Kenialainen Imani on yksi festarin tähtielokuvista.
Kuva:
HAFF
Blogi

Näe Afrikan naiset uudessa valossa

Helsingissä alkaa perjantaina Helsinki African Film Festival (HAFF), jonka teemana on Naisten äänet – Women's Voices. Elokuvateatteri Andorrassa ja Kiasma-teatterissa nähdään viikonlopun aikana 15 elokuvaa yhteensä 11 Afrikan maasta.
Miina Poikolainen
11.5.2011

"Afrikka on väärinymmärretty maanosa. Länsimaisessa mediassa on totuttu näkemään vain negatiivisia kuvia Afrikasta: nälänhätää, kuolemaa ja diktaattoreita. Meidän tavoitteenamme on monipuolistaa tietämystä ja näkökulmaa Afrikasta", sanoo festivaalin johtaja Wanjiku wa Ngugi.

HAFF-festivaalin perustaja ja johtaja wa Ngugi on kenialainen kustannustoimittaja, joka on asunut Suomessa vuodesta 2007. Hän on kuuluisan kenialaisen kirjailijan Ngugi wa Thiongon tytär.

Festivaali järjestetään nyt toista kertaa. Viime vuonna monet näytöksistä olivat loppuunmyytyjä. Afrikkalainen uusi elokuva siis kiinnostaa suomalaisia. Wa Ngugi toteaakin, että afrikkalainen elokuva on vahvassa nousussa.

"Digikameroiden myötä kuvaaminen on tullut entistä helpommaksi. Afrikkalaiset haluavat kertoa omia tarinoitaan, ja nähdä teattereissa muutakin kuin Hollywood-elokuvia."

***

Nigerian Nollywood onkin yksi maailman suurimpia elokuvatuottajia heti Yhdysvaltojen ja Intian jälkeen. Festivaalilla esitettävien elokuvien rahoitus on silti suurimmaksi osaksi Euroopasta.

HAFF:n elokuvissa käsitellään naisten rooleja ja saavutuksia sekä asemaa yhteiskunnassa. Joukossa on niin komediaa, draamaa, scifiä kuin dokumenttejakin. Viidestätoista elokuvasta kymmenen on naisten ohjaamia. Naiset ovat siis aktiivisessa roolissa elokuvantekijöinä.

"Haluamme näyttää, ettei nainen ole vain heikko ja äänetön kohde", wa Ngugi sanoo.

Poliittisuus ei wa Ngugin mukaan ole uudessa afrikkalaisessa elokuvassa yhtä alleviivatusti läsnä kuin esimerkiksi 1960-luvun elokuvissa. Nykyään kuvataan yhteiskuntaa, mutta annetaan katsojan tehdä omat johtopäätöksensä. Uudet tekijät myös rikkovat elokuvakerronnan sääntöjä ja tyylilajeja.

"Ennen kaikkea festivaalilla nähtävät elokuvat ovat hienoja teoksia. Tarkoituksemme on viihdyttää ihmisiä ja samalla tarjota tietoa Afrikasta", hän lisää.

***

Festivaalin ohjaajavieras on ugandalainen Caroline Kamya, jonka elokuva "Imani" Afrikan elokuva-akatemia valitsi viime vuonna maanosan parhaaksi alkuperäiskieliseksi elokuvaksi. Hän on saanut mainetta myös Berliinin elokuvajuhlilla.

"On hienoa saada Caroline Kamya vieraaksemme, sillä hän edustaa uutta afrikkalaista elokuvaa – ei pelkästään ikänsä vaan myös tyylinsä kautta", wa Ngugi toteaa festivaalin tiedotteessa.

Kamya on tavattavissa Imanin näytösten jälkeen perjantaina ja sunnuntaina. Kamya myös vetää perjantaina Andorrassa nuorten elokuvantekijöiden työpajan, jonne on mahdollista ilmoittautua vielä keskiviikkoiltaan mennessä.

Festivaali alkaa huomenna torstaina Andorrassa yrityksille ja järjestöille tarkoitetulla "Women Mean Business" markkinointi- ja verkostoitumistapahtumalla. Tänä vuonna elokuvia on mahdollista nähdä Helsingin lisäksi Lahdessa, Tampereella ja Oulussa. Kuopiossa leffoja nähtiin jo viime viikonloppuna. Festarin tekijöiden toiveena on, että vielä joku päivä HAFF:ista tulisi maanlaajuinen tapahtuma.

Festivaali toteutetaan täysin vapaaehtoisvoimin. Rahallista tukea on saatu Ulkoministeriöltä ja Helsingin kulttuurikeskukselta.