Sivetit poimivat kahvinpapuja ravinnokseen, mutta heidän ruoansulatusjärjestelmänsä ei pilko niitä. Ulosteen mukana sivetin elimistöstä poistuvat pavut saavat kuitenkin harrastajien mukaan pehmeän ja suklaisen maun, jota ei pilaa kahviin usein liittyvä kitkeryys. Alkuun näitä papuja poimivat paikalliset muun myymänsä kahvin sekaan, mutta nyt ne ovat haluttu erikoisuus: kilohinta on jopa yli 350 euroa.

Kahvin hintaa nostaa vaikean jalostustavan lisäksi se, että kahvinpapuja syövät sivettikissat elävät vaikeakulkuisilla alueilla pääteiden ulkopuolella. Uuden bisneksen syntymisestä kertoo kuitenkin se, että markkinoille tungetaan myös feikkipapuja – jotka saattaa jopa olla liimattu tunnistamattomaan ulosteeseen. Toinen merkki ovat sivettifarmit, jotka eivät ainakaan eläinoikeusliikettä miellytä.

NYT:n vierailemalla filippiiniläisfarmilla ihmetellään kuitenkin kahvikonossöörien makua - useille paikallisille intiansivettikissa on kuivattuna ja perinteisesti valmistettuna edelleen suurempi herkku kuin niiden ruoansulatuselimistön jalostama kahvi.

10 päivää Hizbul Islam -järjestön esittämän ukaasin jälkeen vain kaksi asemaa viidestätoista on jatkanut musiikkilähetyksiään useiden somalialaisten iloksi. Toinen niistä on hallituksen valvoma, toinen kenialaiskanava.

Ympäri maailmaa levittäytynyt BBC on myös joutunut hyökkäysten kohteeksi. Islamistinen al-Shabab-ryhmä sulki vähän aikaa sitten viisi BBC:n linkkiasemaa Etelä-Somaliassa, yhden esimerkiksi Mogadishussa.

Sulku oli ryhmän mukaan vastaus Britannian hallituksen asettamiin pakotteisiin. BBC:n World Servicen johtaja Jerry Timmins vastasi tekoon toteamalla, että BBC on hallituksesta riippumaton ja toimittajien tehtävä on raportoida tapahtumista täsmällisesti ja tasapuolisesti eri näkökulmista.

Somalialla ei ole ollut toimivaa, koko maata hallitsevaa hallitusta sitten vuoden 1991. Nykyinen, Afrikan unionin ja YK:n tukema siirtymäkauden hallitus hallitsee BBC:n mukaan vain osaa pääkaupunki Mogadishusta.

Senegalin presidentti Abdoulaye Wade saapui kuitenkin patsaan paljastustilaisuuteen juhlallisissa tunnelmissa. Kannattajiensa hurratessa Wade puhui afrikkalaisten yhteisestä kohtalosta.

"Afrikka on astunut 2000-luvulle selkä suorana ja entistä valmiimpana ottamaan kohtalonsa omiin käsiin", Wade jatkoi juhlapuhettaan.

Patsasprojektin kannattajille naisesta, miehestä ja lapsesta koostuva "Afrikkalaisen renessanssin monumentti" onkin toiveikkaan tulevaisuuden symboli. Hieman samaan tapaan kuin Pariisin Eiffelin torni tai vaikkapa New Yorkin Vapaudenpatsas, jonka patsasosan Dakarin pronssimonumentti ylittää parilla metrillä.

Nimi "Afrikkalainen renessanssi" tulee optimismista, jonka aallolla vielä uutta kautta hakeva Wade ja esimerkiksi Etelä-Afrikan Thabo Mbeki ratsastivat 1990-luvulla kylmän sodan loppumisen jälkeen. Monille afrikkalaisille renessanssi on kuitenkin jäänyt toteutumatta: elinkustannukset nousevat, eikä talouskaan tunnu kasvaneen.

Reutersin mukaan osa patsaan tuottamista rahoista sijoitetaan hyväntekeväisyyten. Wikipedian ja parin uutislähteen mukaan presidentti Wade itse saa tekijänoikeuksien mukaisesti 35 prosenttia kokonaistuloista, mikä todella näyttää korostavan projektin ja sen isän kohtalonyhteyttä.

