Uutiset

Jaa:

|

23.7.2010 | 11.00

Maailmanpankki: Talouskriisi johti 60 miljoonaa ihmistä köyhyyteen

Maailmanpankin pääjohtaja muistuttaa, että talouskriisistä toipuminen on edelleen hyvin epävarmaa erityisesti köyhimmissä maissa.

Sanna Jäppinen

Lisää kommentti »

Noin 60 miljoonaa ihmistä ajautui köyhyyteen globaalin talouskriisin seurauksena vuosina 2008-2009, arvioi Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick. Hänen mukaansa kriisin seuraukset ovat monin paikoin tehneet tyhjäksi kahden edellisen vuosikymmenen saavutukset köyhyyden kitkemiseksi.

Hyvänä uutisena Zoellick pitää sitä, että talouden taantumasta huolimatta köyhyyden vähentämisessä on kuitenkin saatu myös hyviä tuloksia - tosin alueellisesti ja lähinnä nousevissa talouksissa, kuten Kiinassa, Intiassa, Meksikossa ja Brasiliassa, kirjoittaa The Sidney Morning Herald.

"Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ongelma on edelleen huomattavan suuri", Zoellick sanoi.

Zoellick totesi talouskriisistä toipumisen olevan edelleen hyvin epävakaalla pohjalla, ja kehotti hallituksia etsimään ratkaisuja vapauttamalla kaupan esteitä sekä panostamalla koulutukseen ja infrastruktuuriin.

Maailmanpankin pääjohtaja esitti näkemyksensä vieraillessaan keskiviikkona 21. heinäkuuta Meksikossa, jolle pankki myönsi 800 miljoonan dollarin lainan kehitys-, infrastruktuuri- ja liikennehankkeisiin.

Latinalaisessa Amerikassa talouskriisin arvioidaan köyhdyttäneen noin 10 miljoonaa ihmistä, heistä jopa 5,8 miljoonaa Meksikossa, toteaa Meksikon valtiovarainministeri The Sidney Morning Heraldin mukaan. Meksikossa toipuminen näyttää Maailmanpankin mukaan kuitenkin olevan hyvässä vauhdissa, sillä maahan odotetaan tänä vuonna 4,5 prosentin talouskasvua.


Lisää tietoa aiheesta

Lisää uutisia aiheesta "Talous"

15.5.2012
Komissio: Rahoitusmarkkinavero ei karkottaisi sijoittajia Euroopasta
Rahoitusmarkkinaveron vaikutukset kasvuun voisivat olla positiiviset, eikä ole syytä pelätä rahakatoa Euroopasta, lohduttaa tuore Euroopan komission selvitys.
,
14.5.2012
Mubarakin miljardit yhä kateissa
Ulkomaat odottavat varmistusta Mubarakin ja hänen lähipiirinsä miljardien laittomasta alkuperästä.
, , ,
10.5.2012
Ernst&Young: Sijoittajien kiinnostus Afrikkaa kohtaan kasvaa
Mielikuvat "mustasta mantereesta" häiritsevät sijoittamista Afrikkaan, mutta Afrikan maissa jo toimivilta yrityksiltä harhakuvat ovat hälvenneet, selviää tuoreesta raportista. Sisäinen integraatio ja infrastruktuuri ovat edelleen Afrikan haasteina.
, ,
15.5.2012
Komissio: Rahoitusmarkkinavero ei karkottaisi sijoittajia Euroopasta
Rahoitusmarkkinaveron vaikutukset kasvuun voisivat olla positiiviset, eikä ole syytä pelätä rahakatoa Euroopasta, lohduttaa tuore Euroopan komission selvitys.
,
14.3.2012
Leimaverosta vesitetty vaihtoehto rahoitusmarkkinaverolle?
Suomi ja Saksa ajoivat rahoitusmarkkinaveroa EU:n talousministerien Ecofin-kokouksessa Brysselissä. Kompromissiratkaisuna keskusteluun on noussut klassista rahoitusmarkkinaveroa kevyempi leimavero, johon penseä Britanniakin voisi lähteä mukaan.
, ,
14.5.2012
Mubarakin miljardit yhä kateissa
Ulkomaat odottavat varmistusta Mubarakin ja hänen lähipiirinsä miljardien laittomasta alkuperästä.
, , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.