Ihmiskunnan vuosituhantinen vitsaus

Olli Seuri       24.2.2010 | 15:07

Malaria tappaa edelleen lähes miljoona ihmistä vuodesta, muistuttaa YK:n päämajassa järjestettävä Malaria-näyttely.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) päämajassa New Yorkissa avautuu maaliskuussa Malaria-näyttely, jonka tarkoituksena on kääntää kansainvälisen yhteisön huomio malaria-ongelmaan. Rikkaita länsimaita sairaus ei enää vaivaa, mutta silti siihen sairastuu jopa 500 miljoonaa ihmistä vuodessa.

Historiallisesti malaria on ollut myös "meidän kulttuurimme" vitsaus, amerikkalainen The New York Times (NYT) muistuttaa. Vastikään selvisi, että malaria oli syyllinen jo faarao Tutankhamonin kuolemaan 1342 eaa. Samoin tutkijat uskovat malarian olleen osasyyllinen Rooman valtakunnan tuhoon. Sana malaria tuleekin italiankielisestä sanonnasta "huono ilma" (mala aria).

NYT kertoo, että hyttysten levittämä malaria vaivasi vielä 1800-luvulla Yhdysvalloissa, hieman samaan tapaan kuin se nykyään vaivaa monilla trooppisilla alueilla. Täydellistä hoitoa tautiin ei ole löydetty, mutta erilaisia hoitokeinoja on jo olemassa. Toinen asia on, saadaanko ne kannattaviksi niillä köyhillä alueilla, joissa epidemia on arkipäivää.

NYT esittelee verkkosivuillaan myös koskettavia ja nykyajan malaria-ongelmasta vastaansanomattomasti kertovia kuvia, jotka ovat osa "Malaria: Blood, Sweat and Tears" –näyttelyä.

Pelkästään noloa ja hävettävää

Heikki Jokipii | 1.3.2010 | 20:23

Siihen nähden, että YK eli WHO ei edelleenkään ole onnistunut "Roll Back Malaria" -kampanjassaan - ja siitä huomlimatta on taas kääntänyt kelkkaansa DTT:n suhteen, vihreiden (UNEP ym.) painostuksesta, ja käytännössä ryhtynyt taas sitä vainoamaan, joka politiikka taas tulee aiheuttamaan miljoonien kuoleman ...

tuo näyttely on lähinnä häpeällinen!

Omat työkalut