Brittiläinen The Guardian –sanomalehti kertoo, että raportin mukaan mega-alueita syntyy etenkin kehittyvässä maailmassa, esimerkiksi Kiinassa, Intiassa, Länsi-Afrikassa ja Brasiliassa. Urbanisaatio on "väistämätön" trendi.

"Tutkimus osoittaa, että maailman 40 suurinta mega-aluetta kattaa vain murto-osan maapallon asumiskelpoisesta pinta-alasta, ja niillä asuu alle 18 prosenttia maailman väestöstä. Silti ne vastaavat 66 prosentista taloudellisesta toiminnasta ja 85 prosentista teknologian ja tieteen alan innovaatioista", raportin toinen kirjoittaja Eduardo Lopez Moreno kertoo The Guardianille.

Vaikka YK:n raportin luvut olisivat yliampuvia, on selvää, että vauraus maapallolla keskittyy yhä enemmän kaupunkeihin ja suuralueille. Vauraus tai toive vaurastumisesta vetää yhä enemmän väkeä suuralueille, eikä kukaan välttämättä hallitse kasvua. Luvassa saattaa olla logistinen ja yhteiskunnallinen painajainen, ellei kaupunki huolehdi vähempiosaisista.

"Mitä epätasa-arvoisemmaksi kaupungit muuttuvat, sitä suuremmalla riskillä taloudelliset eroavuudet johtavat sosiaalisen ja poliittisen ilmapiirin kiristymiseen. Urbaanien levottomuuksien todennäköisyys epätasa-arvoisissa kaupungeissa on suuri. Yleensä ne kaupungit, jotka vähentävät eriarvoisuutta, menestyvät", Moreno summaa.

"Pakolaisia on 40 miljoonaa, joista 16 miljoonaa on paennut kotimaastaan. Kansainvälisistä pakolaisista valtaosa elää kehitysmaiden leireillä ja kaupunkislummeissa. Moni ei voi palata kotimaahansa eikä rakentaa normaalia elämää pakolaisenakaan. Ratkaisua etsitään hakeutumalla siirtotyöläisiksi tai turvapaikanhakijoiksi, pieni osa pääsee pakolaiskiintiöön", Lindberg taustoittaa.

Hän muistuttaa, että kehitysmaat majoittavat neljä viidesosaa maailman pakolaisista.

"Miten perustelemme esimerkiksi jordanialaisille, kenialaisille tai kolumbialaisille, joiden kotimaissa elää jo nyt miljoonia pakolaisia, että me emme halua osallistua talkoisiin, ja lähialueilla on kannettava vielä enemmän vastuuta?

Pakolaiskriisi voisi syntyä myös lähempänä - jos naapurimaassamme olisi miljoonia pakolaisia, todennäköisesti vaatisimme heidän sijoittamistaan muuallekin kuin Suomeen."

Lindberg muistuttaa, ettei maailmassa ei liene yhtään valtiota, joka vastaanottaisi pakolaisia ja turvapaikanhakijoita mielellään tai pitäisi kotouttamista helppona tehtävänä. Vastuuta jaetaan velvollisuudesta ja humanitaarisista syistä.

"Väitetään, että maahan tulevat turvapaikanhakijat ovat maansa hyväosaista eliittiä - tai vaihtoehtoisesti lukutaidottomia köyhiä. Todellisuus on kaikkea näiden ääripäiden väliltä, ja kotoutuminen hyvin yksilöllistä.

Turvapaikkapäätöksen ratkaisevat perusteet suojelun tarpeelle, ei esimerkiksi varallisuus tai koulutustausta. Pelkkä köyhyys ei siis ole suojelun peruste."

Tietoliikennealaan keskittyneen meksikolaisliikemiehen Carlos Slim Helún omaisuuden arvoksi on arvioitu 53,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomen rikkaimman miehen eli Antti Herlinin omaisuus on yli 40 kertaa pienempi talouslehti Forbesin päätelmien mukaan.

Carlos Slim ei syntynyt missään nimessä platinalusikka suussa, mutta hän sai siirtolaisperheensä päältä eli isältään arvokkaita talousoppeja jo pienenä. Tarinoiden mukaan pikku-Slim näytti sijoittajan vaistonsa jo vaihdellessaan baseball-kortteja kavereidensa kanssa.

