Blogi

Himanen lupaa uusia kehitysajatuksia — muttei esitä niitä

Pekka Himasen ja Manuel Castellsin tutkimus "Kestävän kasvun malli" painottuu ilahduttavan voimakkaasti kehityspolitiikkaan. Tutkimuksen ytimessä on hyvinvoinnin ja kehityksen mittaaminen, ja Himanen esitteleekin alustavan ehdotuksensa uudeksi "arvokkuuden indeksiksi."
Esa Salminen
8.11.2013

Ikävä kyllä raportin luettuaan jää sellainen olo, että puheenvuoro olisi arvokkaampi aiheesta paraikaa käynnissä olevien, globaalien neuvottelujen kannalta, jos niiden esittäjä olisi edes vähän paremmin kartalla siitä, mistä kentällä puhutaan — ja millaisia muita mittareita jo on olemassa.

Himanen perustaa mittaristonsa tarpeen siihen, että YK:n kehitysohjelman UNDP:n Inhimillisen kehityksen indeksi samoin kuin ainoastaan bruttokansantuotteeseen perustuva talouskasvun mittaaminen ovat vanhentuneita tapoja tarkastella maailmaa.

Himanen sanoo, että YK on aloittanut "alustavaa työskentelyä uuden kestävän kehityksen tavoitteiden määrittelyksi, joka menisi teollisessa ajassa määriteltyjä BKT:ta ja Human Development Indexiä (HDI) pidemmälle. Työ on kuitenkin vasta hyvin alussa."

Ei se oikeasti ole. Alustava kehitysohjelma trendeineen ja tavoitteineen on esitelty heinäkuussa, ja suomalaisetkin ovat olleet sitä aktiivisesti tekemässä ja kommentoimassa. Erillisen kestävän kehityksen työryhmän työ on kyllä alkumetreillä, mutta se pohjaa juuri tähän kehitysagendaan, ja vaikuttaa siltä, että näiden ryhmien työt integroidaan toisiinsa.

Raporttia lukiessa tuleekin toistuvasti sellainen olo, että Himanen kommentoi kehityskysymyksiä vanhentuneilla tiedoilla. Mitä tulee Inhimillisen kehityksen indeksiin, niin UNDP:kin tietää sen rajoitteet. Siksi se onkin esitellyt kolme uutta mittaria, joita se on käyttänyt vuodesta 2010 lähtien. Himanen jättää tämän huomiotta, todennäköisesti siksi, ettei ole niistä kuullut. Erityisesti moniulotteisen köyhyyden mittari MPI vastaa moneen niistä huolista, joita Himanen esittää.

Ei MPI:kään mittaa ekologista puolta, mutta sitä taas käsitellään paraikaa, kun Himasenkin viittaamissa YK-prosesseissa haetaan uusia tapoja mitata kehitystä, muun muassa luonnon kestävyyden näkökulma huomioon ottaen.

Tuntuu epäreilulta kritisoida YK:ta vuoden 1990 mittarista, jos UNDP on esitellyt uudet mittarit vuonna 2010. Se on vähän kuin sanoisi, että tämä nykyaikainen popmusiikki kuulostaa vanhanaikaiselta, jos on kuunnellut vain Phil Collinsin vuoden 1990 listahittiä "Another Day in Paradise".

***

Muutenkin Himanen ja kumppanit puhuvat menneiden vuosien äänillä. Teemat ovat pitkälti samat kuin nykyään: työtä, tulonjaon oikeudenmukaisuutta ja digitaalista kuilua. Mutta tutkijoiden käyttämät lähteet ovat keskimäärin vanhoja, ja paraikaa käytävä keskustelu teemasta kuin teemasta on jo pidemmällä. Maailman nopeaa muuttumista ei ole otettu huomioon. Omien vanhojen tutkimustensa kierrättämisen härskeimmin tekee Fernando Calderón.

"Esimerkiksi maailman 225 rikkaimmalla ihmisellä on yli biljoona Yhdysvaltain dollaria. Summa on yhtä suuri kuin maailman köyhin 47 prosenttia ansaitsee vuodessa", Calderón kirjoittaa, ja käyttää lähteenään UNDP:n vuoden 1999 Inhimillisen kehityksen raporttia.

Hän jatkaa: "Tilanne edellyttää uusien näkökulmien ja poliittisten ohjelmien löytämistä."

Minusta tilanne olisi voinut edellyttää myös hieman uudempien tilastojen lukemista. Eriarvoisuus on nyt niin pop, että "maailman rikkaimmasta prosentista" on kirjoitettu viimeisen 14 vuoden aikana jotain.

