Kuva:
Shutterstock
Blogi

Kirjoja maailmankansalaisille

Alkaa olla se aika vuodesta, kun voi antaa itselleen luvan maata sohvalla ja lukea kirjaa. Joillakin on aika miettiä matkasuunnitelmia ja matkalukemista. Keräsimme muutaman lukuvinkin vuodenvaihteen varalle. Linkit vievät www.kirja.fi -sivustolle.
Esa Salminen
16.12.2014

Rauli Virtanen: Reissukirja

Legendaarisen ulkomaanreportterin tuoreimmassa teoksessa muistellaan seikkailuja eri maissa ja eri aikoina. Paitsi paikkoihin ja hengästyttävään henkilögalleriaan, lukija pääsee tutustumaan myös matkustamiseen ja maailmaan mieltyneeseen sydämeen, joka on kotona rauhaton. Virtanen postaa kirjaan liittyviä valokuviaan säännöllisesti Facebookiin.

Hassan Blasim: Irakin Purkkajeesus

Tampereella asuva irakilaislähtöinen Hassan Blasim voitti tällä romaanillaan arvostetun The Independent -lehden kirjallisuuspalkinnon, ja The Guardian on kutsunut häntä parhaaksi elossa olevaksi arabikirjailijaksi. Maailman kuvalehden arvion mukaan kuoleman ja sodan värittämät novellit on kirjoitettu niin taiten, niin hulvattoman makaaberisti, ettei niitä voi vastustaa.

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Esikoisromaanin taustalla ovat kirjailijan vanhempien kokemukset poliittisina aktivisteina ja vankeina 1980-luvun Iranissa. Maailman kuvalehden arvio: "Tarkkanäköisessä ja kauniskielisessä romaanissa näkökulma on äitien, isien, lasten. Ajallisesti liikutaan 1980-luvun ja 2000-luvun Teheranista vuoden 2011 Italiaan."

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

Pulitzer-palkitun intialais-yhdysvaltalaisen kirjailijan neljäs teos käsittelee siirtolaisten sopeutumista, ikuista ulkopuolisuuden tunnetta ja vanhaa kotimaata etäisyyden päästä. Maailman kuvalehden haastattelussa kirjailija kuvaa, kuinka hänen oma elämänsä kertoo siitä toiseuden ja vaihtuvien ympäristöjen mosaiikista, mistä hänen teoksensakin.

Riku Rantala & Tuomas Milonoff: Madventuresin maailmanselitys

Missä me olemme? Miksi olemme täällä? Miksi maailmassa on kurjuutta? Mikä on maapallon kunto? Madventures-kaksikon tuorein teos etsii vastauksia elämän suuriin kysymyksiin parinkymmenen asiantuntijan avulla. Paketti tarjoaa kepeän ikkunan useaan tieteenalaan ja eväitä yhteiskunnallisen ajattelun — sekä hyviä pointteja rupatteluun reissun päällä tai joulupöydässä. Tämän tietokirjan arvioijana olen toki hieman jäävi, sillä kuuluin teoksen toimituskuntaan.