Evan-raportin-kuva
Kuva: Teemu Kumpulainen iStockphoto

Kestävän kehityksen rahoitus hyödyttää eniten rikkaita

Siinä missä kehitysyhteistyöllä on perinteisesti pyritty köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen, halutaan sillä nyt taata Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan suuntautuvien investointien riskit, sijoittaa omien yritysten kansainvälistymiseen ja vientiin sekä tukea innovaatioita kehitysmaissa.
Eva Nilsson
14.12.2016

Kehitysavun uudesta roolista yksityisen sektorin tukijana on kuhistu Suomessa tämän hallituskauden aikana paljon.

Samalla länsimaiden antaman kehitysavun suhteellinen merkitys kehityksen rahoittajana pienenee. Kehitysapu muuttaa muotoaan ja sitä käytetään yhä enemmän avunantajamaissa, esimerkiksi pakolaisten vastaanottamiseen liittyviin kuluihin. Kun perinteiset teollisuusmaat pienentävät kehitysapuaan ja muuttavat sen kohteita, lisäävät esimerkiksi Kiina, Etelä-Korea ja Venäjä rahoitustaan kehitysmaille.

Uutta kestävää kehitystä edistävää rahoitusta etsitään yksityisistä rahastoista ja uusista rahoitusinstrumenteista. Erityisesti kestävää kehitystä rahoittavia joukkovelkakirjoja, tai bondeja, on tullut rahoitusmarkkinoille paljon. Tällaisesti sijoittamisesta puhutaan yleensä vastuullisena tai vaikuttavuussijoittamisena.

Kehitysponnisteluista on tullut voitontekoa ja lainojen merkitys on lisääntynyt. Yksityisen velan lisäksi julkisen velan määrä on noussut kehitysmaissa suuremmaksi kuin koskaan ennen.

Tänään julkaisemassamme ajankohtaiskatsauksessa tarkastelemme näiden trendien seurauksia erityisesti kaikista köyhimmille maille globaalissa etelässä.

Katsaus kestävän kehityksen rahavirtoihin ei anna rohkaisevaa kuvaa uudesta suunnanmuutoksesta. Tilastot osoittavat, että sijoitusvarallisuus ja yritysinvestoinnit virtaavat edelleen enimmäkseen OECD-maihin ja kasvaviin talouksiin. Vähiten kehittyneisiin maihin sijoitusrahaa virtaa vain kahdeksan prosenttia. Tämän hetkinen trendi on, että kestävän kehityksen rahoitus hyödyttää enemmän rikkaita maita, ihmisiä ja kohteita, joihin on ”turvallisempi” sijoittaa.

    Graafi10

    Nimeni on bond, vihreä joukkovelkakirja

    Erittäin suosituiksi vaikuttavuus- ja vastuullisen sijoittamisen instrumentiksi ovat nousseet erilaiset joukkovelkakirjat, tai bondit.

    Suomessa erityisesti Sitran ajamat, niin sanotut tulosperustaiset rahoitussopimukset, ovat löytäneet tiensä myös kehitysyhteistyöhön. Yhdysvaltalainen Centre for Global Development ja Social Finance UK ovat yhdessä kehittäneet DIB-rahoitusmallin (Development Impact Bond) kehitysyhteistyötä varten. DIB-mallissa palvelujen ostajana toimii avunantajamaa. Se voi tehdä sopimuksen hankkeesta kehitysmaan kanssa, ulkopuoliset rahoittajat vastaavat taloudellisesta riskistä ja toteuttajana voi toimia kansalaisjärjestö tai muu julkinen tai yksityinen palveluntuottaja. Mallin kannattajat kuvailevat DIB-lainaa kokonaan uudeksi bisnesmalliksi kehitysyhteistyön toteuttamiseen. Mallia ei kuitenkaan ole tietojemme mukaan vielä kokeiltu missään.