Samaa sarjaa on se, että Himanen ja Castells puhuvat nousevien talouksien BRIC-ryhmästä. Nykyään maaryhmän lyhenne on BRICS, sillä Etelä-Afrikka liittyi siihen vuonna 2010. Tutkimuksen johtajat eivät huomanneet jostain ammoisesta tutkimuksesta kopioitua vanhentunutta tietoaan, vaikka saman raportin Etelä-Afrikan tapaustutkimuksessa puhutaan oikein BRICS-ryhmästä.

Himanen kirjoittaa, että Dignity Indexin "on perustuttava suoraan uusimpaan yhteiskuntatieteellisen tietämykseen." Tämän raportin perusteella on syytä epäillä vahvasti, perustuuko Himasen oma analyysi uusimpaan tietämykseen.

***

Himasen mukaan suurin ongelma globaalilla tasolla käytävässä "muutoin erittäin arvokkaassa tutkimus- ja päätöksenteon keskustelussa on, että niissä esitetään usein ad hoc -tyyppinen tavoitteiden ja indikaattorien valikoima, joiden taustalta puuttuu systemaattinen filosofinen argumentti kehityksen päämäärästä."

Tämän argumentin Himasen raportti lupaa tarjota. Himasen ratkaisu on arvokkaan elämän käsitteen asettaminen kehityksen päämääräksi ja ihmisarvon, dignityn, nostaminen kaikkein perustavimmaksi arvoksi.

"Dignity tarkoittaa jokaisen ihmisen arvokkuutta. Meillä on oikeuksia, koska olemme oikeuksien (kuten vapaus ja oikeudenmukaisuus) arvoisia. Arvokas elämä tarkoittaa elämää, jossa tämä arvokkuus toteutuu", Himanen kirjoittaa.

Toisin kuin filosofi haluaisi antaa ymmärtää, dignity ei ole uusi asia kehityskeskustelussa, vaan tämän hetken todennäköisesti toistelluin termi, kun uutta kehitysagendaa tehdään. Kun YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon esitteli uuden kehitysagendan luonnoksen YK:n yleiskokoukselle heinäkuussa, oli raportin otsikko: "A life of dignity for all".

Yksi iso haaste on se, ettei tätä paljon toisteltua sanaa juurikaan määritellä, joten sen vieminen käytäntöön on hankalaa. En ole varma auttaako Himasen yllä oleva luonnehdinta kovinkaan paljoa. Kyllä Himanen vähän määritelmäänsä tarkentaa, esimerkiksi sanomalla, että meidän täytyy huomioida myös toisten ihmisarvo: "Meidän on siis tehtävä toiselle yksilölle mitä toivoisimme meille toisena yksilönä tehtävän."

Sen pitääkin kuulostaa tutulta, sillä se on vuorisaarnasta.

***

Himasen esittelemä Dignity Index ei kuitenkaan ole huono patteristo tietoa siitä, miten jollakin maalla sujuu.

Siinä yhdistetään koko joukko tilastoja ja tutkimuksia, joita maailmasta tehdään: talous- ja informaatiopuolella kansantuotetta, tuottavuutta, kilpailukykyä ja rojalteja, internetin käyttäjiä, tutkimuspanostuksia ja patentteja; inhimillisen kehityksen osalta terveyttä, tasa-arvoa, onnellisuutta, koulutusta, tulonjakoa, sosiaalisia terveyseroja ja yhteisöihin kuulumista sekä kulttuurisella puolella ekologista kestävyyttä, rauhaa, vapauksia, luovuutta, monikulttuurisuutta, oikeusvaltiota, naisten osuutta parlamentissa ja maan antamaa kehitysavun määrää.

Kaikkea näitä mitataan, ja tietoa on avoimesti jo aika hyvin saatavilla — vaikka etenkin köyhemmistä maista tietojen luotettavuus on hataraa. Himasen indeksi voisi olla mielenkiintoinen puheenvuoro niissä pöydissä, joissa kestävän kehityksen tulevaisuutta globaalisti pohditaan. Se olisi parempi, jos puheenvuoron pitäjä olisi tutustunut siihen, mistä muut pöydässä puhuvat.

Himasen ja Castellsin tutkimuksen oli määrä syöttää Suomen hallituksen tulevaisuusselontekoon, joka esiteliin 30. lokakuuta. Siinä tutkijakaksikon kädenjälki näkyy hyvin vähän, ja keskiöön on nostettu (kestävä) talouskasvu, erityisesti yritysten toiminnan turvaaminen.

Ihmisarvoon viitataan kerran, sanoin: "ihmisarvoinen elämä on turvattava kaikissa olosuhteissa." Himasen indeksiä ei mainita, vaan hallitus viittaa suomalaiseen www.findikaattori.fi-sivustoon. Se onkin hyvä idea, sillä Himasen mainostama www.dignityindex.org, josta pitäisi löytyä täydentäviä materiaaleja, ei tätä kirjoitettaessa sisällä mitään.