Save the Children on muun muassa auttanut tulvien uhreja Pakistanissa.
Kuva:
Colin Crowley
Save the Children
Blogi

Save the Childrenin "expateille" lähtöpassit Pakistanista

Pakistanin hallitus on antanut avustusjärjestö Save the Childrenin kuudelle ulkomaalaiselle työntekijälle ensi keskiviikkoon asti aikaa poistua maasta. Pakistan sanoo saaneensa todisteita siitä, että järjestön työntekijät ovat auttaneet CIA:ta Osama bin Ladenin etsinnöissä.
Esa Salminen
6.9.2012

Brittilehti Guardian kirjoittaa lääkäri Shakil Afridin väittäneen, että Save the Childrenin työntekijät esittelivät hänet CIA:n väelle. Sittemmin Afridi muiden muassa — syytteiden mukaan — järjesti valheellisen hepatiitti b -rokotuskampanjan Abbottabadin alueella yrityksessään etsiä bin Ladenia. Nyt hän istuu vankilassa maanpetturuudesta.

Nyt Pakistan sanoo saaneensa pitävät todisteet Save the Childrenin "vakoojista". Save the Children on kiistänyt yhteydet CIA:han ja Afridiin. Save the Childrenillä on Pakistanissa noin kaksi tuhatta paikalta palkattua työntekijää, ja sen ohjelmat maassa jatkuvat.

Riippumatta siitä, ovatko Pakistanin epäilyt perusteltuja tai eivät, on kehitysyhteistyöntekijöiden häätäminen maasta vakoilun tähden huolestuttava esimerkki avun (todellisesta tai kuvitellusta) militarisoitumisesta, mihin tiiviimmät suhteet avunantajien ja sotilaallisten toimijoiden voivat johtaa. Riskinä on, että kehitysyhteistyöjärjestöjen ja humanitäärisen avun antajien neutraalius hämärtyy, ja niitä aletaan pitää ulkovaltojen kätyreinä.

Suomen Pelastakaa lapset kuuluu samaan verkostoon kuin yhdysvaltalais-brittiläis-ruotsalainen Save the Children. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä asian kanssa, eikä sillä ole hankkeita Pakistanissa.