Uutiset

Jaa:

|

6.5.2010 | 09.11

Mahdollisuuksien torien markkinahumu valtaa Suomen

Torikausi käynnistyi suvaitsevaisessa ja monikulttuurisessa hengessä. Kansalaisjärjestöjen Mahdollisuuksien torit tempaisevat tänä vuonna ilmaston puolesta.

Esa Salminen

Lisää kommentti »

ESA SALMINEN

Ngoma Moto Lahden Mahdollisuuksien torillaSuomalais-tansanialainen tanssi- ja rumpuryhmä Ngoma Moto toi Lahden satamaan menoa ja meininkiä.

Monikulttuurista meininkiä, suvaitsevaisuutta, tietoa ilmastonmuutoksesta. Kansalaisjärjestöjen Mahdollisuuksien torit leviävät tänäkin keväänä ja kesänä kahdeksaantoista kaupunkiin. Kepa koordinoi ja tukee tapahtumia, mutta pääosassa Rovaniemeltä Lappeenrantaan ovat paikalliset kansalaisjärjestöt.

"Tämän ansiosta ystävyysseurat Lahdessa tiedetään ja järjestöt pääsevät esille. Jos ne olisivat yksikseen jossain, eivät ne pienillä varoilla ja näillä nykyhinnoilla pystyisi profiloitumaan", kehuu Lahden Mahdollisuuksien torin toimikunnan puheenjohtaja Merja Åkerlind.

Mahdollisuuksien torin aurinkoiseen tunnelmaan osallistui kolmisen tuhatta lahtelaista 25. huhtikuuta. Lahden lisäksi Mahdollisuuksien tori on ehditty järjestää alkukeväästä 2010 jo Rovaniemellä ja Mikkelissä.

Eksoottisista mustista maahanmuuttajien osallistumiseen

Aiemmin kansainvälisten ystävyysmarkkinoitten nimellä tunnettu toritapahtuma on järjestetty Lahdessa vuodesta 1984 alkaen.

"Silloin ystävyysseurat ei näkyneet kaupungissa", Åkerlind muistelee. "Niihin ensimmäisiin toreihin me teimme ihan luettelon, että mitä seuroja Lahdessa on ja sitä sitten jaettiin."

"Vähitellen mukaan alkoi tulla lisää järjestöjä, kuten Unicef ja Unifem. Se, mitkä järjestöt milloinkin ovat olleet voimissaan, on vähän vaihdellut. Iso panos on maahanmuuttajilla. Meillä on monikulttuurikeskus ja sen piirissä erilaisia ryhmiä, joiden kautta on saatu ohjelmaa paljon lisää."

Kun ystävyysmarkkinat Lahdessa 1980-luvulla alkoivat, ei kaupungilla nähty mustia ihmisiä muualla kuin näissä tapahtumissa.

"Kansainvälistyminen on tapahtunut aika äkkiä", Åkerlind toteaa.

Mahdollisuuksien tori -tapahtumien valtakunnallinen teema tänä vuonna on ilmastonmuutos. Lahdessa teema näkyi muun muassa alueellisten ympäristöpalvelujen esittelynä. Järjestäjien mukaan myös sekä Lahden kaupungintalon että satamassa Mahdollisuuksien torin vierellä olevan Sibelius-talon tarvitsema energia tuotetaan tuulisähköllä.

Lisää tietoa aiheesta

Lisää uutisia aiheesta "Kulttuuri"

22.5.2012 | Tiedotteet
Maailma kylässä -festivaali tänä viikonloppuna
Suomen suurin monikulttuurisuus- ja järjestötapahtuma sekä yksi maan isoimmista festivaaleista, Maailma kylässä -festivaali, järjestetään tänä viikonloppuna Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla.
, , , , ,
15.5.2012 | Tiedotteet
Maailman keittiöiden harvinaisuuksia Maailma kylässä -festivaalilla
Ensi viikolla 26.–27.5. järjestettävällä Maailma kylässä -festivaalilla on noin kuusikymmentä ruokamyyjää eri puolilta maailmaa sekä uutuutena luomu- ja lähiruokaan keskittyvä Herkkukylä. 1 kommentti
, ,
10.5.2012
Kel Assouf tuo viestejä aavikolta
Pohjoisnigeriläinen muusikko Anana Harouna edistää musiikillaan pohjoisen ja läntisen Afrikan tuaregi-paimentolaisheimon kulttuuria. Maailma kylässä -festivaaleilla toukokuun lopussa esiintyvä Harouna tuo bändinsä Kel Assoufin kanssa aavikon viestit kuultavaksi Suomeen.
, , , , , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.