Blogi

Extremeurheilulaji nimeltä monenkeskiset kehityspoliittiset neuvottelut

NEW YORK -- YK:n kestävän keityksen tavoitteita käsittelevissä Post 2015 -neuvotteluissa julkaistiin jälleen uusi luonnos loppuasiakirjaksi. Sekään ei näytä jäävän viimeiseksi, vaikka kokouksen viimeinen päivä on jo käsillä.
Jouni Nissinen
31.7.2015

Jo keskiviikkoiltapäivänä 29. heinäkuuta oli käynyt selväksi, ettei puheenjohtajien sunnuntai-iltana julkaisema "lopullinen" loppuasiakirjaluonnos ollutkaan lopullinen, vaan uutta versiota valmisteltiin kuumeisesti. Alunperin sitä odotettiin keskiviikkoillaksi, mutta jo keskiviikkoiltapäivänä ilmoitettiin, että luonnos on valmis vasta torstaina puoliltapäivin.

Aikataulu ei ihan pitänyt, vaan lopulta saimme luonnoksen luettavaksemme viiden aikaan torstaina, ja valtiot alkoivat käsitellä sitä yleisistunnossa vähän ennen yhdeksää illalla. Keskustelut jatkuivat yhteentoista.

* * *

Näyttää siltä, ettei tämäkään luonnos ole ihan viimeinen, sillä heti ensimmäiseksi puhuneet kehitysmaiden G77-ryhmän ja EU:n edustajat esittivät paljon täsmennysehdotuksia, eikä illan viimeisen puheenvuoron pitänyt Yhdysvallat jäänyt yhtään jälkeen, pikemminkin päinvastoin.

Neuvotteluihin vaikuttaa tällä hetkellä vahvasti myös inhimillinen tekijä eli kevätväsymys. Alkuvuosi on ollut kehityspolitiikan parissa toimivilla virkamiehillä poikkeuksellisen tiivis. Nyt käsittelyssä olevien kestävän kehityksen tavoitteiden lisäksi asialistalla on ollut Addis Abeban kehitysrahoituskokous sekä YK:n kestävän kehityksen toimikunnan sijalle perustettu Korkean tason poliittinen foorumi.

Foorumin toiminta hakee vielä muotoaan, ja sen puolitoistaviikkoinen kokous oli kesä-heinäkuun vaihteessa juuri ennen Addis Abeban kehitysrahoituskokousta. Jälkimmäinen puolestaan oli heinäkuun puolivälissä juuri ennen ennen tätä New Yorkin Post 2015 -neuvottelukierrosta.

Monet varsinkin pienempien maiden ulkoasiainhallinnon virkamiehet ovat siis olleet sidoksissa neuvottelurupeamaan jo kuukauden, ja koska monissa maissa elokuu on tärkein lomakuukausi, niin tämä on heille viimeinen tehtävä ennen kesälomaa. Halua neuvottelujen jatkamiseen ensi viikolla siis tuskin on.

Jos neuvotteluja ei saada päätökseen perjantaina alkavassa rupeamassa, joka toki voi jatkua yön yli lauantain puolelle, niin ne keskeytyvät todennäköisesti noin kuukaudeksi. Tällöin nyt neuvotteluihin rakennettu intensiteetti taas laskee, ja syyskuussa joudutaan ottamaan pari askelta vauhtia, ennen kuin tuloksia saadaan. Valtioiden johtajien on tarkoitus hyväksyä loppuasiakirja YK:n yleiskokouksessa syyskuussa.

Varsinkin kauempaa tulevilla neuvottelijoilla on siis varmasti halua saada asia päätökseen, jottei asiaan tarvitsisi palata ennen syyskuun lopun huippukokousta. Tähän ryhmään kuulunee myös neuvottelujen kenialais-irlantilainen puheenjohtajakaksikko.

Eikä kevätväsymystä vähennä se, että keskusteluja käydään yömyöhään ja niihin herätään taas aikaisin aamulla. Toisaalta Yhdysvallat saattaa yrittää käyttää tätä hyväksi saadakseen muut tekemään myönnytyksiä heidän suuntaansa. Heillähän ei ole pitkä matka neuvottelupaikalle, ja ainakin tarinoiden mukaan amerikkalaiset pitävät muutenkin lyhyitä lomia.

* * *

Itse loppuasiakirjaluonnos on kehittynyt monessa suhteessa, eivätkä järjestöedustajat pitäneet sitä mitenkään hälyttävänä. Suurin huoli on ensimmäisen sivun johdantoluonnoksesta, johon puheenjohtajat tarjosivat pidempää ja lyhyempää versiota. Teollisuusmaat ovat lyhyemmän kannalla, kun taas järjestöt ja suuri osa kehitysmaista kannattaa pidempää tekstiä. Vielä ei ole selvää, kummat antavat periksi.

Moni tekstikohta kaipaa vielä hiomista, mutta esimerkiksi huolestuttava muotoilu (ydin)perheen merkityksestä on tästä versiosta saatu pudotettua pois. Varsinaisissa kestävän kehityksen tavoitteissa vielä edellisessä versiossa mukana olleet hakasulkeis-x:t on myös korvattu tekstiehdotuksilla. Toisaalta EU:n asiakirjan liitteeksi ajama Addis Abeban loppuasiakirja puuttuu tekstistä, mikä vaikuttaa rahoitusta käsittelevien kirjausten sisältöön ja aiheuttaa omat keskustelunsa vielä huomenna.

Moni pienempikin asia on vielä auki tai muotoilut epätyydyttäviä. Tarvitaankin jonkinasteinen ihme ja paljon kulissien takaista diplomatiaa, jotta loppuasiakirja saataisiin hyväksytyksi tämän viikon neuvottelukierroksella eli käytännössä nyt perjantaina (tai yön yli neuvotellen lauantaina).

Toki tällaisia ihmeitä tapahtuu YK-neuvotteluissa, jos vain eri-ikäisten neuvotteluextremeurheilijoiden väsymyksensietokyky riittää.