27.6.2009 | 15.23
YK:n talouskriisikokous päättyi vaikeiden vaiheiden jälkeen
Jäsenmaat hyväksyivät 26.6. YK:n talouskriisihuippukokouksen loppuasiakirjan. YK:n 192 jäsenmaata tekivät äärimmäisen vaikeiden neuvottelujen jälkeen joukon päätöksiä, jotka eivät olisi olleet mahdollisia vielä vuosi sitten.
Talouskriisin kehitysvaikutuksia käsittelevä huippukokous järjestettiin New Yorkissa 24.-26. kesäkuuta. Kertaalleen siirretyn konferenssin valmistelua leimasivat kehitysmaiden ja teollisuusmaiden rajut erimielisyydet kokouksen loppuasiakirjan yksityiskohdista.
"Valitettavasti teollisuusmaat EU ja Yhdysvallat etunenässä estivät isot rakenteelliset uudistukset ja sen, että kokouksesta olisi välitöntä hyötyä kriisistä kärsiville maailman köyhille. Kokouksessa tehtiin kuitenkin päätöksiä, jotka voivat osoittautua merkityksellisiksi pidemmällä aikavälillä", toteaa kehityspoliittinen sihteeri Matti Ylönen Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepasta.
Mikään maa ei lopulta avannut saavutettua kompromissia varsinaisessa kokouksessa. Loppuasiakirjassa tunnustetaan muun muassa kehitysmaiden kärsivän eniten rikkaista maista liikkeelle lähteneestä kriisistä.
Kokouksen kiinnostavimpia päätöksiä on YK:n alaisen talous- ja finanssikriisin kehitysvaikutuksia käsittelevän asiantuntijapaneelin perustaminen. Paneeli voisi parhaimmillaan lisätä YK:n painoarvoa talouskysymyksissä ja saavuttaa samanlaisen aseman kuin hallitusten välisellä asiantuntijapaneeli IPCC:llä on ilmastopolitiikassa.
Obaman valtaannousu heijastui kokoukseen
Vallan vaihtuminen Valkoisessa talossa Bushin hallinnolta Barack Obamalle näkyi kokouspaikalla. Yhdysvallat oli lopulta valmis joustamaan aiempaa enemmän.
"Yhdysvallat hyväksyi sopimuksessa vaikeuksissa olevien valtioiden oikeuden turvautua hätätilanteissa tilapäisiin pääomaliikkeiden rajoituksiin sekä väliaikaiseen pidättäytymiseen ulkomaanvelkojen maksusta. Tämä oli merkittävä myönnytys", kokousta paikanpäällä seurannut Matti Ylönen kertoo.
"Kyse on paljolti siitä, miten kukin tulkitsee loppuasiakirjaa ja pystytätkö kehitysmaat oikeasti käyttämään tätä pelastusrengasta valtavan inhimillisen katastrofin keskellä", Ylönen selventää.
Vaikka Yhdysvallat toi loppuasiakirjan hyväksymisen jälkeisessä puheessaan esiin joukon varauksia, voi USA:n hyväksyntä loppuasiakirjalle olla periaatteellisesti merkittävä. Talouskriisi on ajamassa kymmeniä kehitysmaita lähes väistämättä kestämättömään velkaloukkuun.
New Yorkissa sitouduttiin myös ensimmäisen kerran edistämään YK-järjestelmän puitteissa Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston hallintouudistuksia sekä YK:n ja rahoituslaitosten parempaa yhteistyötä.
Toimituksille tiedoksi:
- Huippukokousivuilla on Kepan loppuyhteenveto konferenssista, kokousta taustoivia aineistoja sekä blogi- ja uutistekstejä.
- Kepan tiedote (25.6.): Rikkaat maat estivät talousjärjestelmän uudistamisen
- Kepan tiedote (23.6.): Rikkaat maat pitävät kiinni asemastaan YK:n talouskriisihuippukokouksessa
Lisätietoja (aikaero Suomeen -7 tuntia):
- Kehityspoliittinen sihteeri Matti Ylönen, puh. +358 40 761 8925
- Tiedottaja Pasi Nokelainen, puh. +358 50 339 5860














Kommentit
Säännöt
Kirjoita uusi kommentti