Kolumnit | Kehitysyhteistyö

10.8.2010 | 14.32

Vallankumouspäivän aattona

Miksi Nigaraguan vallankumouksen vetraanit eivät lämpiä sandinistipresidentilleen?

Haastattelin Nicaraguan vallankumouksen vuosipäivän aattona Mauricio Gómezia, joka oli kehitysyhteistyön koordinaatiosta vastaava ministeri edellisessä hallituksessa.

Gómez on hyvin suorasanainen kehitysyhteistyön arvostelussaan, kansalaisyhteiskuntaakin kärkkäämpi. Hän on samalla arvioissaan kovin rehellinen, mikä Nicaraguan politiikassa on yhtä harvinaista herkkua kuin muikut tamperelaiselle.

Gómez sanoo, että kehitysyhteistyö ei toimi, koska osapuolet eivät oikeasti ole sitoutuneet todellisten tulosten saamiseen. Teknokraatit hallitsevat ja eikä avunantajia juuri kiinnosta, jäävätkö hankkeiden tulokset pysyviksi vai eivät. Puuttuu pitkäjänteisyys.

Konsulttien armeija ja avunantajien sanelemat hankkeet toisaalta varmistavat, että hallitukset eivät voi itse määritellä omia kehitysnäkökulmiaan. Samalla apua saavat hallitukset mielistelevät avunantajia parhain päin ja hyväksyvät mitä kummallisempia ehtoja avulle.

***

Ajatuksia herättäneen haastattelun jälkeen palasimme kuvaajan kanssa Gómezin kotikaupungista Granadasta pääkaupunkiin Managuaan ja menimme paikalliseen kulmabaariin nauttimaan haastattelun jälkilöylyistä.

Baari sijaitsee korttelissa, jonka vallankumouspresidentti Daniel Ortega 1980-luvulla rakennutti sisällissodassa vammautuneille sotilaille. Kilistelimme pöytään tuttavuutta tekemään tulleiden kanssa muisteloille sisällissodasta. Gómezin mielipiteistä oltiin hieman laajentuneessa seurassakin pitkälti samaa mieltä, joskin oman hallituksen arvostelu toki oli enemmän pinnassa.

Uutta väriä iltaan tuli, kun presidentiksi vuonna 2007 palannut Ortega ajoi vaimonsa kanssa baarin ohitse jo tavaramerkiksi tulleella mustalla maasturimersullaan. Yllätys oli reaktio baarissa, jossa Ortegan ajama sandinismi muuten näkyy ja kuuluu. Baarissa istuskelevat sotaveteraanit eivät nimittäin heilauttaneet eväänsäkään, kun heidän komentajansa ja presidenttinsä pyyhälsi ohitse. Joku jopa kirosi valtavaa poliisisaattuetta, joka pariskunnan autoa ympäröi.

***

Pyörätuoliin vallankumouksen puolesta joutunut mies kertoi eläkkeensä nousseen noin 25 dollarista lähes 150 dollariin, joten siinä mielessä valtaan palannut presidentti kyllä muistaa vanhoja vallankumouksellisiaan, hän arvioi.

Miksi baarin kanta-asiakkaiden vastaanotto oli sitten niin tyly, kun presidentti ajoi ohi?

Sotainvalidi alkoi tehdä tiliä muista ongelmista. Vaikka eläke kuusinkertaistui, sähkölaskut ovat olleet pitkään nousussa ja ruoka kallistuu. Erityisesti miestä haittaa se, että hänen vetämänsä vammaisten koripallojoukkue jatkaa kuten ennenkin, ilman tukea. Lisäksi kotilähiön nuoret menevät yhä säännöllisemmin jengeihin ja väkivalta rehottaa. Sieltä kaduilta ne pelaajat päätyvät myös joukkueeseen, useat kun ovat jengitappeluissa vammautuneita. Mies oli odottanut, että näihin ongelmiin tartutaan uudenlaisella politiikalla, jonka ansiosta vaikkapa saataisiin lisää työpaikkoja.

Sotainvalidin mielestä hänen vallankumoukselle tekemänsä uhraukset eivät siis vastaa sitä mitä on saavutettu. Hän itse menetti jalkansa miinaan. Kuolleet eivät puhu, mutta taisteluissa kaatuneiden mielestä myös vallankumous olisi kuollut, hän antoi ymmärtää.

***

Palasin kotiin ja mietin, kuinka päivä paketoi yhtä lailla Nicaraguan hallituksen nykytilan kuin avunantajien ongelmat. Sotainvalidi puhui loppujen lopuksi samasta pitkäjänteisyyden puutteesta kuin ministeri Gómez.

Kestävien tulosten sijaan hallitusta kiinnostaa lähinnä vaalivoitto ja aputeollisuutta rahan käyttö. Samalla sekä avunantajat että hallitus turhan usein aliarvioivat niitä, joiden puolesta heidän pitäisi toimia.

Kirjoittaja toimii Kepan kehityspoliittisena tiedottajana Nicaraguassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Maatieto