Blogi

Eteenpäin verokeskustelun juupas-eipäs-asetelmasta

Keskustelu suomalaisten yritysten verovälttelystä ja veroparatiiseista on käynyt kuumana viime aikoina. Keskustelun laukaisi Finnwatchin viime viikolla julkaisema raportti, jonka mukaan 20 suurimmalla suomalaisyrityksellä on yli 200 tytäryhtiötä veroparatiiseissa.
Eva Nilsson
21.1.2014

Uutisvirtaa on täydentänyt Helsingin Sanomien sunnuntainen artikkeli "Kahdeksan tietä veroparatiisiin", jossa eriteltiin suomalaisfirmojen syitä perustaa tytäryhtiöitä Sveitsiin ja Luxemburgiin.

Monet ovat kritisoineet julkista keskustelua, jota asiasta on käyty. EK:n mielestä keskustelu on harhateillä, koska holdingyhtiöt ovat konsernirakenteiden normaaleja osia.

Helsingin Sanomien haastattelema (16.1.) ja mielipidekirjoituksen kirjoittanut veroasiantuntija Janne Juusela puolestaan väittää, että suomalainen verottaja tutkii siirtohinnoittelua liian tiukalla otteella.

Myös professori Marjaana Helminen ja Seppo Villa kritisoivat verovälttelystä käytyä keskustelua viime viikolla. He painottavat, että verovälttely on täysin laillista toimintaa.

Julkisessa keskustelussa on alkanut toistumaan veronkierron ja verosuunnittelun välinen juupas-eipäs-asetelma. Yksityinen sektori ja erityisesti EK toistelevat, että yritykset harjoittavat täysin laillista toimintaa. Järjestöt nähdään moralisteina, jotka syyttävät kaikkia suomalaisia yrityksiä veronkierrosta.

Yritin korjata tätä asetelmaa tämän päiväisessä vastineessani Helmiselle ja Villalle Helsingin Sanomissa:

Verokeskustelussa on kaksi eri tulkintaa

Pro­fes­so­rit Mar­jaa­na Hel­mi­nen ja Sep­po Vil­la esit­ti­vät (HS Ta­lous 16. 1.), et­tä kes­kus­te­lu ve­ro­pa­ra­tii­seis­ta on har­hau­tu­nut si­vu­rai­teil­le vää­rin­kä­si­tys­ten ta­kia.

Vää­rin­kä­si­tys­ten si­jaan oli­si syy­tä pu­hua tul­kin­tae­rois­ta. Mo­net kes­kus­te­luun osal­lis­tu­neet ta­hot ovat kri­ti­soi­neet ag­gres­sii­vis­ta ve­ro­suun­nit­te­lua tai niin sa­not­tua ve­ro­vält­te­lyä. Ag­gres­sii­vi­ses­sa ve­ro­suun­nit­te­lus­sa on ky­se sii­tä, et­tä yri­tys käyt­tää eri mai­den ve­ro­jär­jes­tel­miä hy­väk­seen pie­nen­tääk­seen ve­ro­vas­tuu­taan.

Yk­si ag­gres­sii­vi­sen ve­ro­suun­nit­te­lun ta­pa on niin sa­not­tu kak­sin­ker­tai­sen ve­rot­ta­mat­to­muus, eli et­tei ve­roa mak­se­ta yh­des­sä­kään toi­min­ta­maas­sa.

Se­kä OECD et­tä Eu­roo­pan ko­mis­sio tun­nus­ta­vat kak­sin­ker­tai­sen ve­rot­ta­mat­to­muu­den – ei niin­kään pro­fes­so­rien ni­meä­män kak­sin­ker­tai­sen ve­ro­tuk­sen – ole­van ny­kyi­sin va­ka­va on­gel­ma. Ag­gres­sii­vi­nen ve­ro­suun­nit­te­lu liik­kuu lail­li­sen ja lait­to­man vä­li­sel­lä har­maal­la alueel­la, mut­ta se on EU:ssa mää­ri­tel­ty lain hen­gen vas­tai­sek­si toi­min­nak­si.

