Kolumnit | Demokratia

3.8.2010 | 13.50

Laittomuuden kukkia

Kolumbian kasvattaman kokaiinin määrät ovat tippuneet merkittävästi viimeisten vuosien aikana, mutta se ei tarkoita voittoa sodassa huumeita vastaan.

Yhdysvaltain ja Kolumbian hallitukset ovat tänä vuonna tiedottaneet kokantuotannon pudonneen jälleen Kolumbiassa. Tuotanto on vähentynyt myös YK:n mukaan noin 60 prosenttia vuosikymmenen takaisesta - siis ajasta jolloin Yhdysvallat lisäsi kierroksia kiisteltyyn "Plan Colombia" -avustusohjelmaan.

Kolumbia on jättänyt reilusti taakseen 1990-luvun puolianarkian sekä pahimman sissisekasorron, ja varsinkin yhteiskunnan ylempien kerrosten turvallisuudentunne on palautettu. Kansa on ollut tyytyväinen oikeistolaiseen presidenttiinsä Álvaro Uribeen, ja kolumbialaiset valitsivatkin Uriben jatkajaksi kesäkuussa tämän uskollisen puolustusministerin Juan Manuel Santosin.

Tämä on kuitenkin vain totuuden toinen puoli. Kolumbia on edelleen laskutavasta riippuen maailman suurin tai toiseksi suurin kokantuottaja, eivätkä globaalin huumekaupan virrat ole tyrehtyneet. Länsimaihin saapuva kokaiini on koko ajan halvempaa ja puhtaampaa.

***

Myyttisyydestään huolimatta huumekauppa toimii pitkälti rikollisbisneksen logiikan mukaisesti. Koka on primäärituote siinä missä banaani tai viljakin, erona on vain se, että sen tuotanto on Andien maiden pieniä kiintiöitä lukuun ottamatta laitonta. Laittomuus taas tarjoaa taianomaisia ansaintamahdollisuuksia ja hyötyjä moneen suuntaan.

Tom Feilingin "The Candy Machine" -kirjassa amerikkalaistuomari James Gray tiivistää huumekaupasta hyötyjät viiteen ryhmään: valioliigan huumekartellit tekevät vuosittain miljardeja verottomana, lainvalvojat nostavat veroista maksettavia määrärahojaan taistellessaan edellisiä vastaan, poliitikot kasvattavat kannatustaan vastustaessaan kiihkeästi huumeita, terrorismin perusrahoitus tulee tästä samasta kaupasta ja turvallisuusbisneksen yksityiset yrittäjät vuolevat kultaa tarjotessaan palveluitaan sekä julkisille että yksityiselle sektorille. Nykyisestä huumekaupan status quosta hyötyvät siis sekä niin sanotut hyvikset että pahikset.

Voitot kaupassa ovat suuria, mutta Feilingin mukaan suuruusluokka on varsinkin tuottajamaissa pienempi kuin yleisesti arvellaan. Kolumbiassa laittomat päihteet kattavat arviolta 2-3 prosenttia bruttokansantuotteesta, suunnilleen saman verran kuin Nokia huippuvuosinaan Suomessa. Suurin osa huumekaupan todellisista voitoista valuu nimittäin länsimaihin, ja se mikä jää kotimaahan on pääosin lain ulkopuolella toimivien käsissä.

***

Globaalissa huumekaupassa Kolumbia on tietysti vain yksi ongelmasumppu. Vastaavanlaisina voisi pitää Meksikoa ja Jamaikaa, mutta myös Afganistania ja Burmaa. Huumekapitalismin logiikan mukaisesti tuotanto keskittyy sinne, missä maantieteelliset, maataloudelliset ja poliittiset olot ovat sopivimmat.

Kovan linjan turvapolitiikan lisäksi kehitys näyttää tuottajamaissa johtavan usein laittomuuden kulttuurin syntyyn. Monessa "huumevaltiossa" toiminta hyväksytään hiljaa, kärjistetysti yhteiskunnan kaikilla tasoilla; poliitikot saavat siivunsa, pankit pesevät rahaa, köyhille alueille rakennetaan asuntoja ja jalkapallokenttiä. Kolumbiassa houkutusta on muutamien arvioiden mukaan lisännyt se, että voitto tulee gringojen riippuvuudesta kolmannen maailman tuotteeseen.

Etelän ja Pohjoisen välinen kuilu on silti kaventumassa. Kun huume on ollut kaduilla tarpeeksi pitkään, kuten kokaiini naurettavaan 15 euron grammahintaan Kolumbiassa, alkavat paikallisetkin sitä käyttää. Brasilia on jo nyt Feilingin mukaan maailman toiseksi suurin kokaiinin kuluttajamaa. Heroiini sen sijaan on levinnyt huolestuttavasti afgaanien pariin. Gringojen heikkoudesta on tullut kaikkien heikompiosaisten paha tapa.

***

Usein huumepoliittisen keskustelun voi kiteyttää tuottajien, eli kehitysmaiden, ja kysynnän kasvattajien, eli länsimaiden, väliseen syyttelyyn ja moralismiin. Päihdepolitiikka on kuitenkin sellainen politiikan ala, jossa helpot ja yksinkertaiset ratkaisut ovat usein huonoimpia. Problematiikka on niin monimutkainen, ettei pelkällä sodalla, hävittämisellä ja kieltämisellä päästä pitkälle. Nykyisen politiikan kestämättömyydestä on jo hirvittävä määrä todisteita, joten koko kovistelun retoriikka pitäisi unohtaa.

Yhdysvallat on demokraattien ja presidentti Barack Obaman aikana muuttanut jo "Plan Colombian" painotuksia enemmän sosiaali- ja talousohjelmaksi entisen militaristisen linjan sijaan. Samoin useissa Latinalaisen Amerikan maissa on lähdetty höllentämään päihdelakeja epäonnistuneen huumepolitiikan vaihtoehtona. Uusia avauksia on siis tapahtunut, mutta ne eivät kanna pitkälle, jos globaali yhteisö ei seuraa.

Moralistit eivät varmasti luovu helposti linjastaan, mutta heidänkin kannattaisi katsoa lukuja tai edes todellisuutta kasvattajamaiden syrjäseuduilla ja länsimaisten metropolien slummeissa. Globaalin demokratian, ihmisoikeuksien toteutumisen ja turvallisuuden kannalta on kestämätöntä, että muutama kehitysmaa pyörii vuosikymmeniä hallitsemattomassa huumelimbossa.

Kirjoittaja on toimittaja, joka vieraili Kolumbiassa toukokuussa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Maatieto