Kuva:
Laurent Renault
iStockphoto
Blogi

Painettavasta pellosta apua ruokakriisiin?

Viestintäalan tutkimussäätiö palkitsi lokakuun 10. päivä ThinkINK-kilpailussa Agroprint-tiimin painettavan pellon kilpailussa, jossa etsittiin uutta käyttöä perinteisille painokoneille. Idean isien mukaan painettu pelto voi auttaa kotiviljelijöitä sekä ihmisiä ääriolosuhteissa.
Esa Salminen
31.10.2012

"Keksintö on ohut painettu kalvo tai matto, joka voidaan levittää lähes millaiseen maastoon tahansa valmiiksi viljankasvatusalustaksi", kirjoittaa Taloussanomat.

"Periaatteessa sen voisi levittää myös aavikko-olosuhteisiin, kaupunkilaiselle parkkipaikalle tai kivikkoisille maille, joilla ei luonnostaan ole paljon multaa kasvualustaksi."

Kalvon sisälle on painettu valmiiksi siemen ja sen tarvitsemat ravinteet. Kalvo päästää veden lävitseen maahan, mutta estää sen haihtumista takaisin ilmaan. Rikkaruohot eivät pääsisi sen läpi kiusaamaan viljelykasveja.

Voisin itsekin ostaa parvekkeelle basilikat ja mintut näin, ei tarvitsisi mullan kanssa mesota. Se, että Agroprintin hanketta esittelevässä kalvosarjassa kontekstiksi hankkeelle asetetaan maailman ruokakriisi, panee mietityttämään. Kriisi on toki todellinen, mutta vähän luulen, ettei sitä printatuilla pellolla ratkaista.

***

Ideana olisi siis painaa peltoja ja viedä ne alueille, joissa on vaikeaa viljellä. Kuulostaa tavallaan kiinnostavalta. Mutta entä kuljetus? Hinta? Onko peltorullien vieminen maailmalle varmasti parempi idea kuin tukea paikallista maataloutta muilla keinoin? Mitä tapahtuu seuraavalla sadekaudella, kun tulostettu pelto on maatunut pois? Jos maajussi jossain päin maailmaa lähtee luottamaan tähän peltoon, onko hän printtiorjuudessa firmaan lopun ikäänsä samaan tapaan kuin joihinkin geenimuunneltuihin lajikkeisiin luottaneet?

No, ehkä tässä ollaan vähän liian dramaattisia. Jos hinta niin painotuotteelle kuin kuljetuksellekin saadaan riittävän alas, niin miksei tästä voisi olla hätäapua vaikkapa joidenkin katastrofien jälkimainingeissa, kun ruoantuotantoa käynnistetään uudelleen?

Valtaosa maailman 850 miljoonasta aliravitusta ei kuitenkaan asu kriisien ja katastrofien keskellä, vaan he kuokkivat — tai joku heidän lähipiiristään kuokkii — pientä peltotilkkua jossakin, vuodesta toiseen. Heitä painettu pelto ei varmaankaan auta, jos painokone ei vaikka satu olemaan paikallisen osuuskunnan omistama.

***

Mistähän se johtuu, että melkein aina, kun Pohjoisen innovaattorit keksivät jonkun uuden, hienon vempaimen tai tekniikan, jonka he uskovat olevan vastaus maailman kehitysongelmiin, alkaa ärsyttää? Ehkä vain kiukuttaa, että toiset tulevat meidän hiekkalaatikolle leikkimään? Mutta kun teknologiset, rikkaassa maailmassa kehitetyt ratkaisut köyhyyteen ovat juuri sitä ulkopuolelta tuputettavaa, ylimielistä holhoamista, mikä ei (juuri?) koskaan ole kehityskentällä toiminut.

Sen sijaan, että länsi-innovaatioissa lähdettäisiin aidosti paikallisesti tunnistetuista ongelmista, niin kuin Harvardin Lant Pritchett Helsingissä äskettäin peräänkuulutti, niissä lähdetään liikkeelle ratkaisuista — mikä on Pritchettin mukaan kehityskentän helmasynti. Itse asiassa painetussa pellossa ei lähdetä edes ratkaisuista, vaan länsimaiden ongelmasta: painokoneet seisovat tyhjän panttina, kun ihmiset lukevat uutisensa verkosta. Sivutuotteena painoalan ahdingolle voidaan pelastaa köyhiä.

Modernissa kehitysyhteistyössä halutaan mennä (vaikkei usein edellä mainitun Pritchettin mukaan mennäkään) nimenomaan toiseen suuntaan: paikallisesti tunnistetuista ongelmista paikallisiin ratkaisuihin. Kaikki avun sitominen siihen, että roudataan kamaa Etelään avunantajamaista on täysin no-no.

Vaikka köyhiä auttavat innovaatiot ovat toisaalta muotia, todella usein puhtaasti lännessä kehitellyt ratkaisut haiskahtavat kehitysmaita ja kehityskysymyksiä heikosti tuntevien päiväunilta. "Kuule, tässä me nyt keksittiin, miten teidät raukat pelastetaan." Tällainen arroganssi saa Afrikassa ihmiset raivoihinsa, syystäkin. Se on yksi syy sille, miksi kiinalaisista, intialaisista ja brasilialaisista pidetään.

***

Ruokaturvalle ja maataloustuotannolle kehitysmaissa olisi paljon parempi, jos me ensin lakkaisimme kiusaamasta kehitysmaita. Poistettaisiin meikäläiset vientituet ja tuonnin esteet, ja annettaisiin kunnollisen maatalouden kehittyä. Annetaan heidän tuottaa meille ruokaa ja maksetaan siitä. Sanotaan länsimaiden firmoille, etteivät ne saa käyttää köyhempien maiden peltoja bensan kasvattamiseen, vaikka autoritäärinen ja epämääräinen maatalousministeri kuinka toivottelisi tervetulleeksi.

Ja toki sen lisäksi on hyvä kehittää teknologiaa, joka voi auttaa köyhempiä: niinhän vaikka nyt kännykät ovat tehneet. Uusimpana trendinä siinä on muuten valjastaa Etelän maiden aivoja innovoimaan ratkaisuja paikallisiin ongelmiin. Tsekatkaa vaikkapa kenialaisen iHubin sivut.

Yhden suuren mittakaavan käytön painetuille pelloille kehityspolitiikassa minäkin kuitenkin keksin. Biopolttoaineita tekevät firmat voisivat alkaa kasvattaa öljykasvejaan printtipelloilla vaikka omilla parkkipaikoillaan ja konttoriensa katoilla. Ei tarvitsisi käyttää Afrikan peltopinta-alaa tai kaataa Kaakkois-Aasian sademetsiä. Ja se sektori jos mikä saisi poljettua painetun pellon hinnan kilpailukykyisen alas.