Ensimmäiset merkittävät siirtonsa Slim teki vuonna 1982, kun Meksiko myi talousahdingossa pankkinsa ja eliitti myi omia osuuksiaan. Kun paniikki oli ohi, oli Slimin osakesalkku pullistunut huomattavasti.

1980-luvulla Slim ystävystyi nousevan poliitikon Carlos Salinasin kanssa, ja vuonna 1988 Salinasista tuli maan presidentti. Slimin kontakteilla oli merkitystä, kun Meksiko yksityisti omistuksiaan voimalla. Kolmessa vuodessa meksikolaisten määrä Forbesin rikkaimpien listalla nousi kahdesta kahteenkymmeneenneljään. Kärkipäähän noussut Slim nappasi muun muassa entisen puhelinyhtiön Telmexin, jota pidetään Slimin omaisuuden peruskivenä.

Tavallaan Carlos Slim on taitavan kauppamiehen perikuva: hän osaa ostaa juuri oikeaan aikaan, silloin kun osuuksia saa halvalla. Slim on osannut hyödyntää ensin Meksikon, ja nyt myöhemmin maailman, talousmyllerrykset. Lisäksi hän on tarkka rahoistaan – legendan mukaan hän tinki Italian-matkallaan kravatin hinnasta kaksi tuntia. Ja sai kravatin hinnan pudotetuksi alle 10 dollarin.

Joidenkin arvioiden mukaan Slimin omistukset muodostavat noin seitsemän prosenttia Meksikon bruttokansantuotteesta. Nokian osuus on Suomessa jossain kahden prosentin paikkeilla, ja meillä keskustellaan jatkuvasti siitä, mitä tapahtuu, jos Nokia lähtisi maasta.

Ei siis liene ihme, että meksikolaiset kertovat asuvansa Slimlandiassa.

Esimerkkinä Carroll käyttää asemamannertaan Latinalaista Amerikkaa, jossa kokalehtiä kasvatetaan ja tuotetaan päihdyttäväksi jauheeksi. Kansainvälisen kokaiinimarkkinoiden kasvaminen on johtanut siellä väkivallan ja korruption kasvuun. Pelkästään Meksikossa on kuollut huumeisiin liittyvissä yhteydenotoissa yli 16 000 ihmistä sen jälkeen, kun presidentti Felipe Calderón julisti sodan kartelleja vastaan joulukuussa 2006.

Viime vuosien valitettavia uutisia on ollut myös perulaisen sissijärjestön Loistavan polun (Sendero Luminoso) toiminnan elpyminen. Se on Carrollin mukaan saanut mallia Kolumbian FARC-järjestöltä, joka hyödyntää huumekauppaa jatkaakseen yli 40 vuotta kestänyttä vallankumouksellista sotaansa valtiota vastaan.

Länsimaisen kysynnän kasvaessa huumekauppaa ei ole pystytty 2000-luvulla tilkitsemään esimerkiksi Yhdysvaltain suurista panostuksista huolimatta. Vahvasti sodankäyntiä muistuttava Plan Colombia on näyttänyt jo vuosia epäonnistuneelta projektilta, mutta silti taisteluun tuhlaantuu vuosittain tähtitieteellisiä summia.

Useat tahot ovatkin esittäneet, että huumebisneksen ongelmat ovat niin monisyisiä, että militanttien hävittämiskampanjoiden sijaan pitäisi pyrkiä vähentämään suoraan huumeiden länsimaista kysyntää. Toinen viime aikoina esillä ollut vaihtoehto on päihdelainsäädännön muuttaminen. Käytön dekriminalisointia kannattaakin koko ajan arvovaltaisempia tahoja, ja esimerkiksi useat Latinalaisen Amerikan maat ovat lähteneet höllentämään lakejaan.

Lisäksi esimerkiksi aikakauslehti The Economist on kritisoinut nykyistä kansainvälistä asenneilmapiiriä pitkälti talousnäkökulmasta, mutta todennäköisesti perusteluihin voisi lisätä huumerikollisuuden asettaman uhan globaalille demokratialle. Sellaiset tuottajamaat kuin Afganistan, Burma, Meksiko ja Kolumbia eivät nykyisellään edistä rauhanomaista kehitystä maailmassa.