Li­säk­si Hel­mi­nen ko­ros­taa, et­tä jul­kis­ten ti­lin­pää­tös­tie­to­jen avul­la on ny­kyi­sin vai­kea teh­dä joh­to­pää­tök­siä ve­ro­vält­te­lys­tä. Juu­ri tä­män ta­kia jär­jes­töt ja mo­net asian­tun­ti­ja­ta­hot ovat esit­tä­neet, et­tä maa­koh­tai­nen ta­lous­ra­por­toin­ti on var­teen­otet­ta­vin ta­pa li­sä­tä avoi­muut­ta, jot­ta mo­ni­kan­sal­lis­ten yri­tys­ten ve­ro­suun­nit­te­lus­ta on mah­dol­lis­ta saa­da luo­tet­ta­va ja kat­ta­va ku­va.

Suo­mi on lu­van­nut edis­tää asiaa tä­män hal­li­tus­kau­den ai­ka­na, mut­ta täl­lä het­kel­lä konk­reet­ti­set toi­met uh­kaa­vat siir­tyä vä­hin­tään vuo­teen 2018.

Yri­tyk­set ovat osa yh­teis­kun­tia, jois­sa ne toi­mi­vat. Ne hyö­ty­vät kou­lu­tu­teis­ta työn­te­ki­jöis­tä, inf­ra­struk­tuu­ris­ta ja mo­nis­ta muis­ta yh­teis­kun­nan tar­joa­mis­ta pe­rus­pal­ve­luis­ta. Pelk­kä kan­nat­ta­vuu­den li­sää­mi­nen näi­den pal­ve­lui­den kus­tan­nuk­sel­la ei ole vas­tuul­lis­ta toi­min­taa.

* * *

Eilen lontoolainen Vesa Palmu puolestaan julkaisi Uudessa Suomessa blogin "Mitäs me veronkiertäjät", jossa hän väittää, että "hyvää tarkoittavat järjestöt" ajavat muutoksia, jotka vain pahentaisivat tilannetta.

Argumentaatio jää kuitenkin puolitiehen, koska Palmu ei nimeä yhtäkään muutosta, joihin hän viittaa.

Palmu kuitenkin myöntää, että ongelma piilee juuri suurten monikansallisten yhtiöiden toiminnassa. Hän kirjoittaa:

"Toki useat globaalit yhtiöt kiertävät veroja laillisesti monimutkaisilla järjestelyillä. Näitä monesti kyseenalaisia järjestelyitä on kuitenkin mahdotonta saada täysin kuriin siitä yksinkertaisesta syystä että yritykset kykenevät muuttamaan järjestelyitään huomattavasti nopeammin kuin valtiot lakejaan."

Koska monimutkaisia globaaleja verojärjestelyjä on vaikea tilkkiä kansallisella lainsäädännöllä, ovat järjestöt ja asiantuntijat eri puolilla maailmaa ajaneet avoimuuden reipasta lisäämistä: on oleellista saada tietää yritysten tilinpäätökset kaikista niistä maista, joissa ne toimivat, yritysten taustalla olevat todelliset omistajat täytyy rekisteriöidä ja verotietojen vaihtoa eri maiden välillä tulee kehittää niin, että se toimii automaattisesti.

Palmun mielestä "Raskaat raportointivaatimukset ja muut teoriassa hyvää tarkoittavat rajoitteet aiheuttavat kohtuuttoman hallintotaakan pienille kansainvälisille yrityksille."

Suosittelen Palmun tutustuvan lähemmin järjestöjen ajamiin kantoihin (esim. Kepan sivuilla ja Eurodadin raporteissa) ja EU:ssa voimaan tulevaan lainsäädäntöön. Järjestöt ovat kiinnittäneet huomiota nimenomaan suurten monikansallisten yritysten toimintaan. On selvää, että pk-yritykset ovat tässä suhteessa eri asemassa.

Luonnonvara- ja metsäsektoria koskeva EU-lainsäädäntö, jota toimeenpannaan parhaillaan, koskee vain yrityksiä, joiden liikevaihto on yli 40 000 000 euroa, taseen loppusumma vähintään 20 000 000 ja työntekijöita keskimäärin 250. Käytännössä tämä tarkoittaa vain kourallista suomalaisia yrityksiä. Toki järjestöillä oli toiveet alemmista soveltuvuusrajoista, mutta lähtökohtana on, että raportointi koskee suuryrityksiä.

Tällä hetkellä Kepan ja monen muun suomalaisen järjestön kampanja veroparatiisimatkat.fi ajaa raportointivelvoitteen laajentamista luonnonvarasektorilta kaikilla sektoreilla toimiville suuryrityksille.