4.9.2009 | 09.57
Ahtisaari: Suomi yrittää alennuslipulla turvaneuvostoon
Kehitysavun leikkaaminen vaikeuttaa paikan saamista YK:n turvallisuusneuvostosta, sanoo presidentti Martti Ahtisaari.
Suomi pyrkii YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi kaudelle 2013–2014. Paasikivi-seurassa 3. syyskuuta pitämässään puheessa presidentti Martti Ahtisaari esitti epäilyksensä Suomen viimeaikaisten toimien vaikutuksesta kampanjaan päästä osallistumaan kansainvälisten kriisien ratkaisuun korkeimmalla tasolla.
Ahtisaaren mielestä ei ole helppoa päästä kansainvälisen näyttämön eturiviin, kun samalla supistaa kansainvälistä panostaan.
"Me tavoittelemme aitiopaikkaa, mutta olemme valmiita maksamaan siitä vain kolmannen parven lipun hinnan", Ahtisaari sanoi viitaten aikeisiin rajoittaa sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumista sekä hallituksen päätökseen leikata kehitysyhteistyön määrärahoja.
Puheessaan Ahtisaari korosti kansainvälisen yhteistyön merkitystä kriisien leviämisen estämisessä ja piti yhteiseen toimintaan, kuten ihmisoikeuksien puolustamiseen ja kansainvälisen rikollisuuden estämiseen osallistumista Suomen imagolle tärkeänä solidaarisuuden osoituksena ja pragmaattisena politiikkana.
Lisää tietoa aiheesta
- Presidentti Ahtisaaren puhe on luettavissa Paasikivi-seuran verkkosivuilla














Kommentit
Post new comment?