Uutiset

Jaa:

|

29.5.2010 | 17.52

Maailma kylässä: Terveydenhuoltoa Intiaan, suvaitsevuutta Suomeen

Maailman postikonttorissa sai kirjoittaa korttiterveisiä kansanedustajille ja kannustaa heitä toimimaan aktiivisemmin oikeudenmukaisen maailman puolesta.

Sanna Autere

Lisää kommentti »

KRISTO SYLMAN

Globbrit MK-festivaalilla (Kuvaaja: Kristo Sylman)

Ihmiset laittoivat hyvän festarifiiliksen kiertämään globbarien pisteellä Maailma kylässä -festivaalilla.

Maailma kylässä -festivaalilla globbarien postilaatikkoon oli kertynyt jo lauantaiaamupäivän aikana satoja postikortteja, joilla kannustettiin päättäjiä toimeen ilmastonmuutoksen, maailman köyhyyden ja talouskriisien ehkäisemiseksi.

"Nämä kortissa mainitut asiat ovat ihan keskeisiä, kun päätän ketä itse aion äänestää. Kirjoitin sen myös korttiin kansanedustajien tiedoksi", sanoi globbarien teltassa poikennut Martta Myllylä.

Suomalaisille on jaettu hyvät kortit

"Maailman mittakaavassa tarkasteltuna meille on jaettu hyvät kortit, joten voimme laittaa hyvän kiertämään. Haluamme kannustaa päättäjiä toimimaan aktiivisesti niiden maiden ja ihmisten hyväksi, joille on jaettu huonompi käsi", kertoi kampanjakoordinaattori Outi Hannula globbarien postikorttikampanjan ideasta.

Hannulan mukaan suomalaiset päättäjät voisivat ajaa sellaisia kansainvälisiä pelisääntöjä, jotka hyödyttävät sekä kehitysmaita että Suomea itseään.

"Esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden sääntely ja veroparatiisien suitsiminen toisivat lisää paljon kaivattua vakautta maailman talouteen ja valtioiden kassaan lisää verovaroja, joita voitaisiin käyttää esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhuoltoon – niin kehitysmaissa kuin täällä meilläkin."

Samoilla linjoilla oli kortin kirjoittanut Vesa Lappalainen, joka oli saapunut festivaalille perheineen Vantaalta.

"Riskisijoittajat on saatava vastuuseen. Muuten nämä kriisit ja talouden kuplat toistuvat aina kymmenen vuoden välein, niin kuin nytkin. On aika lopettaa ihmisten riistäminen, sitähän tämä on. Kehitysmaissa köyhät kärsivät vielä enemmän kuin täällä", Lappalainen totesi.

Terveisiä päättäjille

Globbarit keräävät kansalaisten korttiterveisiä yleisötapahtumissa ympäri Suomea. Kortit luovutetaan eduskuntavaaleissa vastavalituille kansanedustajille massaglobbaustapahtumassa keväällä 2011.

"Globbarien kokemus on, että suorat yhteydenotot kansanedustajiin huomataan kyllä. Korttiterveiset kirjoittamalla jokainen suomalainen voi osoittaa päättäjille, että maailman oikeudenmukaisuuteen ja kehitysmaiden ihmisten elinoloihin on kiinnitettävä huomiota", Hannula painotti.

Hyvän sai laittaa kiertämään myös globbarien postikonttorin seinällä olevaan maailmankarttaan kirjoittamalla hyvän asian post-it-lapulle ja liimaamalla sen haluamaansa maailmankolkkaan. Iltapäivään mennessä karttaa täplittivät jo useat toivomukset.

Joku toivoi toimivaa julkista terveydenhuoltoa Intiaan, toinen oikeuksia Perun alkuperäiskansoille ja sananvapautta Pohjois-Koreaan. Suomeen joku halusi lähettää lisää suvaitsevaisuutta.

Maailma kylässä -festivaali pidetään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla la 29.5. klo 11-20 ja su 30.5 klo 11-18.


Lisää tietoa aiheesta

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
3.5.2012 | Tausta-artikkelit
Vuosituhattavoitteet tulevat taas
YK-yliopisto WIDERin johtaja Finn Tarp ei usko, että kesäkuussa lanseerattavista kestävän kehityksen tavoitteista tulee vuosituhattavoitteiden korvaaja.
, ,
30.4.2012 | Tausta-artikkelit
Tutkimus: Kasvattaako apu tuloeroja?
Kehitysapu voi lisätä tuloeroja, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Aiempi tutkimus ei ole kuitenkaan samaa mieltä: joidenkin mukaan apu toimii myös rehottavan korruption keskellä. Tuoreiden tulosten valossa voidaan ainakin kysyä, onko realistista olettaa kaiken avun kaventavan tuloeroja?
,
16.2.2012 | Tausta-artikkelit
Halonen uskoo diplomatiaan, ilmastotieteilijät eivät enää
Ilmastotieteilijöiden paneeli on menettänyt lapsenuskonsa hallitusten viisauteen ja arvelee, että ratkaisut ilmastokriisiin löytyvät muualta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen kertoi Helsinki-prosessissa uskovansa edelleen neuvottelujen voimaan – ja saattoi samalla piikitellä Björn Wahlroosia.
, , , ,
9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
Kulttuuri
26.11.2001 | Kolumnit
Eläköön Herbalife
, , , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.