Uutiset

Jaa:

|

10.11.2009 | 17.45

Japani lisää apuaan Mekong-maille

Japani lupasi tukea Mekong-joen maille lähes neljän miljardin euron verran. Avun arvellaan olevan vastaisku Kiinan nousevalle roolille Aasiassa.

Timo Kuronen

Lisää kommentti »

BANGKOK -- Japani isännöi viiden Mekong-maan pääministereiden vierailua marraskuun alussa Tokiossa. Kotiin vietäväksi Burman, Kambodzhan, Laosin, Thaimaan ja Vietnamin johtajat saivat 500 miljardin jenin eli noin 3,8 miljardin euron lupauksen Japanin taloudellisesta tuesta.

Apusumma jakaantuu kolmelle vuodelle viiden maan kesken. Noin neljä viidennestä siitä on matalakorkoisia jenilainoja, tarkoitettu lähinnä liikenneväylien ja veteen liittyvän infrastruktuurin rakentamiseen.

Japanin ja Mekong-maiden johtajat sopivat uutistoimisto AFP:n mukaan myös ympäristönsuojelun toimintasuunnitelmasta, joka kantaa nimeä 'Vuosikymmen kohti vihreää Mekongia'. Japani on luvannut rahaa muun muassa ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

Nyt luvattua apusummaa pidetään suurempana kuin aiempina vuosina, vaikka lukujen vertaaminen on vaikeaa.

"Japanin hallitus sekoittaa lupauksiin usein jo aiemmin luvattuja tukipaketteja, ja nyt apulupaus koskee koko Mekongin aluetta, ei yksittäisiä maita", kertoo Toshiyuki Doi Japanin roolia Mekongin alueella seuraavasta Mekong Watch -järjestöstä.

Kilpailua Kiinan kanssa

Kiinan rooli suurimpana investoijana on viime vuosina korostunut 220 miljoonan asukkaan Mekongin alueella, erityisesti Burmassa, Kambodzhassa ja Laosissa. Kiina tarvitsee luonnonvaroja, ja niiden tilalle tarjotaan rakennusinvestointeja. Vaikka Japani on Kambodzhassa suurin kehitysyhteistyön rahoittaja, pääministeri Hun Sen pitää Kiinaa maansa parhaana ystävänä.

Japanin pääministeri Yukio Hatoyama kiisti huippukokouksen aikana sen, että Japani yrittää kiriä takaisin Kiinan ohi.

"Ei ole reilua sanoa, että Kiinan lisääntyvä rooli Mekongilla koituu Japanin tappioksi. On tärkeää luoda yhteistyötä, jotta Mekongin alueen potentiaali voitaisiin maksimoida", Hatoyama totesi.

Mekong Watch pitää Japanin kehitysyhteistyön painopistealueita vanhanaikaisina.

"Japanin sisäpolitiikassa on tapahtunut selkeä muutos, mutta hallitus ei ole kuunnellut kehitysmaista tulevaa kritiikkiä", Toshiyuki Doi manaa.

"Apua luvataan edelleen suuriin infrastruktuurihankkeisiin, jotka ovat aiheuttaneet ongelmia aiemminkin. Apu pitäisi suunnata pääosin sosiaali- ja ympäristösektoreille."

Japani on suurin osakas Aasian kehityspankissa (ADB), joka on maanosan suurin lainanantaja. Kasvaneen rahoituskilpailun vuoksi myös ADB on joutunut markkinoimaan lainojaan entistä aggressiivisemmin, ja pankin ympäristö- ja sosiaalivaikutusten suojamekanismeja on alettu heikentää. Kiinalta lainoja saa ilman tiukkoja ehtoja.

Maatieto

Kiina

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
3.5.2012 | Tausta-artikkelit
Vuosituhattavoitteet tulevat taas
YK-yliopisto WIDERin johtaja Finn Tarp ei usko, että kesäkuussa lanseerattavista kestävän kehityksen tavoitteista tulee vuosituhattavoitteiden korvaaja.
, ,
30.4.2012 | Tausta-artikkelit
Tutkimus: Kasvattaako apu tuloeroja?
Kehitysapu voi lisätä tuloeroja, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Aiempi tutkimus ei ole kuitenkaan samaa mieltä: joidenkin mukaan apu toimii myös rehottavan korruption keskellä. Tuoreiden tulosten valossa voidaan ainakin kysyä, onko realistista olettaa kaiken avun kaventavan tuloeroja?
,
16.2.2012 | Tausta-artikkelit
Halonen uskoo diplomatiaan, ilmastotieteilijät eivät enää
Ilmastotieteilijöiden paneeli on menettänyt lapsenuskonsa hallitusten viisauteen ja arvelee, että ratkaisut ilmastokriisiin löytyvät muualta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen kertoi Helsinki-prosessissa uskovansa edelleen neuvottelujen voimaan – ja saattoi samalla piikitellä Björn Wahlroosia.
, , , ,
9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
Kulttuuri
26.11.2001 | Kolumnit
Eläköön Herbalife
, , , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.