Näkymä Intian Hyderabadista ei muistuta klassista kuvaa kehitysmaasta.
Kuva:
Yedla70
Wikimedia Commons
Blogi

Miten lopettaa apu nätisti?

Kehitysmaiden omat rahat kasvavat, erityisesti keskituloisissa maissa, mutta myös kaikkein köyhemmissä. Miksi länsimaat enää auttaisivat vaikka Kiinaa ja Intiaa, jotka pyörittävät meidän onneksemme maailman taloutta?
Esa Salminen
6.8.2013

Oxfamin analyytikko ja yleinen kehyasioiden vapaa-ajattelija Duncan Green pohti tätä Guardianissa toukokuussa.

Kun maat vaurastuvat, joten tottahan apu jossain vaiheessa tulee lopettaa. Toisaalta, vasta-argumentoivat muistuttavat, epätasa-arvon tähden suurin osa maailman köyhistä asuu näissä vaurastuvissa keskituloisissa maissa.

Tästä puhuttiin Suomessakin äskettäin, kun maamme päätti lopettaa kehitysavun Nicaragualle, vedoten keskituloisuuden lisäksi ihmisoikeuskysymyksiin. (Minulle jäi tosin vaikutelma, että taustalla oli myös kotimaanpoliittisia syitä, erityisesti perussuomalaisten piikittelyä Nicaraguan tukemisesta. Mutta kuitenkin.)

Nicaragua ei toki ole ensimmäinen tapaus, sillä Suomi on aiemmin vetäytynyt vaurastuneista Namibiasta ja Egyptistä, ja seuraavaksi siirtymälistalla on Vietnam.

Tilaa tehdään samalla toisille maille, kuten vaikkapa avautuvalle Burmalle (Myanmarille), ja toisaalta säästöille, sillä "vaikeina aikoina" apubudjetit eivät yleensä kasva. Ja samaan aikaan monet ylpeät johtajat vaurastuvissa kehitysmaissa mieluummin jättäisivät nöyryyttävän avun ottamatta.

***

Maat vaihtuvat ja apu joihinkin maihin aina välillä loppuu, se on siis selvää. Mutta miten se tulisi tehdä?

Oxfamin mukaan tarvitaan ainakin kunnon kommunikaatiota alusta alkaen sekä sitä, että varmistetaan kumppanin kapasiteetti ennen kuin lähdetään. Tulee päästä yhteisymmärrykseen poistumisen aikataulusta (eikä vain ilmoittaa sitä) ja erityisesti määritellä, millainen suhde kumppanusten välille jää, kun riihikuiva raha loppuu.

Usein sujuvat suhteet unohtuvat ja tulehtuvat, ja mediassa ryöpytellään puolin ja toisin.

Kauniista avun lopettamisesta olisi apua myös (entiselle) avunantajille. Me nimittäin mitä todennäköisemmin haluamme jatkossa käydä näiden maiden kanssa kauppaa, neuvotella globaaleista kysymyksistä (ja Suomen edustuksesta ties missä elimissä) ja mahdollisesti houkutella niistä osaavaa työvoimaa vanhenevaa Suomea auttamaan.

Kehypiireissä exit-strategioista on muutaman viimeisen vuoden aikana alettu puhua (tsekkaa esimerkiksi Ruotsin, Hollannin, Tanskan ja Norjan yhteinen evaluaatio siitä, miten on poistuttu Botswanasta, Eritreasta, Intiasta, Malawista ja Etelä-Afrikasta - täällä myös pdf), mutta ehkä kuitenkin liian vähän?

Greenin sanoin avun lopettamisen tulisi olla juhlava hetki, ei julkista loanheittoa.

Mitä mieltä sinä olet? Loppuuko apu nätisti, ja jos ei, miten sen olisi parempi loppua?