Oikealla suojeltua metsää, vasemmalla hakattua Guatemalan Petenissä.
Kuva:
Niklas Kaskeala
Kepa
Blogi

Ilmastopolitiikan näkymättömät sankarit

Alkuperäiskansat ja kestävän metsänkäytön harjoittajat Keski-Amerikassa ovat ilmastopolitiikan sankareita, vaikka he eivät sitä välttämättä itse tiedosta. Ilmastonmuutoksen torjumisessa meidän pitää kuitenkin katsoa peiliin, eikä ulkoistaa vastuutamme näille näkymättömille sankareille.
Niklas Kaskeala
21.10.2013

Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa puhutaan paljon metsäkadon ehkäisemisen tärkeydestä. Metsät ovat nimittäin merkittäviä hiilinieluja, joiden suojeleminen estää ilmastomuutoksen kiihtymistä.

Metsien on arvioitu sitovan ja varastoivan noin neljänneksen maailman hiilidioksidipäästöistä. Kaikkiaan metsien häviäminen, niiden kunnon heikkeneminen ja maankäytön muutokset aiheuttavat jopa 20 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä. Tämä on enemmän kuin koko maailman liikenteestä syntyvät päästöt. Ei siis ihme, että metsäkato on yksi ilmastopolitiikan kuumista aiheista.

Kansainvälisen ilmastopolitiikan saralla onkin kehitetty erilaisia mekanismeja, joilla voidaan tukea metsien säilymistä. Tunnetuin näistä on REDD-mekanismi (Reducing emissions from deforestation and forest degradation), jolla pyritään ehkäisemään metsäkatoa kehitysmaissa tarjoamalla taloudellisia kannustimia metsien suojelemiseksi. Taloudelliset kannustimet ovat toistaiseksi tarkoittaneet lähinnä kehitysyhteistyövaroja, mutta jatkossa REDD-ohjelmia on tarkoitus toteuttaa enenevässä määrin yksityisellä rahalla hiilikaupan hengessä.

REDD-mekanismin soveltaminen käytäntöön on kuitenkin osoittautunut haastavaksi. Mekanismin vaikutukset ruokaturvaan, köyhyyteen, luonnon monimuotoisuuteen ja alkuperäiskansojen oikeuksiin ovat olleet kyseenalaisia.

***

Pääsin muutama viikko sitten tutustumaan Keski-Amerikan alkuperäiskansojen ja yhteisömetsätalousjärjestöjen harjoittamaan kestävään metsänkäyttöön. Hyödyntämällä metsiä kestävästi nämä ihmiset suojelevat niitä hakkuilta ja samalla ylläpitävät ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta välttämättömiä hiilinieluja. Heidän korvissaan REDD kuulostaa kaukaiselta kansainvälisen ilmastopolitiikan jorinalta. He suojelevat metsiä ihan muista kuin ilmastopoliittisista syistä.

Alueen alkuperäiskansat ja kestävän metsänkäytön harjoittajat saavat elantonsa metsistä. He ovat vuosisatojen kuluessa oppineet hyödyntämään metsää kestävällä tavalla, joka ei vahingoita sitä. Heille ilmastopolitiikkaa tärkeämpää ovat maaoikeudet, jotka turvaisivat heidän elintapansa ja suojelisi metsät. Näiden oikeuksien puolesta he ovat taistelleet vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja.

REDD-mekanismi nähdään vain eräänlaisena lisämausteena taistelussa maaoikeuksien puolesta. Alkuperäiskansat toivovat, että mekanismin avulla heidän maaoikeuksiin kiinnitettäisiin vihdoin huomiota. Jos paikalliset yhteisöt siinä sivussa saavat taloudellista tukea, on oikeastaan sivuseikka. Metsiä ei suojella ulkopuolisen tuen toivossa, vaan turvatakseen perinteinen elämäntapa ja maaoikeudet. Valittevasti REDD ei ole aina parantanut tilannetta, kuten Panaman esimerkki osoittaa.

***

REDD-mekanismissa ja muissa päästökompensaatioon pyrkivissä mekanismeissa on pohjimmiltaan kyse oikeudenmukaisuudesta ja siitä voimmeko me rikkaassa pohjoisessa ulkoistaa vastuumme ilmastomuutoksen torjumisesta sellaisille ihmisille, jotka ovat ehkä vähiten vastuussa ongelman aiheuttamisesta. Onko rikkaalla pohjoisella lupa jatkaa tuprutteluaan kunhan se rahoittaa ilmastohankkeita köyhässä etelässä?

Täytyy myös huomioida, että iso osa tropiikin metsäkadosta on pohjimmiltaan meidän rikkaan pohjoisen elämäntapojen aiheuttamaa. Esimerkiksi jatkuva tarpeemme syödä enemmän lihaa tarkoittaa yhä uusien metsien hakkaamista laidunmaaksi.

Päästökompensaatiomekanismit, joilla teollisuusmaat voivat korvata omia päästöleikkauksiaan rahoittamalla ilmastohankkeita kehitysmaissa, siirtävät vastuun ilmastonmuutoksen torjumisesta kehitysmaihin, rikkailta köyhille ja antavat teollisuusmaille ja niiden yrityksille mahdollisuuden luistaa yhteisistä päästövähennystalkoista.

***

Vierailu Hondurasissa ja Guatemalassa vahvisti käsitystäni siitä, että ratkaisun avaimet ilmastonmuutoksen torjumisessa ovat täällä pohjoisessa. Ei pidä kuitenkaan nähdä kehitysmaiden ilmastotoimien tukemista ja kotimaista vastuunkantoa toisiaan poissulkevina. Molempia voidaan ja pitää tehdä.

Täytyy vain pitää huolta, etteivät REDD-mekanismit ja muut vastaavanlaiset kansainvälisen ilmastopolitiikan ilmiöt vie liikaa huomiota siltä tosiasialta, että Suomen kaltaisten rikkaiden maiden tulee olla lähes hiilineutraaleja yhteiskuntia vuosisadan puoliväliin mennessä. Tämä siis jos haluamme pysäyttää ilmaston lämpenemisen alle kahteen asteeseen.

Ehkä olisikin aika katsoa peiliin ja lopettaa kikkailu erilaisilla päästökompensaatiomekanismeilla, jotka viime kädessä vain lykkäävät tarpeellisten päätösten tekemistä ja auttavat pohjoisen päättäjiä välttelemään vastuutaan. On korkea aika myöntää, että me olemme aiheuttaneet ilmastonmuutoksen ja on meidän, ei kehitysmaiden köyhien, vastuulla myös pysäyttää se.

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen asiantuntija.