Blogi

Taloustieteilijä: Demokratia ei haittaa talouskasvua

Jussi Halla-aho on puhuttanut sotilasjunttakommentillaan. MIT-professorin mukaan autoritäärinen hallinto ei ole avain taloudelliseen onneen. Jopa talouskasvun supertähti Kiina on esimerkki demokratisoitumisen hyvästä vaikutuksesta.
Esa Salminen
16.9.2011

Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) on herättänyt tällä viikolla keskustelua Facebook-päivityksellään, jossa hän peräänkuulutti Kreikkaan sotilasjunttaa, jonka ei tarvitsisi välittää vaalimenestyksestä, ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla.

Pian Halla-aho tarkensi tarkoittaneensa, ettei oikeasti kannata sotilasjunttaa Kreikkaan. Hänestä "demokratiassa on vaikea toteuttaa ikäviä ja kansan vastustamia päätöksiä, vaikka ne olisivat välttämättömiä".

Tämä kuulostaa äkkiseltään järkeenkäyvältä. Koska taustalla kuitenkin on — epäilemättä myös Halla-aholla — huoli Kreikan taloudesta ja hyvinvoinnista, lienee syytä pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan onko autoritäärinen johtaminen automaattisesti hyväksi taloudelle.

***

Yleisimmin käytetty esimerkki autoritäärisen hallinnon autuudesta talouskasvulle ovat Itä-Aasian valtiot: vielä jokin aika sitten niin sanotut Aasian tiikerit — Etelä-Korea, Hongkong, Singapore ja Taiwan — nyttemmin erityisesti Kiina.

Toisin kuin usein ajatellaan, näiden maiden talouskasvun taustalla ei ole vahva, autoritäärinen johto, ainakin jos uskomme ekonomisti Yasheng Huangia.

Huangin TED-keskustelusarjassa esittämille perusteille (video yllä) kannattaa antaa mahdollisuus: hän nimittäin toimii Kiinan talouden ja yritystaloustieteen professorina arvostetussa MIT-yliopistossa (Massachusetts Institute of Technology).

Autoritäärisen Kiinan vertailukohtana pidetään yleensä maailman suurinta demokratiaa Intiaa. Usein kun näitä maita verrataan, päädytään kritisoimaan demokratiaa, sillä autoritäärinen Kiina on kasvanut kaksinkertaisella nopeudella demokraattisempaan Intiaan nähden. Huang ei niele vertausta pureskelematta.

Maiden välillä on nimittäin merkittävämpiä eroja kuin poliittinen järjestelmä. Suurimpana inhimillinen pääoma, joka talouskasvua on ruokkinut. Vuonna 1990 Kiinan lukutaitoprosentti oli 77,8, Intian 48,2. Kiinalaisista naisista osasi lukea 68 prosenttia ja intialaisista 33,7 prosenttia. Tätä selittää demokratian sijaan se, että Intia on panostanut korkean asteen koulutukseen, mutta jättänyt peruskoulun vähemmälle huomiolle.

Lukuja kärjistää se, että Kiina laskee lukutaitoiseksi ihmisen, joka osaa lukea ja kirjoittaa 1500 kiinalaista kirjoitusmerkkiä. Intia taas sellaisen, joka osaa kirjoittaa oman nimensä.

Intiaa kannattaisikin verrata johonkin vähän samankaltaisempaan maahan, vaikkapa naapuriin Pakistaniin, joka on monessa suhteessa maantieteellisesti ja historiallisesti lähempänä Intiaa. Sitä on johtanut sotilasjuntta tämän tästä viimeisten vuosikymmenten aikana, viimeksi vuoteen 2008 saakka. Intian bruttokansantuote henkeä kohden on kasvanut vuosien 1990 ja 2008 välillä 317 dollarista 714 dollariin, Pakistanin samassa ajassa 461 dollarista 650 dollariin.

Pakistan on muutenkin (kehitysmaiden joukossa verrattain) demokraattista naapuriaan inhimillisen kehityksen mittareilla selvästi köyhempi.

Kiinaan vertaaminen on toki epäreilua mille tahansa maailman maalle. Intia on pärjännyt vastaavien kehitysmaiden sarjassa verrattain hyvin. Taakse talouskasvussa jäävät vaikkapa Etelä-Korea, Chile ja Jordania.

Kiinaan vertaaminen on vähän kuin vertaisi NBA-koripalloilijaa aina Michael Jordaniin: muut pelaajat eivät näytä niin valovoimaisilta. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö muut osaisi pelata koripalloa.

***

Miksi monet taloustieteilijät sitten sanovat, että autoritäärinen johto on hyvä talouskasvulle? Yksi vastaus tähän on niin sanottu Itä-Aasian malli. Etelä-Korea, Hongkong, Singapore ja Taiwan nousivat ihmeen lailla köyhistä rikkaiksi, osa autoritäärisen johdon alla.

Tämän lähestymistavan ongelma on Huangin mukaan se, että se on kuin kysyisi kaikilta lottovoittajilta ovatko he voittaneet lotossa ja sen jälkeen päättelisi, että lottovoiton todennäköisyys on sata prosenttia. Koskaan ei kysytä häviäjiltä: niiltä joilla myös oli autoritääriset hallitukset, mutta jotka eivät voittaneet.

Jokaiselle onnistuneelle maalle on Itä-Aasiassakin epäonnistunut pari. Kysykää vaikka pohjoiskorealaisilta, burmalaisilta, filippiiniläisiltä — ja Mao Zedongin ajan kiinalaisilta. Ei ole tilastollista todistetta siitä, että autoritääriset hallitukset olisivat taloudellisesti systemaattisesti demokratioita parempia, ja koko Itä-Aasian mallia vaivaa valikoimisongelma.

***

Entä sitten se politiikka? Eikö kiinan yksipuoluemalli ole auttanut sitä kasvun tielle? Jos ajatellaan staattisesti demokratia-autoritaarisuus-akselilla, niin näin kai voi päätellä. Mutta Huangin mukaan Kiinaa on auttanut kehittymään nimenomaan maan dynaaminen autoritaarisuuden purku.

Kiina on ottanut käyttöön kylätason vaalit, parantanut yksityisomistuksen turvaa, ottanut käyttöön pitkäaikaiset maankäyttöoikeudet, uudistanut maaseudun finanssisektoriaan ja sallinut maaseudun yrittämisen vallankumouksen. Uudistukset ovat Huangin mukaan edelleen liian hitaita, ja demokratian puute seisookin Kiinan jatkuvan talouskasvun tiellä. Mutta ovat ne selvästi siivittäneet Aasian talousjätin kasvua.

Tulevaisuudessa Huang toivoo Kiinan kiihdyttävän demokratisoitumistaan. Talouskasvu vaatii hänestä sitä, että kansa hyötyy siitä laajasti. Jos Kiina ei tee poliittisia reformeja pian, Intia ajaa sen ohitse. Intialla on kasvun mahdollistavat demokraattiset instituutiot jotakuinkin kunnossa, ja se parantaa inhimillistä pääomaansa koko ajan sijoittamalla terveydenhuoltoon ja peruskoulutukseen.

***

Entä Kreikka? Johtaisiko autoritäärisempi, vaaleja pelkäämätön johtaminen sen paremmille taloudellisille poluille? Vähänkään kättä pidemmälle ulottuvalla perspektiivillä sille ei ole kunnon perusteita.

Lakot voidaan kyllä lopettaa panssarivaunuin, mutta mitään takeita ei ole siitä, että Kreikan tie sen jälkeen olisi Singaporen eikä Burman tie.