Moni tähti on antanut äänensä Haitille
Artistit ympäri maailmaa ovat laulaneet Haitin katastrofiavun puolesta. Erilaiset tähtikokoonpanot julkaisevat hyväntekeväisyyskappaleita yksi toisensa jälkeen.
Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi, että klassisen musiikin tähdet ovat vastikään levyttäneet Andrea Bocellin ja Celine Dionin tunnetuksi tekemän The Prayer –kappaleen Haitin avustamiseksi. BBC:n mukaan on uutta, että niin moni klassisen musiikin ammattilainen yhdistää tähän tapaan voimansa. Silti koko projekti näyttää tulevan hieman jälkijunassa.
Haitin kohtalokas maanjäristys tapahtui 12. tammikuuta 2010, ja jo alle kaksi viikkoa myöhemmin näyttelijä George Clooney kokosi avustajineen Help for Haiti –suurkonsertin. Kuten Associated Pressin taltioinnista näkyy oli konsertissa mukana suuri joukko musiikkimaailman kirkkaimpia tähtiä Bruce Springsteenistä Madonnaan. Konsertin päätti oikeutetusti Haitilla syntynyt Wyclef Jean, joka oli itse asiassa lentänyt henkilökohtaisesti katastrofialueelle heti suuronnettomuudesta kuultuaan.
Help for Haitia seurasi helmikuun alussa Idols-tuomari Simon Cowellin kokoama kokoonpano, jossa ovat mukana esimerkiksi Robbie Williams ja Mariah Carey. Artistit versioivat R.E.M.:in ysärihitin Everybody Hurts otsikolla Hope for Haiti. Vancouverin olympialaisten avajaisissa sen sijaan julkaistiin Michael Jacksonin ja Lionel Richien jo vuonna 1985 julkaiseman We Are the Worldin uusioversio We Are the World 25 for Haiti.
Osataan sitä tietysti muuallakin kuin Yhdysvalloissa ja Englannissa. Suomessa ainakin Pakolaisapu, Plan Suomi ja Kirkon Ulkomaanapu ovat jo järjestäneet omat hyväntekeväisyyskonserttinsa.
Yksi auttajataho sen sijaan löytyy paljon lähempää Haitia: Mr. Boombastic -stigman riivaama Grammy-voittaja Shaggy on kerännyt jamaikalaisartistien kerman laulamaan Rise Again -kappaleen naapurisaaren asukkaiden puolesta.
Kyynikko muistuttaa, että haitilaisten, kansalaisjärjestöjen ja artistien lisäksi avustusbisneksessä on monta välikättä, jotka hyötyvät biisien tulvasta. Suomessa on uutisoitu kohtuullisen hyvin kännykkäoperaattoreiden lahjoituksista perimät ”kymmenykset” (esim. HS.fi/STT ja Yleisradion Ajankohtainen Ykkönen), mutta kyllä esimerkiksi musiikkia levittävät palvelimetkin taatusti ottavat omansa hyväntekeväisyystuotannosta.





Miten pelastaa ihmiskunta luonnon oikuilta
Spiked! –nettilehti artikkelissaan
(eli miten pelastaa ihmiskunta luonnon oikuilta)
kiinnittää huomiota siihen epäsuhtaan, miten Chilessä – rajummassa järistyksessä – kuolonuhreja oli vain noin 700 kun Haitissa heitä oli 200 000.
Kiinnittäisin teidän huomiotanne tähän lauseeseen, joka on artikkelin loppupuolella (jonka tähän käännän suomeksi):
“[mahdollinen] Hyvä onni tässä sivuuttaen, tämän viikon historiallisen mittava maanjäristys Chilessä osoittaa, miten paljon on tehtävissä sen estämiseksi, ettei satoja tuhansia henkiä menetetä luonnononnettomuudessa, jopa maissa, jotka eivät ole rikkaimpien joukossa. Se on esimerkki siitä, miten eroaa todellinen kehitys, jossa on merkittäviä rakenteellisia hyppäyksiä eteenpäin ja joka lisää vaurautta ja parantaa elinolosuhteita, sille vastakkaisesta länsimaista sanellusta ’kestävän kehityksen’ ajatuksesta, jossa köyhempiä maita rohkaistaan ’elämään sopusoinnussa luonnon kanssa’.”