Blogi

Hanketukipäätökset julki – ennätysajassa

Ulkoministeriö julkaisi hanketukipäätökset sivuillaan 12. marraskuuta. Usein päätökset tulevat lähempänä vuodenvaihdetta, joskus jopa sen jälkeen - monet järjestöt saivat siis nyt iloisen yllätyksen.
Esa Salminen
12.11.2010

Ulkoministeriön verkkosivujen uutisesta selviää, että 4. marraskuuta virallisesti tehdyssä päätöksessä järjestöille kanavoidaan 22 miljoonaa euroa hankkeille, jotka ajoittuvat vuosille 2011-2013.

Kepan käytävillä ennätysajassa julkaistut päätökset otettiin riemulla vastaan. Tukea saaneet järjestöt voivat laittaa hankkeet käyntiin ajoissa, ja mahdolliset oikaisupyynnötkin saadaan liikkeelle ennen joululomia.

Suurimmat voittajat löytyvät kuitenkin Etelästä, jossa paikalliset järjestöt voivat nyt varautua ensi vuoteen. Monissa Etelän maissa vuodenvaihde on vielä lomakautta, joten voi hyvin kuvitella, että näinä päivinä moni järjestöaktiivi kohdemaassa pääsee viettämään vuosilomaa huojentunein mielin.