Uutiset

Jaa:

|

30.7.2010 | 15.25

Kehitysyhteistyöhön 92 miljoonaa lisää

Valtiovarainministeriön ehdotus valtion tulo- ja menoarvioksi vuodelle 2011 julkistettiin 30.7. Varsinaiset kehitysyhteistyömäärärahat nousevat tästä vuodesta 92 miljoonaa euroa.

Sanna Jäppinen

Lisää kommentti »

Maaliskuussa pidetyssä budjettikehysriihessä sovittu linja kehitysavusta piti valtionvarainministeriön tulo- ja menoarvioehdotuksessa: ensi vuodelle varsinaiseen kehitysyhteistyöhön on tulossa lisärahaa 92 miljoonaa euroa, ja kokonaissumma olisi noin 830 miljoonaa euroa.

Viralliset kehitysyhteistyömäärärahat, joihin lasketaan lisäksi muun muassa kehitysmaiden pakolaisten vastaanottamisesta syntyviä kuluja ja osa EU:n kehitysyhteistyöstä, kasvaa yli 100 miljoonaa. Loppusumma on noin 1071 miljoonaa euroa. 

Kehitysyhteistyöbudjettiin sisältyy 40 miljoonaa ilmastorahaa eli rahoitusta, jonka Suomi on sitoutunut käyttämään ilmastonmuutoksen torjuntaan ja siihen sopeutumiseen kehitysmaissa.

"Nyt ilmastorahaa ei ole eritelty budjetissa", Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Niina Pitkänen toteaa. "Ilmastotoimien suunnittelua ja seurantaa helpottaisi, jos nämä määrärahat olisi kirjattu selkeästi omaan kohtaansa."

Kansainvälisten sitoumusten mukaan ilmastorahoituksen pitää olla uutta, eikä se saisi verottaa kehitysapua.

0,7-tavoite haarukassa

Suomi on sitoutunut kehitysavussaan saavuttamaan kansainvälisesti sovitun 0,7 prosentin bruttokansatulo-osuuden vuoteen 2015 mennessä. Nykytahdilla se näyttää mahdolliselta.

Tänä vuonna osuuden arvioidaan olevan 0,55 prosenttia ja ensi vuonna 0,58 prosenttia.

"Luvut näyttävät hyviltä. Nyt Suomella olisi hyvä mahdollisuus lunastaa 40 vuoden takainen 0,7-sitoumus", Niina Pitkänen toteaa.

"Tämä on kuitenkin vasta ehdotus. Lopullisten kiitosten aika on sitten, kun päätökset on tehty", Pitkänen sanoo.


Lisää tietoa aiheesta

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
3.5.2012 | Tausta-artikkelit
Vuosituhattavoitteet tulevat taas
YK-yliopisto WIDERin johtaja Finn Tarp ei usko, että kesäkuussa lanseerattavista kestävän kehityksen tavoitteista tulee vuosituhattavoitteiden korvaaja.
, ,
30.4.2012 | Tausta-artikkelit
Tutkimus: Kasvattaako apu tuloeroja?
Kehitysapu voi lisätä tuloeroja, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Aiempi tutkimus ei ole kuitenkaan samaa mieltä: joidenkin mukaan apu toimii myös rehottavan korruption keskellä. Tuoreiden tulosten valossa voidaan ainakin kysyä, onko realistista olettaa kaiken avun kaventavan tuloeroja?
,
16.2.2012 | Tausta-artikkelit
Halonen uskoo diplomatiaan, ilmastotieteilijät eivät enää
Ilmastotieteilijöiden paneeli on menettänyt lapsenuskonsa hallitusten viisauteen ja arvelee, että ratkaisut ilmastokriisiin löytyvät muualta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen kertoi Helsinki-prosessissa uskovansa edelleen neuvottelujen voimaan – ja saattoi samalla piikitellä Björn Wahlroosia.
, , , ,
9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
Kulttuuri
26.11.2001 | Kolumnit
Eläköön Herbalife
, , , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.