Uutiset

Jaa:

|

23.3.2010 | 15.10

Terrorismi estää kehitysapua Pakistanissa

Islamistien mukaan avustusjärjestöihin palkataan naisia, jotta "siveettömyys" leviäisi muuallekin yhteiskuntaan.

Ashfaq Yusufzai

Lisää kommentti »

IPS -- Pommihyökkäykset ja uhkaukset avustusjärjestöjä vastaan ovat käytännössä pysäyttäneen kehitysyhteistyön Pakistanin Luoteisprovinssissa, joka sijaitsee lähellä Afganistanin rajaa.

Maaliskuun alussa aseistautuneet miehet tunkeutuivat  kansainvälisen kummilapsijärjestön World Visonin tiloihin syrjäisessä Oghin kylässä Mansehran alueella. Ammuskelussa kuoli kuusi järjestön pakistanilaista työntekijää, neljä miestä ja kaksi naista.

"He saartoivat meidät ja huusivat, että meitä on jo aiemmin varoitettu ja vaadittu lopettamaan siveettömyyden levitys", hyökkäyksestä hengissä selvinnyt World Visionin avustustyöntekijä kertoi sairaalassa.

Hyökkääjät puhuivat urdua, hindkoa ja pashtua ja olivat siis peräisin eri etnisistä ryhmistä.

Hyökkäyksen motiiviksi epäillään sitä, että monet islamistiradikaalit pitävät kansalaisjärjestöjä Yhdysvaltain sätkynukkina.

Islamilainen radikalismi on yleistynyt Pakistanin Luoteisprovinssissa, koska paljon Taleban-järjestön taistelijota on paennut sinne Afganistanista.

Radikaalit uskovat, että Luoteisprovinssissa toimiviin kansalaisjärjestöihin on palkattu paljon naistyöntekijöitä, jotta "säädyttömyys" lisääntyisi yhteiskunnassa.

World Vision keskeytti hyökkäyksen jälkeen kaiken toimintansa Pakistanissa toistaiseksi. Järjestöllä on maassa 300 työntekijää.

YK ehti vetää työntekijänsä pois Luoteisprovinssista jo viime marraskuussa.

Mikään järjestö ei ole ilmoittautunut iskun tekijäksi, mutta aluehallinnon johtaja Waqar Ayub uskoo hyökkääjien olleen talebaneja.

IPS haastatteli viime syksynä Talebanin Swatin alueen puhemiestä Muslim Khania, ennen kuin hänet pidätettiin.

"Yhdysvallat rahoittaa kansalaisjärjestöjä mustamaalatakseen islamia kansainvälisen yhteisön edessä. Naisten työskentely kansalaisjärjestöissä on islamin vastaista. Naisten pitäisi pysyä kotona eikä esiintyä julkisesti", Khan julisti.

Oghin terrori-iskun jälkeen Luoteisprovinssin kansalaisjärjestöt vaativat Pakistanin hallitukselta suojelua, jotta toimintaa voitaisiin jatkaa.

"Vastaavia hyökkäyksiä on ollut ennenkin, mutta Pakistanin hallitus ei ole tehostanut järjestöjen suojelua", Aurat Foundation -järjestön Rakhshanda Naz moittii.

Pian hyökkäyksen jälkeen myös Lääkärit ilman rajoja -järjestö sulki sairaalansa Mansehrassa. Lääkärit ja muut työntekijät olivat jo aiemmin saaneet uhkauksia islamisteilta ja nähneet moskeijoiden oviin liimattuja vihamielisiä kirjeitä.

 


Pakistanin Luoteisprovinssi

  • Afganistanin rajan tuntumassa sijaitsevassa Luoteisprovinssissa asuu 21 miljoonaa ihmistä, valtaosa heistä maaseudulla.
  • Suurin etninen ryhmä ovat pataanit eli pashtut. Heitä on asukkaista noin kaksi kolmasosaa.
  • Historiallinen Silkkitie kulki aikoinaan alueen läpi.
  • Seudulle arvioidaan tulleen noin 1,5 miljoonaa afgaanipakolaista.
  • Alueella on toiminut useita kansainvälisiä avustusjärjestöjä siksikin, että vuonna 2005 maanjäristys tappoi yli 73 000 ihmistä ja jätti 3,5 miljoonaa kodittomaksi.

 

Maatieto

Afganistan

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
3.5.2012 | Tausta-artikkelit
Vuosituhattavoitteet tulevat taas
YK-yliopisto WIDERin johtaja Finn Tarp ei usko, että kesäkuussa lanseerattavista kestävän kehityksen tavoitteista tulee vuosituhattavoitteiden korvaaja.
, ,
30.4.2012 | Tausta-artikkelit
Tutkimus: Kasvattaako apu tuloeroja?
Kehitysapu voi lisätä tuloeroja, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Aiempi tutkimus ei ole kuitenkaan samaa mieltä: joidenkin mukaan apu toimii myös rehottavan korruption keskellä. Tuoreiden tulosten valossa voidaan ainakin kysyä, onko realistista olettaa kaiken avun kaventavan tuloeroja?
,
16.2.2012 | Tausta-artikkelit
Halonen uskoo diplomatiaan, ilmastotieteilijät eivät enää
Ilmastotieteilijöiden paneeli on menettänyt lapsenuskonsa hallitusten viisauteen ja arvelee, että ratkaisut ilmastokriisiin löytyvät muualta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen kertoi Helsinki-prosessissa uskovansa edelleen neuvottelujen voimaan – ja saattoi samalla piikitellä Björn Wahlroosia.
, , , ,
9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
Kulttuuri
26.11.2001 | Kolumnit
Eläköön Herbalife
, , , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.