistä voitaisiin kerätä kansainvälisesti kymmeniä tai jopa satoja miljardeja vuodessa. Poliittiset päätökset näiden uusien rahoituslähteiden käyttöönotosta puuttuvat kuitenkin vielä.

***

Kuten muut rikkaat maat, myös Suomi on sitoutunut YK:n ilmastoneuvotteluissa kehitysmaiden ilmastotoimien rahoittamiseen. EU lupasi Kööpenhaminan ilmastokokouksessa kehitysmaille yhteensä 7,2 miljardia, josta Suomen osuudeksi tuli 110 miljoonaa euroa vuosina 2010-2012. Suomi on suoriutunut velvoitteestaan kiitettävästi siinä mielessä, että summa tullaan todennäköisesti ylittämään.

Valitettavasti Suomi on ottanut nämä varat köyhyyden vähentämiseen tarkoitetuista kehitysyhteistyömäärärahoista, vaikka kansainvälisesti on sovittu, että ilmastorahoituksen tulee olla uutta ja lisäistä. Kataisen hallituksen päätös kattaa Suomen kasvavat ilmastorahoitusvelvoitteet kehitysyhteistyövaroista ja samaan aikaan tehdyt kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset tarkoittavat käytännössä sitä, että kehitysyhteistyöhön jää lähivuosina yhä vähemmän rahaa.

Kun pitkän aikavälin ilmastorahoituksen volyymista tai taakanjaosta eri rahoituslähteiden ja maiden välillä ei olla päästy sopuun kansainvälisesti, ei Suomen tulevaa maksuosuutta voida vielä tarkkaan arvioida. Arviot Suomen vuosittaisesta budjettirahoituksesta liikkuvat 70 ja 200 miljoonan välillä. Se on jo selvää, että kansanvälisen ilmastorahoituksen kasvaessa, myös Suomen velvoitteet tulevat kasvamaan. Nykyinen kehityssuunta, jossa tuki kehitysmaiden ilmastotoimille rahoitetaan kehitysyhteistyömäärärahoista ei ole kestävä niin kehitys- kuin ilmastorahoituksen kannalta.

Tilanna on sikäli nurinkurinen, että ilmastorahoituksella on vankka suomalaisten tuki. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että rikkailla mailla on velvollisuus rahoittaa kehitysmaiden ilmastotoimia, ilmenee Kepan marraskuussa 2012 Taloustutkimuksella teettämästä mielipidemittauksesta. Vain kolme prosenttia pitää ilmastorahoitusta tarpeettomana.

***

YK:n ilmastoneuvotteluiden tavoitteena on solmia uusi kansainvälinen ilmastosopimus Pariisissa syksyllä 2015. Sitovan kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi vuonna 2015 on ehdottoman tärkeää, että ilmastorahoituksen jatkosta tehdään merkittäviä päätöksiä marraskuun 2013 COP19 YK:n ilmastoneuvotteluissa Varsovassa.

Ilmastorahoitus on nousemassa kynnyskysymykseksi, josta on sovittava ennen kuin voidaan puhua muista tavoitteista. Tilanteessa, jossa rikkaat maat ja kehitysmaat ovat kaivautuneet tiukasti omiin poteroihinsa on epätodennäköistä, että oikeudenmukaisesta päästövähennysten vastuunjaosta voidaan päästä sopuun ennen kuin on sovittu miten rikkaat maat maksavat ilmastovelkansa.

Ilmastonmuutos aiheuttaa jo nyt kärsimystä köyhimmissä ja haavoittuvimmissa kehitysmaissa, joten ilmastorahoituksen osalta aika toimia on nyt. Samaan aikaan näyttää siltä, että useat maat ovat luistamassa rahoitusvelvollisuuksistaan, sillä kunnollista ja sitovaa tiekarttaa kohti vuoden 2020 sadan miljardin dollarin tavoitetasoa ei ole.

Ilmastorahoituksen jatkuvuuden takaamiseksi kehitys- ja ympäristöjärjestöt vaativat rikkaita maita tekemään Varsovassa merkittäviä sitoumuksia ilmastorahoituksen lisäämisestä ja luopumaan kehitysyhteistyövarojen käytöstä ilmastorahoituksen lähteenä. Rikkaiden maiden tulee sitoutua kaksinkertaistamaan nykyinen ilmastorahoituksensa vuosina 2013-2015 ja sitoutua ilmastorahoituksen lineaariseen kasvuun vuosina 2016-2020, jotta 100 miljardin dollarin taso voidaan saavuttaa vuonna 2020.

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen asiantuntija. Kirjoitus on julkaistu ensin ilmasto.org -sivuston blogissa.