Blogi

Avun tuloksellisuuden työsarka ei ole ohi

OECD:n neljäs avun tuloksellisuuden huippukokous on päättymässä järjestöjen kannalta pettymykseen. Tavoitteena oli saada aikaan vahvoja sitoumuksia ja konkreettisia lupauksia, mutta käytännössä saavutukset jäävät kevyiksi.
Pauliina Saares
1.12.2011

Ihmisoikeudet jäivät heikkoihin kantimiin. Ihmisoikeusperustaisuus mainitaan loppuasiakirjassa vain yhtenä järjestöjen tärkeistä tehtävistä. Mutta sitähän me edistämme ilman valtioiden vahvistustakin, eikö?

Kansalaisyhteiskuntien toimintaympäristön vahvistamisen suhteen mukaan saatiin BetterAidin ansiosta loppumetreillä maininta yleismaailmallisten oikeuksien kunnioittamisesta, mutta tarkempi sanoitus esimerkiksi lainsäädännön tärkeydestä jäi puuttumaan.

Talous ja raha puhuivat Busanissa. Vahva talouskasvu on kehityksen veturi, todetaan loppuasiakirjassa. Onneksi samassa yhteydessä sentään mainitaan myös kestävyys ja inklusiivisuus.

Mukana on edistysaskeleitakin. Yksi tärkeimmistä lienee demokraattisen omistajuuden syventämisen, laajentamisen ja toimenpanon mainitseminen kehityspoliittisten linjausten ja -prosessien yhteydessä.

Järjestöjen kannalta myös Istanbulin periaatteiden ja Siem Riepin viitekehyksen esiin nostaminen on merkittävää.

***

Valtasuhteet tulivat neuvotteluissa varsin selväksi. Perinteiset avunantajamaat ovat olleet rähmällään Kiinan edessä, valmiina luopumaan ohjaavista periaatteistaan. Edes ihmisoikeusperustaisuudesta ei pidetty kiinni. EU on ollut täysin hajallaan ja vain osa Nordic+ maista, Suomi mukaan lukien, puolusti vahvasti keskeisiä periaatteitaan.

Loppujen lopuksi Kiina sai loppuasiakirjaan kappaleen, jossa todetaan, että dokumentin periaatteet ja sitoumukset koskevat nousevia talousmahteja vain vapaaehtoispohjalta. Tästä huolimatta vanhat avunantajamaat eivät olleet valmiita taistelemaan oikeusperustaisen lähestymistavan kirjaamisesta loppuasiakirjaan.

Surkuhupaisaa, turhauttavaa.

Toisaalta pitkällä tähtäimellä Kiinan mukaan saaminen saattaa myös avata ovia. Tässä mielessä strateginen painoarvo on kiistaton. Järjestöinä meidän tulee keskittyä kiinalaisen ja muiden nousevien avunantajamaiden kansalaisyhteiskuntien tukemiseen. Solidaarisuudelle todella on tarvetta.

Vaikka harmittaa, nyt on katsottava eteenpäin. Jotta Busanin kokous pystyisi täyttämään historiallisen potentiaalinsa ja nousemaan Pariisin julistuksen ja Accran toimintaohjelman yläpuolelle, valtioiden täytyy pitää kiinni antamistaan lupauksista. Me kansalaisjärjestöinä tulemme pitämään hallituksemme tilivelvollisina tästä.

Todettakoon lopuksi, että Busanin huippukokous oli järjestöille myös voitto. Kokouksessa käytävillä lobbasi 500 järjestöedustajaa. Me istuimme neuvottelupöydässä ensimmäistä kertaa, meillä oli oikeus vääntää kättä valtioiden kanssa ja meidät tunnustettiin tasavertaisena osapuolena.

Pettymyksestä huolimatta, tästä on hyvä jatkaa.