Haitin kohtalokas maanjäristys tapahtui 12. tammikuuta 2010, ja jo alle kaksi viikkoa myöhemmin näyttelijä George Clooney kokosi avustajineen Help for Haiti –suurkonsertin. Kuten Associated Pressin taltioinnista näkyy oli konsertissa mukana suuri joukko musiikkimaailman kirkkaimpia tähtiä Bruce Springsteenistä Madonnaan. Konsertin päätti oikeutetusti Haitilla syntynyt Wyclef Jean, joka oli itse asiassa lentänyt henkilökohtaisesti katastrofialueelle heti suuronnettomuudesta kuultuaan.

Help for Haitia seurasi helmikuun alussa Idols-tuomari Simon Cowellin kokoama kokoonpano, jossa ovat mukana esimerkiksi Robbie Williams ja Mariah Carey. Artistit versioivat R.E.M.:in ysärihitin Everybody Hurts otsikolla Hope for Haiti. Vancouverin olympialaisten avajaisissa sen sijaan julkaistiin Michael Jacksonin ja Lionel Richien jo vuonna 1985 julkaiseman We Are the Worldin uusioversio We Are the World 25 for Haiti.

Osataan sitä tietysti muuallakin kuin Yhdysvalloissa ja Englannissa. Suomessa ainakin Pakolaisapu, Plan Suomi ja Kirkon Ulkomaanapu ovat jo järjestäneet omat hyväntekeväisyyskonserttinsa.

Yksi auttajataho sen sijaan löytyy paljon lähempää Haitia: Mr. Boombastic -stigman riivaama Grammy-voittaja Shaggy on kerännyt jamaikalaisartistien kerman laulamaan Rise Again -kappaleen naapurisaaren asukkaiden puolesta.

Kyynikko muistuttaa, että haitilaisten, kansalaisjärjestöjen ja artistien lisäksi avustusbisneksessä on monta välikättä, jotka hyötyvät biisien tulvasta. Suomessa on uutisoitu kohtuullisen hyvin kännykkäoperaattoreiden lahjoituksista perimät ”kymmenykset” (esim. HS.fi/STT ja Yleisradion Ajankohtainen Ykkönen), mutta kyllä esimerkiksi musiikkia levittävät palvelimetkin taatusti ottavat omansa hyväntekeväisyystuotannosta.

Historiallisesti malaria on ollut myös "meidän kulttuurimme" vitsaus, amerikkalainen The New York Times (NYT) muistuttaa. Vastikään selvisi, että malaria oli syyllinen jo faarao Tutankhamonin kuolemaan 1342 eaa. Samoin tutkijat uskovat malarian olleen osasyyllinen Rooman valtakunnan tuhoon. Sana malaria tuleekin italiankielisestä sanonnasta "huono ilma" (mala aria).

NYT kertoo, että hyttysten levittämä malaria vaivasi vielä 1800-luvulla Yhdysvalloissa, hieman samaan tapaan kuin se nykyään vaivaa monilla trooppisilla alueilla. Täydellistä hoitoa tautiin ei ole löydetty, mutta erilaisia hoitokeinoja on jo olemassa. Toinen asia on, saadaanko ne kannattaviksi niillä köyhillä alueilla, joissa epidemia on arkipäivää.

NYT esittelee verkkosivuillaan myös koskettavia ja nykyajan malaria-ongelmasta vastaansanomattomasti kertovia kuvia, jotka ovat osa "Malaria: Blood, Sweat and Tears" –näyttelyä.

Vuodesta 1980 maata on hallinnut presidentti Robert Mugaben johtama Zanu-PF. Puolue myöntyi edellisten, vuonna 2008 järjestettyjen vaalien jälkeen vallanjakoon MDC:n kanssa, mutta vasta pitkien, sekasortoisten tapahtumien jälkeen. MDC:n sisäpiirin mukaan puolueiden välit ovat taas kuralla, eikä pääministerinä toimiva Morgan Tsvangirai ole saavuttanut odotettua asemaa maan kakkosjohtajana.

