Blogi

EU:n avoimuuspaketti veroista jäi vaatimattomaksi

Euroopan komissio julkaisi tänään ensimmäisen aloitepakettinsa verotuksen avoimuudesta. Paketin tarkoituksena oli vahvistaa veronkierron ja yritysten verovälttelyn vastaista toimintaa EU:ssa. Tavoitteen eteen otettiin tällä erää vain muutama pieni askel.
Pauliina Saares
18.3.2015

Paketin keskeisin anti liittyy automaattiseen tietojenvaihtoon valtioiden välillä. Jatkossa EU-mailla on velvollisuus jakaa säännöllisesti ja automaattisesti tietoa yritysten kanssa solmituista verosopimuksista. Tämän avulla viranomaisten on nykyistä helpompaa saada tietoa esimerkiksi suuryritysten haitallisesta verovälttelystä.

Hienoa. On hyvä, että veroviranomaiset vaihtavat tietoa keskenään. Tällä ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä verotuksen läpinäkyvyyden kanssa.

"Tiedonvaihto viranomaisten kesken - näinhän systeemin kuuluisikin toimia, ei sen toteutumisessa mitään kerskuttavaa ole", totesi eurooppalainen kollegani. Olen samaa mieltä, viranomaisten lisäksi myös veronmaksajilla on oikeus saada tietoa siitä, mihin ja missä määrin yritykset maksavat veroja.

Hallitukset ovat tilivelvollisia kansalaisilleen, siksi niiden tulee säännellä suuryritysten toimintaa verovastuullisuuden toteutumiseksi.

Norminpurkutalkoot ovat kevään kuuminta hottia. Siitä huolimatta väitän, että sääntelyllä on myös paikkansa. Ilman sitä yhteiskuntamme toimisi pitkälti vahvimman oikeuksien varassa.

* * *

Komission paketissa on mukana jokunen muukin toimenpide. Periaatteessa maksettavien verojen ja toteutuneen veronmaksun välisen verovajeen mittaamista parannetaan jäsenvaltioiden ja Eurostatin kanssa. Verokilpailua halutaan hillitä selvittämällä, miten EU:n yritysverotuksen käytännesääntöjen (Code of Conduct for Business Taxation) painoarvoa voitaisiin lisätä. Käytännesäännöt eivät ole sitovia, mutta niillä on onnistuttu hillitsemään haitallista verokilpailua Euroopassa.

Kehitysmaiden kannalta on toivon mukaan tärkeää, että paketissa komissio lupaa selvittää jäsenmaiden mahdollisuuksia veronkierron ja verojen välttelyn torjuntaan EU:n rajojen ulkopuolella.

Komissio painottaa myös EU:n olevan jatkossakin sitoutunut neuvotteluihin OECD:ssä ja osana G20-ryhmittymää.

Muun muassa kansalaisjärjestöjen vaatiman maakohtaisen talousraportoinnin osalta komission paketissa luvataan tehdä vaikutusarvio.

* * *

Skeptisimmät arviot pohtivat, oliko tämänpäiväisen avoimuuspaketin perimmäisenä tarkoituksena LuxLeaks-kohussa ryvettyneen komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin maineen kiillottaminen. Toisaalta komissio saa myös kiitosta siitä, että se tässä yhteydessä tuomitsee selkeästi suuryritysten aggressiivisen verovälttelyn. 

Julkinen intressi suuryritysten veronmaksun avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kohtaan kasvaa jatkuvasti. Avoimuuspaketin kesäkuussa julkaistavassa toisessa osassa Euroopan komissiolla on mahdollisuus näyttää, että se todella työskentelee tämän agendan eteen hartiavoimin.

Lue lisätietoa avoimuuspaketista Euroopan unionin sivulla ja uutinen aiheesta Kepa.fissa.