Uutiset

Jaa:

|

2.8.2010 | 15.15

Väkiluku ylittää 7 miljardia, köyhimpien määrä kasvaa

Maailman väkiluvun arvioidaan ensi vuonna ylittävän seitsemän miljardia. Teollisuusmaiden väki vanhenee ja vähenee, kehitysmaiden kasvaa noin 80 miljoonalla ihmisellä vuosittain.

Sanna Jäppinen

Lisää kommentti »

ADOLFO VERA

Kaatopaikka (Kuvaaja: Adolfo Vera)

Kasvava väestö kuormittaa ympäristöä yhä rankemmin. Kuvassa kaatopaikka Nicaraguassa.

Tänä vuonna maailman väkiluvun arvioidaan olevan 6,9 miljardia, ja seitsemän miljardia ylittyy ensi vuonna, todetaan yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen Population Reference Bureaun tuoreessa katsauksessa.

Koko maailmassa kuolee tilastojen mukaan joka päivä noin 155 000 ihmistä, siinä missä syntymiä on 385 000. Väestönkasvu tapahtuu lähes yksinomaan kehitysmaissa, joiden väestö kasvaa vuosittain yli 80 miljoonalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkein köyhimpien ihmisten määrä lisääntyy joka vuosi 20 miljoonalla, The Voice of America -uutispalvelu kirjoittaa.

Teollisuusmaissa väki vähenee ja ikääntyy. Esimerkiksi Saksassa ja Etiopiassa on nyt suunnilleen sama väkimäärä, mutta tulevaisuus näyttää kovin erilaiselta: Etiopian tämänhetkinen 85-miljoonainen väestö kasvaa vuoteen 2050 mennessä 174 miljoonaan, Saksan kutistuu 82 miljoonasta 72 miljoonaan.

Teollisuusmaissa väestönkasvua on odotettavissa lähinnä siirtolaisuuden muodossa. Esimerkiksi EU:n tilastoyksikkö Eurostat ilmoitti viime viikolla, että vuonna 2009 yli 60 prosenttia EU:n 1,4 miljoonan väestönkasvusta selittyy maahanmuuttajilla.

Huippu vuosisadan puolivälissä

Kehitysmaissa kasvusuunnan arvioidaan jatkuvan vahvana ainakin vuosidadan puoliväliin asti: terveydenhuolto on monissa maissa parantunut, mutta syntyvyysluvut pysyvät edelleen korkeina. Väestötieteilijät uskovat syntyvyyden laskun seuraavan teollisuusmaiden mallia, mutta vasta vuosisadan loppupuoliskolla.

Nykytrendien pohjalta arvioituna vuonna 2050 maailman väkiluku olisi 9 miljardia. Pelkästään Afrikan väkiluvun uskotaan siihen mennessä vähintäänkin kaksinkertaistuvan kahteen miljardiin, International Herald Tribune uutisoi.

Hurjin kasvu on odotettavissa kuitenkin Aasiaan, johon ennuste lupailee 1,3 miljardin ihmisen lisäystä.

Väestömäärän huima kasvu on suuri haaste kehitysmaiden hallituksille - ja kansainväliselle yhteisölle: terveydenhuolto- ja koulutusmenot kasvat ja nuorelle väestölle pitäisi löytyä työtä. Myös ympäristö kuormittuu jatkuvasti enemmän, Population Reference Bureaun katsauksessa muistutetaan.


Lisää tietoa aiheesta

Asiasanat

Lisää uutisia aiheesta "Terveys"

8.5.2012
Lapsikuolleisuus romahtanut Afrikassa
Elinolojen paraneminen ja hyttysverkot säästävät afrikkalaisvanhempia lapsikuolemilta. Edistys on ollut odotettua selkeästi nopeampaa.
, ,
16.4.2012
Sota teki Irakin lapsista koe-eläimiä
Fallujan vauvoista 15 prosentilla on syntymävika. Sota on aiheuttanut kaupungissa pahempia terveys- ja geenihaittoja kuin Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit vuonna 1945.
, ,
26.3.2012
Intia jatkaa köyhien apteekkina
Rinnakkaisvalmisteet antavat toivoa kehitysmaille, lääkejätit vastustavat. Myös Brasilia on ottanut Intiasta mallia. 1 kommentti
, , ,
8.5.2012
Lapsikuolleisuus romahtanut Afrikassa
Elinolojen paraneminen ja hyttysverkot säästävät afrikkalaisvanhempia lapsikuolemilta. Edistys on ollut odotettua selkeästi nopeampaa.
, ,
Kulttuuri
26.11.2001 | Kolumnit
Eläköön Herbalife
, , , ,
16.4.2012
Sota teki Irakin lapsista koe-eläimiä
Fallujan vauvoista 15 prosentilla on syntymävika. Sota on aiheuttanut kaupungissa pahempia terveys- ja geenihaittoja kuin Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit vuonna 1945.
, ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.