Blogi

Avoimuutta järjestöjen kehitysyhteistyöhön

Avoimuus ja riskien hallinta kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyössä oli tämänvuotisen kansalaisjärjestöseminaarin otsikko. Mitä muuta avoimuus on kuin korruptionappi UM:n verkkosivuilla?
Auli Starck
3.4.2014

Kaikkihan ovat periaatteessa avoimuuden kannalla.

Veronmaksajat haluavat tietää, mihin yhteisestä kassasta maksetut kehitysyhteistyörahat käytetään. Rahoittaja haluaa tietää saadaanko niillä oikeita tuloksia aikaan. Järjestöt haluavat tietää, mitä muut samalla alueella toimivat tekevät. Kehitysmaiden asukkaat haluavat tietää, mitä heille on luvattu.

Parhaimmillaan avoimuus voi ehkäistä korruptiota, lisätä luottamusta kumppanien välillä, levittää hyviä käytäntöjä, tukea varainhankintaa, luoda uudenlaisia innovaatioita, lisätä yhteistyötä ja vähentää päällekkäistä työtä. Avoimuus tuo uskottavuutta koko kehityssektorille, ja on samalla olennainen osa hyvää hallintoa ja oppivaa organisaatiota. 

Avoimuus on tiedonjakoa.  Ei kuitenkaan riitä, että tietoa on saatavilla – tietoa on myös pystyttävä hyödyntämään. Vaatimuksiin kuuluu tiedon omaksuttavuus, luotettavuus, ajantasaisuus, havainnollisuus ja ymmärrettävä kieli.

Avoimuutta on oltava moneen suuntaan. Ei riitä, että kerrotaan varojen käytöstä rahoittajille, vaan vähintään yhtä tärkeää on kertoa omille kumppaneille toiminnasta kokonaisuudessaan.

***

Ulkoministeriön 20.3. järjestämässä kansalaisjärjestöseminaarissa avoimuutta käsiteltiin varsin monesta näkökulmasta.

Päällimmäisenä jäi varmasti monelle mieleen korruptionappi eli 'Sähköinen kehitysyhteistyön väärinkäytösepäilyjen ilmoitusjärjestelmä', jonka avulla kuka tahansa voi ilmoittaa ulkoministeriön nettisivujen kautta epäilemästään korruptiosta tai muusta väärinkäytöksestä Suomen rahoittamassa kehitysyhteistyössä.

Päivän oppeihin kuului ulkomaantoimittaja Heikki Aittokosken näkökulmasta se, että mahdollisista epäonnistumista kannattaa kertoa itse mahdollisimman aikaisin. Tietoja ei kannata salata, koska silloin toimittaja varmasti haistaa jutunjuuren ja salailu vain lisää jutun uutisarvoa.

Ulkoministeriö on virkamiesten mukaan avoin, sillä se julkaisee lähes kaiken verkkosivuillaan. Eri asia on, että tiedon etsiminen vaatii klikkailua ja omatoimista koostamista. Tietoa tarjotaan valmiista päätöksistä eikä niinkään suunnitelmista. Tieto on myös suunnattu pääasiassa suomenkielisille. Tiedon havainnollistamisessa Suomella on vielä matkaa esimerkiksi Ruotsin SIDA:n Openaid-sivustoon.

Yksi esityistä ratkaisumalleista on IATI (International Aid Transparency Initiative), eli kansainvälinen standardi kehitysyhteistyön läpinäkyvästä raportoinnista, johon Suomikin on sitoutunut. Eri toimijoiden yhdenmukainen julkinen raportointi yhteen tietokantaan mahdollistaa kokonaiskuvan saamisen siitä, mitä kehitysyhteistyöllä tehdään.

Toistaiseksi mukana ovat isot toimijat, kansalaisjärjestöjä on mukana vasta muutamia. Suomessa järjestöt vasta pohtivat lähteäkö IATI:n kelkkaan vai ei, kun ulkoministeriö suurimpana rahoittajana kuitenkin hoitaa perusraportoinnin. Plan Suomi lienee pohdinnoissaan pisimmällä ja kokee sen omaksi vastuukseen kehitysyhteistyötoimijoiden ketjussa. 

***

Entä järjestöt? Kysyessäni seminaarissa ovatko järjestöt itse avoimia, lähes jokainen vastasi kyllä. Onko järjestöllä säännöllisesti päivitetyt verkkosivut? Kyllä. Onko tietoa myös muulla kielellä kuin suomeksi? Kyllä, lähes kaikilla.

Kysyttäessä kuinka moni järjestö julkaisee kehitysyhteistyöohjelmansa tai hankesuunnitelmansa kokonaisuudessaan, ylös nostettujen käsien määrä väheni. Vain muutama käsi nousi enää, kun kysyin kuinka moni julkaisee budjettinsa sellaisessa muodossa, että muutkin kuin tilintarkastajat sen ymmärtävät?

Selvä on, että järjestöjenkin keskuudessa avoimuutta ja sen etuja ja riskejä pohditaan. Nykyisessä taloustilanteessa ja ilmapiirissä etenkin epäonnistumisten julkistamisessa halutaan monesti olla varovaisia ylilyöntien välttämiseksi esimerkiksi mediassa. Kriittisiä evaluaatioraportteja ei ole yhtä mukava julkaista kuin hyviä uutisia. Rahoituksesta kilpailtaessa ei parhaita ideoita ei ehkä haluta naapurille jakaa.

Tiedonjako vie myös resursseja, jonka ei haluta olevan pois varsinaisilta kehitysyhteistyön kohderyhmiltä. Pahimmillaan – ilman yhtenäisiä raportointikäytäntöjä - vaatimukset avoimesta raportoinnista lisäävät entisestään etelän toimijoiden taakkaa.

On myös muistettava, ettei kaikkea voi tai tarvitse julkaista - joskus on hyvät perusteet pitää matalaa profiilia ja jättää tietoja julkaisematta, esimerkiksi henkilökunnan ja kumppaneiden turvallisuuden varmistamiseksi.

Halu jakaa ja oppia niin hyvistä käytännöistä kuin myös väistämättä eteen tulevista kommelluksista ja virheistä on kuitenkin ilmeinen järjestöjen keskuudessa. Siihen yritämme nyt Kepassa miettiä sopivaa tapaa ja synnyttää luottamuksellista ilmapiiriä avoimuuden edistämiseksi.

***

Haluatko tietää ja keskustella asiasta lisää? Tule Kepaan 15.4. jakamaan ajatuksia siitä, mitä jokaisen järjestön tulisi tietää IATI:sta ja avoimuudesta järjestöjen kehitysyhteistyössä.