    Erilaiset joukkovelkakirjajärjestelyt ovat tulleet suosituiksi myös ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ne kulkevat nimillä vihreä tai ilmastojoukkovelkakirja (Green Bond ja Climate Bond). Ilmastobondeilla lainoitetaan esimerkiksi erilaisia energia- tai infrastruktuurihankkeita, jotka ovat vähäpäästöisiä tai vähentävät maiden kokonaispäästöjä. Tällaisia voivat olla uusiutuvan energian hankkeet tai rautatieverkostojen rakentaminen.

    Climate Bonds Initiative -järjestön mukaan suurimmat markkinat vihreille bondeille ovat Kiinassa, Intiassa, Brasiliassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Bondeille ei ole löytynyt juurikaan markkinoita kaikkein köyhimmistä maista. Myös julkisella tuella vivutetusta rahoituksesta suhteellisen pieni osa on kanavoitu ilmastonmuutokseen liittyviin kohteisiin. Erityisesti kehitysmaille tärkeään ilmastonmuutokseen sopeutumiseen on OECD:n tilastojen mukaan mobilisoitu vain kaksi prosenttia kaikista ilmastoon liittyvistä yksityissijoituksia.

    Suomalaisten sijoittajien vastuullisuussijoittamisessa painottuvat erityisesti ilmastoon ja ympäristöön liittyvät kohteet. Kuntarahoitus laski liikkeelle Suomen ensimmäisen green bond -joukkovelkakirjan syyskuussa 2016. 500 miljoonan dollarin arvoisella joukkovelkakirjalla rahoitetaan muun muassa Länsimetroa ja energiatehokkaita rakennushankkeita.

    Kehitysmaihin suomalaistoimijat sijoittavat vähän. Suomalaiset eläkerahastot investoivat pääosin suomalaisiin yrityksiin. Varma raportoi vuosittaiseen vastuullisen sijoittamisen raporttiinsa (Principles of Responsible Investment -raportti) sijoittavansa alle 10 prosenttia osakesijoituksistaan kasvaville ja kehittyville markkinoille. Ilmarisen vastaava luku on 10-50 prosenttia. Rahastojen tilinpäätökset eivät kuitenkaan kerro sijoituksista muualle kehittyneiden markkinoiden ulkopuolelle kuin Kiinaan.

    Köyhimpiin sijoitetaan vähiten

    Sijoitusvarallisuuden lisäksi kaikista köyhimpiin maihin ei virtaa kuin hyvin vähän ulkomaisia yritysinvestointeja.

    Uusia investointeja tarvittaisiin erityisesti perusinfrastruktuuriin, kuten sähköön, veteen ja sanitaatioon, telekommunikaatioon ja kuljetusalaan sekä ruokaturvaan, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja siihen sopeutumiseen sekä terveyteen ja koulutukseen liittyvään infrastruktuuriin. Kehitysmaissa näihin kaikkiin sektoreihin investoidaan YK:n Kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTAD:in mukaan vähän.

    Ongelmana ei kuitenkaan ole vain tiettyjen sektorien vähäisyys investoinneissa, vaan myös niiden maantiede. Maailman eniten investointeja vastaanottavat maat ovat Aasian varakkaat maat ja suuret taloudet Hongkong, Kiina, Singapore ja Intia. Vuonna 2015 ne vastaanottivat 75 prosenttia Aasiaan suuntautuvista investoinneista.

    Vain noin kaksi prosenttia globaaleista investoinneista suuntautuu vähiten kehittyneisiin maihin. Yleisesti ottaen investointien määrää varjostavat luonnonvarojen laskevat maailmanmarkkinahinnat, jotka ovat vähentäneet investointeja erityisesti useissa Afrikan maissa.

    Kiinasta on tullut suurin ulkomaaninvestointien lähde vähiten kehittyneissä maissa. Vuosien 2009 ja 2014 välillä kiinalaisten suuryritysten investoinnit näihin maihin nelinkertaistuivat. Yhdysvallat seuraa Kiinaa toiseksi suurimpana sijoittajana. Yli 70 prosenttia sen ulkomaaninvestoinneista suuntautuu kuitenkin Afrikan öljyntuottajamaihin Angolaan ja Päiväntasaajan Guineaan. Kiinan lisäksi monet muut suurimmat investoijamaat ovat BRICS-maita tai Aasian kasvavia talouksia.

