Uutiset

Jaa:

|

4.3.2010 | 14.59

Kouluttamaton nainen päätyy kaupustelijaksi Guatemalassa

Perheen toimeentulo on kovan työn takana, kun äiti huhkii makeismyyjänä liikennevaloissa.

Danilo Valladares

Lisää kommentti »

Daniel Valladares/IPS

Carol OrozcoCarol Orozcon työpaikkana on vilkas risteys Guatemalan samannimisessä pääkaupungissa.

IPS -- "Olen työskennellyt kadulla nuoresta tytöstä asti. Muuta työtä on vaikea saada, koska vanhempani eivät lähettäneet minua kouluun", Guatemalan pääkaupungissa asuva katukauppias Carol Orozco, 31, kertoo.

Kun liikennevalo vaihtuu punaiseksi keskustassa, Orozco ryntää autojen sekaan kauppaamaan makeisia kuljettajille.

Hänellä on elätettävänään neljä lasta, "joiden isä ei tee mitään heidän hyväkseen."

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n selvityksen mukaan Guatemalan työelämässä olevista naisista 73 prosenttia huhkii epävirallisella sektorilla, mikä tarkoittaa usein juuri katukaupustelua.

Epävirallisuus puolestaan tarkoittaa kaikkien työsuhteeseen kuuluvien etujen puuttumista.

Orozco saa kokoon noin 150 euroa kuukaudessa.

"Paiskin täällä töitä aamuseitsemästä iltakahdeksaan ilman vessaa ja vettä, satoi tai paistoi", Orozco sanoo.

Palkka 2,5 euroa päivässä

Saman vilkkaan toimistoalueen asiakkaista kilpailee 11 muutakin katumyyjää. Paulina Mazariegos, 32, myy kadulla tuoreita hedelmiä ja raahaa kaksivuotiasta Eric-poikaa mukanaan.

"Oikeaan työpaikkaan ei voisi viedä lapsia", Mazariegos arvelee.

Hän ansaitsee vain 2,5 euroa päivässä, koska hedelmät toimittava yrittäjä ottaa loppurahat.

Myös Mazariegos pitää koulutuksen puutetta syynä kehnoon asemaansa työmarkkinoilla. Tarjolla ei ole juuri muuta kuin kotiapulaisen tai katukauppiaan töitä.

"Siihen aikaan vanhemmilla ei ollut tapana lähettää lapsia kouluun", Mazariegos sanoo.

Epäkohtana sekä työtilaisuudet että palkka

ILO:n mukaan Keski-Amerikan maiden 20-miljoonaisesta työvoimasta 60 prosenttia on ammattitaidotonta ja 38 prosenttia ei ole suorittanut edes peruskoulua loppuun.

Naiset ovat miehiä heikommassa asemassa niin työtilaisuuksien kuin palkkauksenkin suhteen. Guatemalassa naisten osuus työvoimasta on alueen korkein, 45 prosenttia, mikä näkyy paljolti juuri kaupusteluna (vrt. Panama 43,3 %, Costa Rica 41,6 %, El Salvador 41,3 %, Nicaragua 38,5 % ja Honduras 36 %.

Kilpailun kovuuden on saanut tuta myös kahden lapsen äiti Ada Ortiz, 33. Hän joutuu työskentelemään torimyyjänä täydentääkseen huonoa palkkaansa keuhkoterapeuttina.

"Pystytin torille vaatekojun, mutta toiset myyjät pakottivat minut vaihtamaan artikkelia. Nyt myyn erilaisia asusteita."

Uusia tuulia ay-liikkeessä

Guatemalan entinen työministeri Luis Felipe Linares työskentelee riippumattomassa Asies-laitoksessa, joka on tutkinut epävirallisia työmarkkinoita.

"Naiset ansaitsevat vähemmän kuin samalla alalla toimivat miehet. Miesten on myös helpompi saada pääomaa liiketoimien laajentamiseen, mikä mahdollistaa isommat tulot", Linares selittää.

Naisten tuloa työelämään Keski-Amerikassa ovat vauhdittaneet vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa ja maailman talouskriisi, Guatemalan keskusammattijärjestön johtoon kuuluva Irma Montes sanoo.

Hänen mukaansa uudet tuulet tuntuvat myös ay-liikkeessä.

"Kolmipyöräisiä ajoneuvoja käyttävät ruoanmyyjät perustivat juuri ammattiliiton", Montes kertoo.


Guatemala on valtio Keski-Amerikassa

  • Asukkaita 14 miljoonaa
  • Alle 2 dollarilla päivässä eläviä 24,3%
  • Yli 15-vuotiaista lukutaidottomia 26,8%
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 122/182

(Lähde: YK)

Maatieto

Guatemala

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Tasa-arvo"

21.5.2012
Obaman lausunto homoliitoista kuohuttaa Karibialla
Kirkonmiehet konservatiivisissa lähimaissa kauhistuivat Yhdysvaltain presidentin kantaa samaa sukupuolta olevien avioliitoista.
, , , ,
16.5.2012 | Tausta-artikkelit
Tasa-arvoa kohden kehitysyhteistyön keinoin
Tasa-arvo on läpileikkaava teema Suomen kehitysyhteistyössä. Sitä on kuitenkin vaikeaa viedä ulkomaille: tasa-arvo edistyy vain, jos muutokset sen suuntaan lähtevät sisältä päin. 1 kommentti
, , ,
11.5.2012 | Kolumnit
Pyhä äitiys
Tyttöjä ja naisia valmistellaan äidin rooliin erilaisten riittien kautta koko elinajan. Kun äitiys vihdoin koittaa, monessa maassa naisen rooli mullistuu – unohdetusta ja poljetusta tulee lähes pyhä. Seksuaali- ja lisääntymisterveyden olematon priorisointi heijastaa kuitenkin ristiriitoja ympäri maailmaa.
, ,
16.5.2012 | Tausta-artikkelit
Tasa-arvoa kohden kehitysyhteistyön keinoin
Tasa-arvo on läpileikkaava teema Suomen kehitysyhteistyössä. Sitä on kuitenkin vaikeaa viedä ulkomaille: tasa-arvo edistyy vain, jos muutokset sen suuntaan lähtevät sisältä päin. 1 kommentti
, , ,
21.5.2012
Obaman lausunto homoliitoista kuohuttaa Karibialla
Kirkonmiehet konservatiivisissa lähimaissa kauhistuivat Yhdysvaltain presidentin kantaa samaa sukupuolta olevien avioliitoista.
, , , ,
Tasa-arvo
25.5.2010 | Kolumnit
Mikä burkassa pelottaa?
Burkadebatti kertoo siitä, ettei osata, haluta tai uskalleta puuttua todellisiin ongelmiin. 3 kommenttia
, , , , , , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.