Kuva:
Jaakko Miettunen/Kepa
Blogi

Huolehdimmeko lähimmäisistämme?

Mieleeni on jäänyt pysyvästi uutispätkä kyynelehtivästä amerikkalaisteinistä, joka pakenee New Yorkin World Trade Centerin terrori-iskuja 11.9.2001. Neuvottomana hän kyselee kameraan päin, miksi "he" vihaavat meitä näin paljon?
Jouni Nissinen
11.6.2015

Sama kysymys on pyörinyt minun mielessäni, kun olen seurannut vaalivoittajien riemua tulevista kehitysyhteistyövarojen leikkauksista. Hämeen Kaiku -nettisivun mukaan esimerkiksi euroedustaja Halla-Aho on riemuinnut facebookissa, että "En ole vielä itse lukenut hallitusohjelmaa, mutta ... Kepa ja opiskelijajärjestöt ovat jo todenneet sen karmeaksi, joten taputan alustavan kiimaisesti käsiäni." Myös Kepaan tullut suorempi kansalaispalaute toivottaa kaikkea lakkauttamisesta alimpaan helvettiin.

Valtio käyttää järjestöjen kautta kanavoitavaan tuloksekkaaseen kehitysyhteistyöhön kuluneena vuonna vain 114 miljoonaa euroa, mikä on suuruusluokaltaan karkeasti yhden hävittäjäkoneen hinta. Onkin vaikea uskoa, että tämä viha kumpuaisi pelkästä vastenmielisyydestä verorahojen tuhlaamiseen. Takana on oltava muutakin.

***

Yksi julki lausuttu selittävä tekijä on ajatus siitä, että meidän on ensin pidettävä huolta omista köyhistämme, lähimmäisistämme, ja vasta sitten laajennettava apuamme muihin ihmisiin.

Kun puhutaan köyhistä huolehtimisesta, asetetaan lähimmäisyyden rajat usein maamme rajojen mukaan. Jos näin tehdään, kannattaa kuitenkin muistaa, että toisessa maailmansodassa Suomi oli innokkaasti herrarotuideologian vallassa laajentamassa elintilaansa itään saadakseen laajemman puskurivyöhykkeen "idän laumoja" vastaan, kuten Sari Näreen ja Jenni Kirveksen kirjassa "Luvattu maa" kuvataan.

Jos Suomi olisi ollut kyllin vahva pitämään valloittamansa alueet itsellään, kuuluisi oman maamme köyhiin nyt siis suuri joukko itäkarjalaista väestöä - ihmisiä, jotka nykymaailmassa ovat kuitenkin mielestämme venäläisiä ja myötätuntomme ulkopuolella.

Jos taas yritämme tarkastella asiaa jonkinlaisesta biologis-psykologisesta ihmiseläimen olemuksesta käsin, niin rajaus on entistä ongelmallisempi. Ihmisen biologisen käyttäytymisen tutkimuksen popularisoija Desmond Morris kuvasi "Alaston apina" -kirjassaan vuonna 1967 sitä, miten ihmiset kaupunkioloissa hyvin tiukasti rajaavat ihmiset omaan ryhmäänsä kuuluviin. Näitä ihmisiä tervehditään, kun taas tuntemattomia toisia kohtaan ei osoiteta mitään mielenkiintoa. Jos tällaisen jaon ottaa lähtökohdaksi, supistuu lähimmäisten ryhmä aika paljon pienemmäksi.

Toisaalta Lähi-Idässä vaikuttaneen Jeesuksen tai intialaisen Äiti Amman ajattelussa lähimmäinen taitaa käsittää kaikki puutteenalaiset koko maailmassa, eli ryhmä laajenee melkoisesti.

***

"Lähimmäinen" on siis käsite, jonka rajaaminen riippuu rajaajan ajatusmaailmasta. Voimme siis yhtä hyvin halutessamme rajata lähimmäisen käsitteen koskemaan kaikkia maailman köyhiä, jos ajattelumme lähtee maailmanlaajuisesta solidaarisuudesta.

Tässä vaiheessa saattavat joidenkin mielestä tulla vastaan pienen Suomen taloudelliset mahdollisuudet. Koska kaikkien suomalaisten hyvinvointi riippuu kansantalouden kokonaisuudesta, on perusteltua pitää huolta köyhistä oman maan sisällä, sillä jaloilleen päästessään he ovat kaikki omia veronmaksajiamme ja osallistuvat omalta osaltaan hyvinvointimme rakentamiseen. On siis paitsi solidaarista, niin myös talouden kannalta perusteltua auttaa Suomen köyhiä.

Suuri osa arkisista tuotteistamme tehdään kuitenkin halpatyövoimalla ja paikallisin raaka-ainevaroin kehitysmaissa. Kehitysmaiden köyhät siis myös osallistuvat hyvinvointimme rakentamiseen.

Voisikin olla perusteltua ulottaa myös solidaarisuutemme koskemaan näitä kaukaisia lähimmäisiä, jos rahat riittäisivät. Ja mikseivät riittäisi! Suomi on edelleen rikas maa, ja luottoluokituksemme on erinomainen, joten saamme rahamarkkinoilta lainaa halvalla. Meillä ei ole mitään tarvetta välittömiin, tiukkoihin, kaikkia koskeviin leikkauksiin. Voisi olla sekä Suomen että muun maailman köyhien kannalta armeliasta ottaa vielä muutama vuosi velkaa ja jatkaa köyhien auttamista.

***

Pieni lisävelka ei Suomea kaataisi, eikä se estäisi meitä tavoittelemasta hallituksen määrittelemää viiden prosentin tuottavuushyppyä. Hallitusohjelmassa on jo nyt ehdollisia leikkauksia, jotka toteutetaan, jos asioista ei saada sovittua. Miksei köyhien auttamisesta leikkaaminenkin voisi toteutua vasta, jos talous ei korjaannu hallituksen tehokkaista tuottavuudenlisäystoimista huolimatta?

Ei kai kukaan tosissaan väitä, että teollisuuden tuottavuus vaatii köyhien kyykyttämistä?