      Graafi9

      Ihanat yritysverot

      Yritysinvestoinnit eivät hyödytä kehitysmaita vain luomalla uusia työpaikkoja tai viemällä tietotaitoa. Monikansalliset yritykset ovat myös tärkeitä veronmaksajia joka puolella maailmaa, mutta erityisesti kehitysmaissa. UNCTAD on arvioinut, että ulkomaiset yritykset kontribuoivat 730 miljardin dollarin edestä varoja kehitysmaiden valtioiden budjetteihin joka vuosi. Tämä vastaa noin kymmentä prosenttia kehitysmaiden verotuloista. Näissä maissa riippuvuus yritysten veronmaksusta on suhteellisesti suurempi kuin rikkaissa maissa.

      Valitettavasti veroparatiisipalvelut ja erilaiset verohelpotukset ovat tärkeitä pelinappuloita kansainvälisten investointien pelikentällä. Ulkomaaninvestointien tuottamaa kehitysrahoituksellista arvoa arvioidessa oleellista on, että jopa 30 prosenttia – tai 6,5 miljardia dollaria – globaaleista investoinneista kiertää offshore-finanssikeskusten kautta, joista moni löytyy veroparatiisilistausten kärkipaikoilta.

      UNCTAD on laskenut, että kehitysmaat menettävät keskimäärin 100 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuosittain sen takia, että maiden ulkomaaninvestoinnit tulevat offshore-finanssikeskusten kautta. Kaikista haavoittuvimmassa asemassa ovat maat, joiden veronkantokapasiteetti on huono, joiden verotulot ovat erittäin riippuvaisia juuri yritysinvestoinneista ja joiden ulkomaaninvestoinnit tulevat yhä suuremmissa määrin offshore-finanssikeskuksista.

      YK-yliopiston Wider-instituutin hiljattain julkaiseman tutkimuksen valossa verovälttely on yleisempää maissa, joissa taloudellinen kehitys on vähäistä ja hallinto huonoa.

      Ilman verotuloja valtioiden kassat eivät kasva ja noidankehä jatkaa kulkuaan. Valtion menobudjetin koko kertoo paljon siitä, elääkö maassa paljon köyhiä ja onko maa kiinnostava kohde sijoittajille. Maailman 1,4 miljardista kaikista köyhimmästä ihmisestä suurin osa asuu maissa, joissa julkisten menojen määrä henkeä kohti on vähäistä. Samaan aikaan kansainväliset rahavirrat kehitysapua lukuun ottamatta (esimerkiksi ulkomaaninvestoinnit, sijoitusvarallisuus, lyhyt- ja pitkäaikaiset lainat) menevät enimmäkseen maihin, joissa julkiset menot henkeä kohti ovat suuret.

      ”Antakaa lisää lainaa”

      Uusien verotulojen lisäksi kehitysmaat ovat etsineet uusia keinoja saada lainaa. Viime vuosikymmenen aikana useat Afrikan valtiot ovat laskeneet liikkeelle eurobondeja lisätäkseen velkarahoitustaan. Siinä missä lainoittajina toimivat ennen erityisesti OECD-maat ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, kuuluu uusiin lainoittajiin nyt esimerkiksi Kiina sekä ulkomaiset ja joskus myös kotimaiset yksityiset pankit.

      Maailmanpankin mukaan joukkovelkakirjoista on tullut julkisen lainan suosituin muoto ja bondien osuus ulkomaisen velan määrästä on kaksinkertaistunut. Vuodesta 2004 lähtien 23 uutta kehitysmaata on laskenut liikkeelle joukkovelkakirjoja.

