Blogi

Somalia päätti katsoa eteenpäin

Somalian parlamentti valitsi 10. syyskuuta maan presidentiksi yllättäen kansalaisjärjestöaktiivi Hassan Sheik Mohamudin.
Esa Salminen
11.9.2012

Hassan Mohamud vei vaalit toisella kierroksella 70 prosentin enemmistöllä väliaikaishallintoa johtanutta Sharif Sheik Ahmedia vastaan. Väistyvä Sharif Ahmed myönsi tappionsa ja sanoi olevansa tyytyväinen siitä, ettei Somalia enää elä siirtymävaiheessa.

Kansainvälisessä lehdistössä ehdittiin spekuloida vaalien mittavalla korruptiolla ennen lopputulosta. Erityisesti likaista rahaa sanottiin tulevan persianlahden maista vaalit nyt hävinneen Sharif Ahmedin tueksi tahoilta, jotka halusivat säilyttää maan sekavan nykytilan. Al Jazeeran mukaan parlamentin jäsenille olisi maksettu jopa 50 000 dollaria äänestä.

YK on todennut Sharif Ahmedin hallinnon käyttäneen väärin jopa 70 prosenttia varoistaan. Ahmed on kiistänyt syytökset niin vaalien alla kuin aiemminkin.

Suuretkaan lahjukset eivät kuitenkaan tällä kertaa varmistaneet korruptoituneen johtajan uudelleen valintaa. Asiantuntija Nur Mohamed luonnehti vastavalittua presidenttiä Hassan Mohamudia Helsingin Sanomille heimojen yhdistäjäksi, joka ei ole ehtinyt korruptoitua politiikassa.

Al Jazeeran Nazanine Moshirin mukaan ihmiset halusivat uuden presidentin, ja sellaisen he saivat. Nyt täytyy toivoa, että tulevaisuus jatkuu valoisana.