Uutiset

Jaa:

|

11.3.2010 | 17.49

Kuusi kuoli iskussa World Visionin toimistoon Pakistanissa

Aseistautuneet hyökkääjät tappoivat kuusi työntekijää 10.3. aamulla tekemässään hyökkäyksessä World Visionin toimistoon Pakistanin pohjoisosassa. Suomen World Visionilla ei ole toimintaa Pakistanissa.

Lauri Haapanen

Lisää kommentti »

Kuusi avustustyöntekijää on kuollut aseellisessa hyökkäyksessä kehitysyhteistyöjärjestö World Visionin toimistoon Pakistanissa. Kaikki menehtyneet ovat järjestön pakistanilaisia työntekijöitä. Lisäksi kahdeksan työntekijää on loukkaantunut, heistä neljä vakavasti.

Hyökkäys tapahtui keskiviikkona aamu yhdeksältä paikallista aikaa Oghi-nimisessä kylässä Mansehran alueella Pakistanin pohjoisosassa.

Aseistautuneet hyökkääjät ajoivat World Visionin toimistolle ja ryhtyivät ampumaan työntekijöitä. Poliisin mukaan hyökkääjät käyttivät myös räjähteitä. World Visionia ei ollut uhkailtu tai varoitettu iskusta etukäteen.

World Vision on toiminut Mansehrassa vuodesta 2005, jolloin tuhoisa maanjäristys tappoi alueella yli 73 000 ihmistä ja jätti 3,5 miljoonaa kodittomaksi. Kaikkiaan järjestö on toiminut Pakistanissa vuodesta 1992. Hyökkäyksen jälkeen kaikki World Visionin toiminta Pakistanissa on pysäytetty toistaiseksi.

Suomen World Visionilla ei ole omia kehityshankkeita Pakistanissa.

"Olemme järkyttyneitä tapahtuneesta ja siitä, että iskun kohteeksi ovat joutuneet humanitaarista työtä maanmiestensä parissa tekevät ihmiset", kertoo järjestön yhteiskuntasuhteiden päällikkö Sami Lahdensuo.

Hänen mukaansa isku ei kuitenkaan aiheuta välittämiä toimia Suomen World Visionin kohdemaissa.

"Meidän turvallisuusohjeemme on trimmattu hyvin ja niitä tietysti trimmataan koko ajan", Lahdensuo kertoo.

Vastaavat iskut voivat jatkua

Avustustyöntekijät ovat kohdanneet konservatiivisella Mansehran alueella jonkin verran vihamielisyyttä, lähinnä naistyöntekijöiden ja naisiin kohdistuvan avustustyön vuoksi. Vakavin välikohtaus ennen eilistä tapahtui vuonna 2008, jolloin kolme avustusjärjestö Plan Internationalin paikallista työntekijää tapettiin asemiesten hyökkäyksessä.

Nyt tapahtuneen iskun 10 tekijää pääsivät pakenemaan, mutta heidän epäillään olevan Tehrik-i-Taliban-ryhmittymän jäseniä, jotka Pakistanin armeija ajoi pois läheiseltä Swatin alueelta reilu vuosi sitten.

Yhdysvaltalaisen Stratfor-tutkimusyhtiön uutisanalyysin mukaan iskun tarkoituksena on luultavasti vaikeuttaa ulkomaisten avustusjärjestöjen työtä alueella.

"Iskun takana olevat taistelijat pyrkivät todennäköisesti pitämään yllä vaikutelmaa, että huolimatta armeijan toimista Dirin, Swatin, Bunerin ja Shanglan alueilla Talebania ei ole kukistettu vaan se pystyy siirtymään ja jatkamaan toimintaansa viereisillä alueilla. Iskemällä länsimaisiin kansalaisjärjestöihin taistelijat haluavat varmistaa, että länsimaat pitävät aluetta edelleen turvattomana. Se puolestaan vaikeuttaa tekemästä sitä kehitystyötä, jota armeijan saavutusten lujittaminen vaatisi."

Stratfor arvioi, että vastaavanlaisia iskuja tultaneen näkemään alueella tulevaisuudessa lisää erinäisten Taleban-ryhmittymien pyrkiessä vakiinnuttamaan asemaansa alueella uudelleen.


Suomen World Vision

  • Suomen World Vision toimii kehitysmaiden yhteisöjen pitkäjänteisenä kumppanina parantaakseen lasten elinoloja ja oikeuksia.
  • Vuonna 1983 perustettu järjestö tekee kehitysyhteistyötä seitsemässä maassa: Intiassa, Keniassa, Kolumbiassa, Perussa, Somaliassa, Sri Lankassa ja Ugandassa.
  • Suomen World Visionin toiminta pohjautuu kristillisille arvoille. Järjestö toimii apua tarvitsevien hyväksi uskontoon, etniseen taustaan tai sukupuoleen katsomatta. Suomen World Vision ei kysy avunsaajilta tai -antajilta heidän vakaumustaan, eikä työskentele sen muuttamiseksi.
  • Suomen World Vision kuuluu kansainväliseen World Vision -verkostoon. World Vision on maailman suurin kummilapsijärjestö, jonka avun piirissä on kaikkiaan 100 miljoonaa ihmistä.
  • Vuonna 1950 perustettu World Vision toimii lähes 100 maassa 40 000 työntekijän voimin.
  • Suomen World Visionin verkkosivut.

Maatieto

Pakistan

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
3.5.2012 | Tausta-artikkelit
Vuosituhattavoitteet tulevat taas
YK-yliopisto WIDERin johtaja Finn Tarp ei usko, että kesäkuussa lanseerattavista kestävän kehityksen tavoitteista tulee vuosituhattavoitteiden korvaaja.
, ,
30.4.2012 | Tausta-artikkelit
Tutkimus: Kasvattaako apu tuloeroja?
Kehitysapu voi lisätä tuloeroja, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Aiempi tutkimus ei ole kuitenkaan samaa mieltä: joidenkin mukaan apu toimii myös rehottavan korruption keskellä. Tuoreiden tulosten valossa voidaan ainakin kysyä, onko realistista olettaa kaiken avun kaventavan tuloeroja?
,
16.2.2012 | Tausta-artikkelit
Halonen uskoo diplomatiaan, ilmastotieteilijät eivät enää
Ilmastotieteilijöiden paneeli on menettänyt lapsenuskonsa hallitusten viisauteen ja arvelee, että ratkaisut ilmastokriisiin löytyvät muualta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen kertoi Helsinki-prosessissa uskovansa edelleen neuvottelujen voimaan – ja saattoi samalla piikitellä Björn Wahlroosia.
, , , ,
9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
Kulttuuri
26.11.2001 | Kolumnit
Eläköön Herbalife
, , , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.