Uutiset

Jaa:

|

20.1.2012 | 16.49

Saksa leikkaa tukeaan Nicaragualle

Daniel Ortegan demokratian pelisäännöistä piittaamaton yksinvaltainen hallitsemistapa ja kahdet peräkkäiset vilpilliset vaalit ovat syynä avun alasajoon.

Kimmo Lehtonen

Lisää kommentti »

Nicaraguan itsevaltainen hallinto on ollut monille yhteistyömaille liikaa. Kuva: Kimmo Lehtonen.

MANAGUA -- "Nicaraguan hallituksen täytyy nyt kantaa seuraukset jatkuvasti vahvistuvasta yksinvaltaisesta hallitsemistavasta", perustelee kehitysministeri Dirk Niebel Berliinistä käsin Saksan hallituksen päätöstä leikata kehitysapua Nicaragualle Deutsche Wellessä olleen uutisen mukaan.

Vuoden 2008 kunnallisvaalien selkeä vilppi, Ortegan perustuslain vastainen ehdokkuus ja viime syksyn presidentti- ja parlamenttivaalien epäselvyydet ovat myös päätöksen taustalla.

"Marraskuun vaalit saivat lasin pursuamaan yli äyräiden", sanoi keskiviikon tv-uutisissa Saksan Managuan-lähettiläs Betina Kern.

Saksan useimmat hankkeet olivat nyt jatkosopimuksia vailla, mutta Nicaraguan hallituksen kanssa ei löytynyt yhteisymmärrystä. Näin Nicaragua menettää yhden suurimmista yksittäisistä tukijamaistaan, sillä Saksan apu on ollut vuositasolla noin 30 miljoonaa dollaria.

Näin alkaa Saksan 30-vuotisen Nicaragua-avun suhteellisen nopea alasajo. Samalla Saksa liittyy Nicaraguan jo Ortegan ensimmäisellä presidenttikaudella 2007—2011 jättäneiden useiden Euroopan maiden, kuten Ruotsin, Tanskan, Britannian ja Itävallan joukkoon.

Ministeri Niebelin mukaan Saksa kuitenkin toimii "maltilla", eikä se jätä hankkeistaan vain "raunioita" jäljelle, vaan vie sovitut asiat loppuun saakka. Maan apu vähenee dramaattisesti ensi vuoden jälkeen, jolloin Saksan antama tuki hyvälle hallinnolle, hallinnon hajauttamiselle ja ympäristö- ja luonnonvarahankkeisiin lopetetaan kokonaan.

Apu jatkunee ainoastaan vesi- ja jätevesihankkeissa, joissa Saksalla on ollut miljoonien panostukset viime vuosina.

Hollanti sulkee myös lähetystön

Myös Hollanti liittyy ensi vuonna seurueeseen. Maan lähetystöstä ilmoitettiin viime vuoden lokakuussa maan aloittavan lähtölaskennan Nicaraguasta ensi vuoden aikana. Samalla kun hankkeet loppuvat, myös maan lähetystö Ruotsin lailla suljetaan. Hollannin apu tänä ja ensi vuonna on yhteensä noin 30 miljoonaa dollaria.

Maiden syyt maasta lähtöön ovat selkeästi liittyneet Saksan lailla periaatteellisiin ristiriitoihin Ortegan hallinnon kanssa. Vilpillisten vaalien lisäksi abortin kieltävä laki sekä hyvän hallinnon ja demokratian pelisääntöjen halveksunta on ollut liikaa monille lähetystöille.

Poliittinen valta ja Venezuelan Hugo Chávezin avokätisen avun turvin luodut miljoonabisnekset keskittyvät yhä enenevässä määrin Ortegan, hänen vaimonsa Rosario Murillon ja perheen jälkikasvun käsiin. Monille tämä on mitä selkein osoitus diktaattorimaisista otteista ja nepotismista, jossa demokratialla ei ole enää juurikaan toimintaedellytyksiä.

