kuvituskuva kädenpuristus
Kuva: Philippe Semanaz Flickr

Kansalaisyhteiskuntalinjaus: Yhteistyöllä enemmän

Ulkoministeriön kehityspoliittisen kansalaisyhteiskuntalinjausta työstävässä neljännessä ja viimeisessä työpajassa pohdittiin monitoimijayhteistyön tuomaa lisäarvoa sekä yhteistyön edellytyksiä.
Auli Starck
20.4.2017

Keskustelua monitoimijayhteistyöstä hallitsee hetkellä yritysyhteistyö. Työpajan alustuksessa Annika Launiala jakoi Suomen Unicefin kokemuksia, joiden perusteella yritysyhteistyö voi toimia monin eri tavoin esimerkiksi varainhankinnassa, yhteishankkeissa ja ohjelmissa sekä myös yritysvastuukysymysten edistämisessä ja vaikuttamistyössä.

Tärkeintä yhteistyössä on, että kaikki osapuolet hyötyvät siitä. Unicefin yrityskumppanit ovat maininneet hyödyikseen esimerkiksi oppimisen, vaikutusmahdollisuudet sekä liiketoiminnan kasvattamisen pitkällä aikavälillä.

Ulkoministeriön Aki Enkenberg puolestaan toi esiin, että yritysten mukaantulolle on vahva tilaus, mutta toisaalta näyttöä monitoimijayhteistyön tuomista kehitysvaikutuksista ei juuri ole. Ulkoministeriö tasapainoileekin roolissaan monitoimijayhteistyön mahdollistajana – toistaiseksi se on pitäytynyt pitkälti pelkän rahoittajan roolissa.

Sekä Launiala että Enkenberg nostivat esiin saman ristiriidan: jos yhteistyöllä tavoitellaan uusia innovaatoita ja kokeilua, se ei nykyisessä tuloksia ja näyttöä vaativassa toimintaympäristössä ole kovin helposti sovitettavissa kehitysyhteistyöhön, ainakaan perinteisellä kehitysrahoituksella.

Yritykset eivät ole ainoita potentiaalisia kumppaneita

Yhteistyökumppanit eivät rajoitu kuitenkaan yrityksiin ja kansalaisjärjestöihin. Yhteistyössä kannattaa muistaa myös esimerkiksi kunnat, tutkijat, media, valtionhallinto, uskonnolliset toimijat ja ammattiyhdistykset.

Useissa puheenvuoroissa tuotiin kuitenkin esiin sitä, että yhteistyössä jonkun on aina otettava vetovastuu, tuotava toimijoita yhteen ja koordinoitava. Yhteistyö vaatii aikaa ja resursseja. Esimerkiksi hankesuunnitteluraha yhteishankkeille voisi olla sellainen kannustin, joka houkuttelisi uusia yhteistyötahoja etsimään toisensa ja löytämään synergioita.

Työpajassa monitoimijayhteistyötä pohdittiin myös neljässä ryhmässä, joiden työskentelyn tuloksena nostettiin esiin seuraavia asioita:

Neljän osallistavan työpajan jälkeen linjauksen valmistelu etenee nyt vauhdilla: vuorossa on linjauksen varsinainen kirjoitustyö. Kunhan luonnos on käynyt ulkoministeriön oman myllyn läpi, saavat järjestöt pari viikkoa aikaa kommentoida linjauksen luonnosta kirjallisesti, annetun aikataulun mukaan heti toukokuun alussa.

Kepa kerää järjestöjen kommentit yhteen. Järjestämme myös keskustelutilaisuuden linjauksen kommentointia varten maanantaina 8.5. klo 14-16 Kepassa. Tervetuloa jakamaan ajatuksia ja vaikuttamaan linjauksen viimeistelyyn! Lisätietoja voit kysyä Auli Starckilta (auli.starck@kepa.fi).

Lue lisää