Outi Hannulan kuva

Outi Hannula

Kirjoittaja työskentelee Kepassa ohjelmajohtajana vastuualueenaan globaalikasvatus, järjestöjen kehitysyhteistyö ja Kepan toiminta ohjelmamaissaan.

Kuvituskuva

Kehitysyhteistyön rahoitus on huolestuttanut suomalaisjärjestöjä pitkin kevättä. Nykyhallitus on jo aiemmin päättänyt leikata kehitysyhteistyön määrärahoja, mutta tänä keväänä runnottiin läpi aiempien päätösten lisäksi yli 50 miljoonan euron leikkaus vuodelle 2015. Seuraavina vuosina leikkauksia on luvassa vielä enemmän, jopa yli 100 miljoonaa euroa.
Lue lisää »