Blogi

Varo harhaanjohtavaa apumarkkinointia

Yhdysvalloissa on käynnissä oikeusjuttu kirjasta, jossa dramatisoidaan hyväntekeväisyystoimintaa ja jonka pohjalta kerätyt rahat mahdollisesti on käytetty väärin.
Esa Salminen
2.3.2012

Greg Mortensonin tietokirja "Three Cups of Tea" kertoo dramaattisen tarinan siitä, kuinka sen kirjoittaja laskeutui K2-vuorelta paikalliseen kylään, sai herätyksen ja alkoi rakentaa kouluja kylän lapsille. Mortenson perusti hyväntekeväisyysjärjestön, myi neljä miljoonaa kirjaa ja keräsi huimat määrät rahaa lasten auttamiseen.

Nyt 60 Minutes -ohjelman toimittajat ovat paljastaneet, että kirja on vahvasti dramatisoitu ja korostaa tekijänsä sankaruutta tavalla, joka ei vastaa totuutta. Koulujakaan ei ole niin monta kuin on väitetty, ja hyväntekeväisyysjärjestön tilinpito vaikuttaa hämärältä. Juttu on oikeudessa. Asiasta on hyvä raportti uutistoimisto NPR:n sivuilla.

Siinä ei sinänsä ole mitään uutta, että väärinkäytöksiin ja huijauksiin puututaan. Mutta AidSpeakin blogisti huomauttaa ihan perustellusti, että maailma on muuttunut: ihmiset katsovat apumainoksiakin tarkemmin. Markkinoinnin pitää antaa totuudenmukainen kuva myös avustettavista ja aputyöstä paikan päällä. Muuten ei ole mahdotonta, että oikeussali harhaanjohtavasta markkinoinnista odottaa.