"Zanu-PF ei voi jatkaa päällemme kusemista. Heillä ei ole oikeutta jatkaa zimbabwelaisten hyväksikäyttöä. Jos peruuttamaton pesäero tapahtuu, Heidän täytyy se hyväksyä", rahoitusministeri Tendai Biti sanoi vastikään.

Zimbabwessa on toki tapahtunut kehitystä vallanjaon jälkeen - jo pelkästään siitä syystä, että hallitus on saanut pysäytettyä maata turmelleen hyperinflaation. The Observerin mukaan molemmat suurpuolueet kuitenkin odottavat jo uusia vaaleja.

Zimbabwelaisten kannalta on varmasti toivottavaa, että tulevat vaalit ovat mahdollisimman reilut ja rauhanomaiset. Jos vaalit sattuvat ensi kesälle, se tuskin on pahitteeksi tuon tavoitteen kannalta. Maailman suurimman urheilutapahtuman kisaisännyyden antaminen Etelä-Afrikalle oli jo itsessään syvästi poliittinen valinta, joten MDC-puolueen toive kesävaaleista ei varmaankaan ole täysin kohtuuton.

Tedstrom toimii Global Business Coalition on HIV/Aids, Tuberculosis and Malaria -nimihirviön (GBC) toimitusjohtajana. Mukana on jo yli 200 yritystä, joukossa esimerkiksi kilpailijat Pepsi ja Coca-Cola sekä Chevron ja Exxon.

GBC vaikuttaa ainakin paperilla ja verkossa ammattimaiselta, mutta vielä on näkemättä, mihin bisneksen huippuosaajat pystyvät avustamisen saralla. Tedstromin ajatuksena on, että esimerkiksi lääkkeet saataisiin liikkumaan vaikeissakin oloissa samaan tapaan kuin Coca-Cola-pullot jo nyt kiertävät maailmaa.

Globaalia terveyttä koskevaa blogia pitävä, palkittu journalisti Sarah Boseley toteaa, että on vähintäänkin mielenkiintoista nähdä, miten Tedstrom ja yritykset onnistuvat. Kun vuosituhattavoitteet näyttävät karkaavan käsistä, on jokainen hyvin kohdistettu avustusdollari ja -euro varmasti paikallaan. Jos työtä todella tehdään huolellisesti ja pikavoittoja tavoittelematta, ei sillä tietysti pitäisi olla merkitystä, kenen kukkarosta raha kiertää.

BBC:n toimittaja Karishma Vaswami kertoo, kuinka hän kiersi sharia-poliisien kanssa Banda Acehin rantakatuja eräänä lauantai-iltana kaupungilla. Näin hän pääsi todistamaan, kuinka esimerkiksi liian lähekkäin seurustelevia poikia ja tyttöjä nuhdeltiin epäislamilaisesta käytöksestä.

Aceh on Indonesian ainoa maakunta, jossa sovelletaan sharia-lakia, vaikka indonesialaisista yli 80 prosenttia on muslimeja. Lain soveltaminen näkyy esimerkiksi lukion koripallo-ottelussa, jossa tytöt ja pojat on sijoitettu eri puolille katsomoa. Yksi nuori nainen, 18-vuotias Nindy, pistää toimittaja Vaswamin silmään, koska tämä ei käytä huivia sharia-lain mukaisesti.

"Tiedän, että ihmiset täällä ovat hartaita uskovaisia ja he todella rakastavat uskontoaan. En vain koskaan ajatellut, että se menisi näin fundamentalistiseksi. Aceh on muuttunut paljon. Ei se tarkoita sitä, että olen huono muslimi, jos en käytä tätä – minun huiviani. Minulla on oikeus elää niin kuin haluan", Nindy kertoo BBC:lle urheilusalin ulkopuolella.

Modernististen muslimien asema Acehissa on tiukentunut, kun sharia-lain mukaiset kivitykset ja housukiellot ovat rantautuneet myös Indonesiaan. BBC:n haastatteleman lain puolustajan mukaan sharia-laki toimii Acehissa tarpeellisena pelotteena.

Valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja Pablo Delano kuvasi projektia varten kaksi vuotta Hondurasin moninaisia etnisiä ryhmiä. Hänen toiveenaan oli tavoittaa se maailma, joka on jäänyt perinteisen turismikuvaston ja jähmettyneen maya-kulttuurin jalkoihin. Elinvoimaiset vähemmistöt eivät yksinkertaisesti ole olleet valtion turismiorientoituneen politiikan kannalta yhtä hyödyllisiä kuin pieni maya-väestö.