      Joukkovelkakirjojen käyttöön ovat siirtyneet monet vähiten kehittyneet maat ja aikaisemmin hyvin velkaantuneet maat, kuten Tansania, Ghana, Senegal ja Sambia. Aikaisemmin bondit ovat olleet enemmän korkean ja keskitulon maiden heiniä.

      Bondit ovat yleensä paljon kalliimpia kuin viralliset ja maiden väliset lainat. Se tarkoittaa, että valtiot käyttävät entistä enemmän rahaa korkojen maksuun ja lainan lyhentämiseen. Esimerkiksi Ghana on sitten vuoden 2007 laskenut liikkeelle neljä eurobondia, joiden arvo on ollut 750 miljoonan ja miljardin välillä. Bondien korkotaso on vaihdellut kahdeksan ja 10,75 prosentin välillä. Maa on sittemmin ajautunut velkavaikeuksiin, ja se joutui ottamaan IMF:ltä lisälainaa taloutensa pelastamiseksi vuonna 2015.

      Joukkovelkakirjoihin siirtyminen on nostanut esiin uusia riskejä kehitysmaiden talouksien vakaudelle. Jos maa ajautuu tilanteeseen, jossa se ei pysty maksamaan takaisin lainaansa, ei ole olemassa mitään julkista tai virallista tahoa, joka koordinoisi lainoittajien kanssa käytäviä neuvotteluja. Maat eivät välttämättä edes tiedä, mitkä tahot omistavat bondit, koska mitään rekisteriä ei ole ja bondeilla voi käydä kauppaa johdannaismarkkinoilla.

      Mitä Suomen tulee tehdä?

      Se, ettei nykytilanne näytä hyvältä, ei tietenkään tarkoita, etteikö muutos olisi mahdollinen. Vähiten kehittyviin maihin on mahdollista saada houkuteltua lisää yksityistä pääomaa, reaali-investointeja ja sitä kautta enemmän verotuloja. Yksityisellä rahalla voidaan laajentaa elintärkeiden innovaatioiden laajenemista yhä useamman ihmisen saataville.

      Helppoja ratkaisuja ei kuitenkaan ole olemassa. Perinteisellä kehitysavulla on tärkeä merkitys monelle ihmiselle, joka taistelee äärimmäisen köyhyyden rajamailla, jonka ihmisoikeuksia loukataan tai joka elää demokraattisia perusoikeuksia polkevassa maassa. Lisäksi tarvitaan reippaasti enemmän poliittista tahtoa parantaa kansainvälistä investointi-, kauppa-, vero- ja velkapolitiikkaa niin, että yksityiset rahavirrat hyödyttävät kaikkia ihmisiä.

      Katsauksessa suosittelemme päättäjille, että Suomen tulee:

      • Jatkaa kehitysrahoituksensa suuntaamista kaikkein köyhimmille ihmisille ja sektoreille, joihin sijoitusvarallisuus ei kanavoidu. Kehitysyhteistyöstä tulee ohjata vähintään 0,2 prosentin bruttokansantulo-osuus kaikkein köyhimmille maille.
      • Raportoida, kuinka avun tuloksellisuuden periaatteet, kuten avoimuus, tilivelvollisuus ja kehitysmaiden omistajuus, toteutuvat kaikessa kehitysyhteistyövaroin rahoitetussa toiminnassa.
      • Tukea kumppanimaiden paikallisen investointi- ja yrityslainsäädännön kehittämistä, paikallisia
      • yrityksiä ja edistää niiden toimintaedellytyksiä.
      • Jatkaa YK:n liike-elämää ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden toimeenpanoa asettamalla suomalaisyrityksille sitovat ihmisoikeuksia koskevat huolellisuus- ja yritysvastuuraportointivelvoitteet.
      • Toteuttaa kansallisesti yritysten julkinen maakohtainen veroraportointi ja todellisten omistajien rekisteröinti sekä edistää näitä alueellisesti ja kansainvälisesti.
      • Sitoutua edistämään YK:n ohjaavia periaatteita velasta ja ihmisoikeuksista sekä vastuullisesta lainaamisesta ja lainanannosta.