Uutiset

Jaa:

|

17.11.2009 | 15.46

Etelä-Korea nostaa kehitysapua 42 prosentilla

Entinen vastaanottaja pyrkii oikeaksi avunantajaksi - päästäkseen toden teolla teollisuusmaiden kerhoon.

Esa Salminen

Lisää kommentti »

Etelä-Korea liittyi Kansainväliseen talous- ja kehitysjärjestö OECD:hen vuonna 1997, ja kuuluu OECD:n 25 komiteasta kaikkiin paitsi kehitysapukomitea DAC:hen. Nostaakseen poliittista painoarvoaan entinen avun vastaanottaja pyrkii myös DAC:n jäseneksi kasvattamalla kehitysapuaan.

Asiasta kirjoitti korealainen sanomalehti JoongAng Daily.

Lehden mukaan korealaiset viranomaiset ilmoittivat 16. marraskuuta, että Etelä-Korean kehitysapu nousee ensi vuonna 42 prosenttia osana "Globaali Korea" -ohjelmaa. Niin sanotun varsinaisen kehitysavun osuus noususta on noin puolet.

Etelä-Korean tarkoitus on nostaa apunsa 0,25 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Jyrkälle nousulle on tarvetta, sillä maan viime vuoden maksatukset vastaavat 0,09 prosenttia. Rahassa Etelä-Korean apu oli noin 540 miljoonaa euroa. Avun prosenttiosuus Etelä-Korealla on ollut OECD:n pienin.

OECD:n kolmestakymmenestä jäsenestä vain Etelä-Korea, Islanti, Meksiko, Puola, Slovakia, Tshekki, Turkki ja Unkari eivät toistaiseksi ole kehitysapukomitean jäseniä. Komitea päättää Etelä-Korean jäsenyydestä 25. marraskuuta.


Lisää tietoa aiheesta

Maatieto

Etelä-Korea

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
3.5.2012 | Tausta-artikkelit
Vuosituhattavoitteet tulevat taas
YK-yliopisto WIDERin johtaja Finn Tarp ei usko, että kesäkuussa lanseerattavista kestävän kehityksen tavoitteista tulee vuosituhattavoitteiden korvaaja.
, ,
30.4.2012 | Tausta-artikkelit
Tutkimus: Kasvattaako apu tuloeroja?
Kehitysapu voi lisätä tuloeroja, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Aiempi tutkimus ei ole kuitenkaan samaa mieltä: joidenkin mukaan apu toimii myös rehottavan korruption keskellä. Tuoreiden tulosten valossa voidaan ainakin kysyä, onko realistista olettaa kaiken avun kaventavan tuloeroja?
,
16.2.2012 | Tausta-artikkelit
Halonen uskoo diplomatiaan, ilmastotieteilijät eivät enää
Ilmastotieteilijöiden paneeli on menettänyt lapsenuskonsa hallitusten viisauteen ja arvelee, että ratkaisut ilmastokriisiin löytyvät muualta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen kertoi Helsinki-prosessissa uskovansa edelleen neuvottelujen voimaan – ja saattoi samalla piikitellä Björn Wahlroosia.
, , , ,
9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
Kulttuuri
26.11.2001 | Kolumnit
Eläköön Herbalife
, , , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.