”Oligarkit näkivät nämä kulttuurit uhkana", Delano kertoo. "Heille nämä ryhmät olivat vain vetonauloja turismille. Samaan tapaan kuin niin sanottuja Afrikan alkuperäisasukkaita kohdeltiin 100 vuotta sitten, kun heidät pistettiin tanssimaan kylissään ympyrää maksavalle yleisölle.”

Delanon kuvat olivat osa laajempaa, Darío A. Euraquen käynnistämää projektia, joka oli alkanut Hondurasin edellisen presidentin Manuel Zelayan aikana. Zelaya kuitenkin syöstiin vallasta, Euraque menetti asemansa ja siinä samassa projekti jäi kesken. Lopulta Pablo Delano sai oikeudet kuviinsa, ja hän on pyrkinyt saamaan niille näkyvyyttä esimerkiksi oppilaitoksessaan Trinity Collegessa.

"Ei ole olemassa kasvia, joka ei Etiopiassa kasvaisi, mutta silti emme pysty tuottamaan laadukkaasti ja isossa mittakaavassa. Miksi? Syynä on pääoman ja teknologian puutteen aiheuttama noidankehä", maatalousministeriön koordinaattori Esayas Kebede perustelee The Guardianille.

Muutos on osa laajempaa kehitystä, jonka tuloksena yhä useammat Afrikan maat myyvät tai vuokraavat maataan ulkomaisille sijoittajille ja yrityksille. Ilmiön yhteydessä on puhuttu uuskolonisaatiossa, ja sitä se varmasti onkin, jos hyödyt ja voitot karkaavat ulkomaille.

Parhaimmillaan kaupat kasvattavat kuitenkin satoja, ja kotimaan ruokatilanne paranee. Tähän luottaa myös Etiopia, jossa useat miljoonat ihmiset elävät ruoka-avun varassa. Laaja-alaista ruoan vientiä maa tuskin siis kestää, ainakaan moraalisesti. Intialainen Karuturi Global -yritys tyytyy ainakin toistaiseksi tuottamaan lainamailtaan ruokaa sisämarkkinoille, osin sen vuoksi, että vienti on huonon infrastruktuurin vuoksi kannattamatonta.

Karuturin valtavien maiden ulkopuolella 38-vuotias pienviljelijä Teresa Agassa iloitsee siitä, että jotkut alueella ovat saaneet yritykseltä töitä. Uudet John Deeren vihreät traktorit aiheuttavat kateutta: "Ehkä mekin hyödymme vielä tästä – mutta sen saamme tietää vasta tulevaisuudessa."

Leikkisä Coca Colla -nimi tuo mieleen tietysti amerikkalaisen virkistysjuomaklassikon nimeä, vaikka kasvattajien mukaan se viittaa Andeilla asuviin bolivialaisiin. Uuden juoman puna-musta värimaailmakin muistuttaa pettämättömästi Coca-Colan värimaailmaa.

Evo Morales aloitti juuri toisen kautensa presidenttinä, joten hän tulee todennäköisesti ajamaan kokan asemaa yhä vahvemmin kansainvälisessä yhteisössä. Viime vuonna hän kohautti pureskelemalla avoimesti kokalehtiä YK:n huumeiden ja rikosten torjunnasta vastaavan järjestön kokouksessa. Kannanottoaan hän perusteli laajemmin The New York Timesissa.

Morales nousi presidenttiehdokkaaksi toimittuaan 2000-luvun alussa kokantuottajien löyhän ammattiliiton eli cocalerojen johtajana. Näitä taustoja valottaa paremmin Alejandro Landesin ohjaama elokuva Cocalero, jonka voi katsoa suoraan verkosta.

Bolivian uusi perustuslaki tunnustaa kokan olevan osa maan kulttuuriperintöä. Bolivia onkin maailman kolmanneksi suurin kokantuottaja, ja maasta saa jo perinteisen kokateen lisäksi esimerkiksi kokajauhoja ja -hammastahnaa sekä kokalla maustettua viinaa.