Uutiset

Jaa:

|

15.6.2010 | 10.40

Erimielisyydet eivät ratkenneet Bonnin ilmastokokouksessakaan

Bonnin ilmastokokous jatkoi siitä, mihin Kööpenhaminassa jäätiin – yhtä heikoin tuloksin.

Lauri Haapanen

Lisää kommentti »

Viime joulukuussa pidetty Kööpenhaminan ilmastokokous pääsi huteraan yksimielisyyteen siitä, että maapallon lämpeneminen pitää pysäyttää kahteen asteeseen. Lisäksi Kööpenhaminassa annettiin alustavia lupauksia, joiden mukaan teollisuusmaat tukevat kehitysmaita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Mutta kuka tekee ja mitä, siitä ei päästy yksimielisyyteen.

Eikä yksimielisyyttä löytynyt myöskään nyt, kun 185 valtion edustajat tapasivat ilmastosopimus UNFCCC:n kokouksessa Bonnissa Saksassa. Kaksiviikkoinen kokous päättyi viime viikonloppuna.

Vaikka virallisen lehdistötiedotteen mukaan ilmastotaistelun käytännön toimenpiteitä onnistuttiin "täydentämään", edelleen jäi epäselväksi, kenelle ilmastonmuutoksen torjuntatoimet kuuluvat ja missä määrin.

Neuvottelujen tuloksena laadittiin luonnos, jonka on tarkoitus olla pohjana ilmastoneuvotteluille Meksikon Cancúnissa marraskuussa. Tekstiluonnos asettaa tavoitteeksi, että kasvihuonekaasujen määrä vähenee ainakin 50–85 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Kehittyneiden maiden vähennystavoite on 80–95 prosenttia.

"Vaikka ottaisimme huomioon kaikki tämänhetkiset [päästövähennys]lupaukset ja -suunnitelmat, emme onnistu pysäyttämään päästöjen kasvamista seuraavan kymmenen vuoden kuluessa", YK:n ilmastosopimuksen pääsihteeri Yvo de Boer joutui kuitenkin myöntämään.

Siitä huolimatta kehitystä tapahtui hänen mukaansa muun muassa ilmastorahaston, puhtaan teknologian ja metsien suojelemisen osa-alueilla. Lisäksi Bonnin kokous tasoitti de Boerin mielestä tietä sille, että Cancúnissa on "mahdollista ottaa iso askel operatiivisten toimenpiteiden sopimisessa".

Cancúnin ilmastokokouksen päätavoite on löytää sopu vuonna 2012 umpeutuvan Kioton sopimuksen jatkosta.

Kritiikkia monista suunnista

Päätösluonnos keräsi kritiikkiä osakseen sekä kehitysmaiden että teollisuusmaiden leireistä, eivätkä läheskään kaikki kokousvieraat jakaneet de Boerin muutakaan optimismia.

"Ideaalitilanteessa voisimme saada Cancúnissa aikaan sitovan sopimuksen, mutta me Brasiliassa ja minä henkilökohtaisesti emme usko, että se on mahdollista", arvioi Brasilian ulkoministeriön ilmastosuurlähettiläs Sergio Serra Reutersille.
Kiinan pääneuvottelijan Yu Qingtainin mielestä tärkeintä oli saada neuvottelut ylipäänsä käyntiin.

"Luottamuksen ja uskon uudelleenluominen on kaikkien meidän ensisijainen tavoitteemme."

Vielä ennen Meksikon Cancúnin pääkokousta järjestetään kaksi viikonmittaista valmistelevaa neuvottelurupeamaa, toinen Bonnissa elokuussa, toinen todennäköisesti Kiinassa lokakuussa.

Lisää uutisia aiheesta "Ympäristö"

6.2.2012
Vesipula ajaa ihmiset ja eläimet vastakkain Afrikassa
Sateiden vähyys toi kuivuuden Länsi-Afrikkaan, nälkä ja jano uhkaavat.
, , ,
1.2.2012
Metsäkato vähentynyt, lisäkuria satelliiteilla
Taantuma ja parempi hallinto säästävät maailman metsiä. Uusi teknologia tarjoaa ajantasaista tietoa trooppisten metsien tilasta ja voi auttaa kannustimien kohdentamisessa.
, , ,
31.1.2012
Halosen paneeli haluaa valtavirtaistaa kestävyysajattelun
Kestävän kehityksen saaminen taloustieteen valtavirtaan, ikivihreä vallankumous ja riskeihin varautuminen ovat YK:n kestävän kehityksen paneelille tärkeitä. Paneelin loppuraportin on tarkoitus virittää keskustelua YK:n kestävän kehityksen kokouksessa kesäkuussa.
, , ,
18.5.2011 | Kolumnit
Luottakaa meihin!
Laosin hallituksen ja thaimaalaisen rakennusyhtiön härkäpäinen päättäväisyys Xayaburin padon rakentamiseksi on saanut naapurimaat varuilleen. Nyt Mekong-jokeen suunnitellut padot joutuvat entistä suurempaan syyniin.
, ,
19.4.2011
Brasilia ja Kiina patoavat muiden jokia
Yhteistyö soljuu Etelä-Amerikassa paremmin kuin Aasiassa, molemmissa ympäristöväki ruikuttaa rannalla.
, , ,
21.9.2011
Xayaburin patohanke Laosissa etenee Pöyryn tuella
Laosin hallituksen palkkaama suomalainen konsulttiyhtiö Pöyry on arvioinut kiistanalaisen Xayaburin padon teknisen suunnitelman ja suosittanut padon rakentamista. Laos haluaa Mekongin alajuoksun ensimmäisen suurpadon rakenteille vielä tänä vuonna.
, ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.