Lisäksi jotkut maat ovat esittäneet perusteluina Euroopan ja maidensa talouskriisiä ja kehitysavun keskittämistä Afrikan köyhimpiin maihin.

Liittyykö Suomi seuraan?

Suomi onkin tällä hetkellä jäämässä Euroopan maiden ryhmässä kovin yksin, mutta kuinka kauaksi aikaa? Myös Suomen sektoriavun hankkeet ovat nyt katkolla ja jatkoneuvotteluja tulisi jo käydä.

Keskustelua avun jatkamisesta tai alasajosta käydään: Suomen ulkoministeriön luonnosvaiheessa olevassa kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa Nicaraguaa ei enää mainita pääkohdemaiden joukossa, vaan siinä todetaan, että Nicaraguassa tuetaan jatkossa lähinnä kansalaisjärjestöyhteistyötä.

Keskiviikkona Keski-Amerikan-kiertueelta Nicaraguaan ehtinyt eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman vetämä valtuuskunta käy tunnustelukeskusteluja loppuviikolla Nicaraguan hallituksen, parlamentin ja ulkoministeriön johdon kanssa.

Ortegan hallitsemistapaa henkeen ja vereen puolustavien, ja Saksan ilmoituksesta jo valmiiksi ärtyneiden nicaragulaisten vastapelurien kanssa yhteisen sävelen löytyminen monissa periaatteellisissa kysymyksissä lienee Heinäluoman ryhmälle enemmän kuin vaikeata.

Maatieto

Nicaragua

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

16.2.2012 | Tausta-artikkelit
Halonen uskoo diplomatiaan, ilmastotieteilijät eivät enää
Ilmastotieteilijöiden paneeli on menettänyt lapsenuskonsa hallitusten viisauteen ja arvelee, että ratkaisut ilmastokriisiin löytyvät muualta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen kertoi Helsinki-prosessissa uskovansa edelleen neuvottelujen voimaan – ja saattoi samalla piikitellä Björn Wahlroosia.
, , , ,
15.2.2012
Ruotsi aikoo leikata budjettitukea
Kehitysministeri Gunilla Carlsson haluaa uudistaa Ruotsin kehitysapua muiden muassa lakkauttamalla suoran budjettituen. Kehitysjärjestö Diakonian mukaan siirto veisi Ruotsin ajassa taaksepäin.
,
14.2.2012 | Kolumnit
Kirjastoilla kohti kehitystä
Kriisintorjunnan lisäksi kehitysavulla pyritään vaikuttamaan kohdemaan kykyyn kehittyä. Tässä työssä kirjastolaitos on kohteena parhaasta päästä. 1 kommentti
, ,
16.2.2012 | Tausta-artikkelit
Halonen uskoo diplomatiaan, ilmastotieteilijät eivät enää
Ilmastotieteilijöiden paneeli on menettänyt lapsenuskonsa hallitusten viisauteen ja arvelee, että ratkaisut ilmastokriisiin löytyvät muualta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen kertoi Helsinki-prosessissa uskovansa edelleen neuvottelujen voimaan – ja saattoi samalla piikitellä Björn Wahlroosia.
, , , ,
Demokratia
24.9.2008
Hallitusneuvottelut hidastavat apua Zimbabween
Puolueiden riitely hallituksen kokoonpanosta hidastaa hartaasti odotettujen apudollarien saapumista Zimbabween. Kriisin ratkeamista viivyttää myös Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbekin ero. Kepan tiedottaja raportoi Zimbabwen tunnelmista paikan päältä Hararesta.
, , , ,
15.2.2012
Ruotsi aikoo leikata budjettitukea
Kehitysministeri Gunilla Carlsson haluaa uudistaa Ruotsin kehitysapua muiden muassa lakkauttamalla suoran budjettituen. Kehitysjärjestö Diakonian mukaan siirto veisi Ruotsin ajassa taaksepäin.
,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.