Kolumnit | Ihmisoikeudet

23.1.2012 | 10.36

Orjia leikkikentän laidalla

Malesian lastenhoito ja varhaiskasvatus on ulkoistettu naapurimaiden naisille.

Toisin kuin kotiäitinä Töölössä, leikkipuistossa Kuala Lumpurin vauraalla esikaupunkialueella ei tutustu muihin äiteihin, vaan näiden kotiapulaisiin. Kotiapulaiset ja minä olemme vastassa lapsia leikkikoulusta, päivystämme ostoskeskusten leikkipaikkojen hikisillä kumimatoilla ja tyrkytämme naperoille vesipulloja uima-altaan reunalla.

Vaurastuvan Malesian koteja hoitaa karkeiden arvioiden mukaan neljännesmiljoona köyhemmistä naapurimaista kotoisin olevaa naista. Kotiapulainen ei ole vain eliitin etuoikeus, vaan yleinen tapa sujuvoittaa keskiluokkaisen perheen arkea.

Malesia tavoittelee kehittyneen maan asemaa, ja elintaso ja -kustannukset ovat sen mukaiset. Siispä kohtuullisena pidettyyn elämänlaatuun vaaditaan perheen molempien aikuisten tulot. Julkista päivähoitoa ei ole, ja puolipäiväinenkin päiväkotipaikka taaperoikäiselle lapselle maksaa helposti tuplasti sen, mikä on käypänä pidetty korvaus perheessä asuvan kotiapulaisen ympärivuorokautisesta työpanoksesta. Siispä kansakunnan lastenhoito ja varhaiskasvatus on ulkoistettu naapurimaiden naisille.

Naisten työssäkäynnin — tai joissain tapauksissa varsin huolettoman elämäntavan — mahdollistaa siis toisten naisten tekemä työ, jonka hintana ei ole vain naurettavan pieni tilipussi. Perheensä kotikylään jättäneelle naiselle hintana on menetetty vanhemmuus, kotiin jätetyille lapsille äidittömyys.

***

Yksi yleisimmistä keskustelunavauksista maahan saavuttuamme oli perheemme kotiaputilanne.

"Ota nuori tyttö suoraan indonesialaisesta kylästä", neuvoivat maassa pitkään asuneet. Näin voisin kouluttaa hänet talouteni tavoille, eikä hänen muissa perheissä keräämänsä kokemus saisi häntä luulemaan osaavansa liikoja. Keittiömme takana oleva parin neliön suuruinen apulaisen huonekin on kuulemani mukaan keskivertoa tasokkaampi, onhan siinä ikkuna ja oma vessa.

Sadan euron kuukausipalkalla ei luulisi olevan kovinkaan suurta vetovoimaa, mutta toki tiedän, että Kambodzhan maaseudulla jokainen euro on tärkeä. Rikkaan perheen lasten leikittäminen on varmasti mukavampi tapa tienata elanto kuin raskas tehdastyö. Monelle nuorelle naiselle au pair -vuoden kaltainen kokemus voi olla mainio tapa tienata kerralla omien lasten koulurahat tai jättää taakseen entisen elämän virheet.

Kotiapubisnes ei kuitenkaan tunnu olevat pullollaan onnellisia loppuja tai tarjoavan loistavia mahdollisuuksia parempaan elintasoon. Sen mittakaava ja karu todellisuus paljastuvat nopeasti paikallisia lehtiä lukiessa. Otsikoissa vilisee hakattuja, raiskattuja ja murhattuja apulaisia.

***

Malesian lain edessä kotiapulainen on nykypäivän orja. Mikään laki ei säätele hänen työtään. Hänellä ei ole oikeutta vapaapäiviin, työaikoihin, lounastaukoon tai vuosilomaan. Monesti hänen passinsa on työnantajan hallussa. Tieto siitä, että Malesia ei ole ratifioinut ILO:n kotityötä säätelevää sopimusta ei yllätä.

Orjamarkkinoista muistuttaa myös kotiavun hinnoittelu. Kaikkein köyhimmistä oloista tuleville voidaan maksaa surkeinta palkkaa. Indonesialaiset ovat markkinoiden keskikastia ja kovimman, reilun kolmensadan euron suuruisen, korvauksen saavat filippiiniläiset. He puhuvat englantia ja heillä on tukenaan massoittain työväkeä ulkomaille puskeva viranomaiskoneisto. Välittäjät, joilla on omat kontaktinsa maahanmuuttovirastossa, nylkevät työnantajilta tuhansien eurojen välityspalkkiot.

Hurjien olojen vuoksi Kambodzhan hallitus on kieltänyt kansalaisiaan lähtemästä apulaisiksi Malesiaan. Indonesia on juuri luopunut vastaavasta kiellosta neuvoteltuaan maassa työskenteleville kansalaisilleen minimipalkan ja oikeuden yhteen vapaapäivään.

***

Mielipideosastoilla argumentit apulaisten ihmisoikeuksien polkemisen oikeuttamiseksi vaihtelevat järkyttävistä naurettaviin. Rouvat päivittelevät karkailevia ja pöytähopeita varastelevia apulaisia. Röyhkeimmät kehtaavat vaatia vapaailtoja ja kännykän ja — voi kauhistus — hankkivat poikaystävän ja oman elämän.

Puolestaan ne, joiden kotiapulainen "on kuin perheenjäsen", tuovat mieleen kaikuja Yhdysvaltain etelävaltioista. Paikallisessa vauvalehdessä ehdotetaan, että kotiapulainen voisi lomansa aikana skypettää hoitolastensa kanssa, jottei hoitolapsen kaipuu ylly liian kovaksi. Jutusta ei käy ilmi, että kotiapulainen lomailee todennäköisesti omien lastensa luona. Ikävä saattaa olla aika kova, sillä heitä hän näkee keskimäärin kerran kahdessa vuodessa.

Omassa keittiökamarissani ei edelleenkään asu ketään. Kotiani siivoaa kaksi kertaa viikossa ammattitaitoinen filippiiniläinen nainen. Hän suunnittelee pitävänsä lomaa ja matkustavansa kotiin perheensä luo ensi kesänä, ensimmäistä kertaa neljään vuoteen.

Kirjoittaja on hoitovapaalla kehitysyhteistyötehtävistä ja asuu Malesiassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Maatieto