Muiden muassa Norjan pääministeri vastaanotti globaalin avoimen kirjeen, jonka ovat allekirjoittaneet kampanjoitsijat arkkipiispa Desmond Tutusta Bill Gatesiin ja Annie Lennoxiin.
Kuva:
Kristine Lindebø
Statsministerens kontor
Blogi

Tänään alkava Action/2015-liike vetoaa maailman päättäjiin

Vuonna 2015 tehdään useita kauaskantoisia päätöksiä. Globaali kampanja pyrkii tuomaan kaikki äänet yhteen.
Outi Puukko
15.1.2015

Tämä vuosi on globaalipolitiikan huippuvuosi, jopa kaikkien aikojen kampanjavuosi, jonka aikana YK:ssa päätetään uudesta kehitysagendasta ja neuvotellaan ilmastosopimuksesta. Siksi tänään käynnistyi globaali Action/2015-kampanja.

"Tavallisilla ihmisillä ei ole niin paljon valtaa vaikuttaa YK:n ilmastosopimukseen tai uusiin kestävän kehityksen tavoitteisiin", sanoo Claire des Mesnards Action/2015-kampanjan Euroopan-koordinaattori.

"Action/2015 kampanjan kautta ihmiset pääsevät kertomaan päättäjille, millaisen maailman me haluamme. Idea on, että kuka tahansa voi näyttää olevansa osa kansainvälistä liikettä", des Mesnards sanoo.

Lanseerauspäivänä mukana on jo yli tuhat järjestöä eri puolilta maailmaa. Norjassa ja Britanniassa 15-vuotiaat ovat tavanneet pääministereitä ja muita päättäjiä. Myös joukko julkkiksia Shakirasta Nobel-voittaja Malala Yousafzaihin vaatii päättäjiltä kunnianhimoisia toimia historian muuttamiseksi.

Käytännössä osallistua voi esimerkiksi jakamalla sosiaalisessa mediassa kuvan tekstillä "I am clean water", "I am education" tai "I am children's rights". Kampanja käsittää yhtä monta teemaa kuin on osallistujiakin. Ideana on, että jo olemassa olevat kampanjat ja järjestöjen työ voidaan yhdistää helposti yhteisen otsikon alle.

"Kampanja on lähtenyt liikkeelle hienosti", Civicuksen Euroopan-edustaja Oli Henman arvioi.

"Tärkeintä on, että kansalaisyhteiskunta on aktiivinen, tekee asioita yhdessä sekä levittää tietoa uusista kestävän kehityksen tavoitteista ihmisille. Se on etenkin järjestöjen tehtävä."