Uutiset

Jaa:

|

1.9.2010 | 12.40

Gordon Brown: Nigerissä on käynnissä hiljainen kansanmurha

Maailman huomion kiinnittyessä Pakistaniin on Nigerin nälänhätä jäänyt pimentoon, toteaa kansainväliseen yhteisöön vetoava ex-pääministeri Gordon Brown.

Sanna Jäppinen

Lisää kommentti »

Nigerissä Maailman ruokaohjelma WFP:n työntekijät joutuvat elämän ja kuoleman valintojen eteen: antaako ruokaa vain alle kaksivuotiaille ja jättää muut ilman, sillä kaikille tarvitseville apu ei riitä, kirjoittaa Britannian entinen pääministeri Gordon Brown kommenttipuheenvuorossaan The Independent -lehdessä.

Brownin kuvailema tilanne johtuu siitä, että Niger kärsii heikon satokauden jäljiltä erittäin pahasta nälänhädästä, jota syksyn tulvien odotetaan syventävän entisestään. WFP ja muut alueella toimivat järjestöt ovat ennakoineet pahenevaa tilannetta jo kuukausia ja pyrkineet keräämään varoja auttamiseen. Edelleen olisi tarvetta 80 miljoonalle dollarille.

Ruokaa oli tarkoitus jakaa elo-syyskuussa 75 000 tonnia, mutta tällä hetkellä määrä on vain 42 000 tonnia. Joulukuun loppuun mennessä tarvetta olisi reilusti yli 200 000 tonnille, Brown kirjoittaa.

Hänen mukaansa riskiryhmään kuuluu puolet Nigerin väestöstä, seitsemän miljoonaa ihmistä. Ja tämä maassa, joka jo entuudestaan on maailman köyhimpiä: ennen nälänhätääkin 43 prosenttia lapsista oli aliravittuja ja joka kuudes kuoli ennen viidettä ikävuottaan.

Brown vetoaa kansainväliseen yhteisöön, jotta puuttuva 80 miljoonaa saataisiin pikimmiten kokoon - Pakistanin katastrofia unohtamatta.

Brownin mielestä nämä kaksi samanaikaista tragediaa osoittavat sen, että YK:n hätätilarahasto Cerfiin on jatkossa pyrittävä keräämään huomattavasti enemmän varoja, jotta rahat saadaan irrotettua tarpeen vaatiessa välittömästi.


Lisää tietoa aiheesta

Maatieto

Niger

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Ihmisoikeudet"

31.1.2012
Halosen paneeli haluaa valtavirtaistaa kestävyysajattelun
Kestävän kehityksen saaminen taloustieteen valtavirtaan, ikivihreä vallankumous ja riskeihin varautuminen ovat YK:n kestävän kehityksen paneelille tärkeitä. Paneelin loppuraportin on tarkoitus virittää keskustelua YK:n kestävän kehityksen kokouksessa kesäkuussa.
, , ,
30.1.2012 | Kolumnit
Vammaiset ovat katastrofi
Vammaisliikkeen tulee herätä ja ryhtyä osaksi ulkopolitiikkaa. 1 kommentti
, ,
23.1.2012
Merkkivuoden matkailubisnes närästää mayoja
Meksikon valtio ottaa kaiken irti "maailmanlopusta", intiaanit karsastavat "folklore-spektaakkelia".
, , ,
Kehitysyhteistyö
3.5.1998 | Kolumnit
Suomalaisella avulla monta mallia
, , , , , , , ,
23.1.2012
Merkkivuoden matkailubisnes närästää mayoja
Meksikon valtio ottaa kaiken irti "maailmanlopusta", intiaanit karsastavat "folklore-spektaakkelia".
, , ,
30.1.2012 | Kolumnit
Vammaiset ovat katastrofi
Vammaisliikkeen tulee herätä ja ryhtyä osaksi ulkopolitiikkaa. 1 kommentti
, ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.