Uutiset

Jaa:

|

8.6.2009 | 13.58

Raportti: Talouskriisi haittaa köyhyyden vähentämistä

Vuosituhattavoitteissa on tullut talouskriisin johdosta kolme vuotta takapakkia eivätkä G20-kokouksen lupaukset ole vielä konkretisoituneet, kertoo Britannian parlamentin raportti.

Jari Nousiainen

Lisää kommentti »

Taantumaa ei saa käyttää tekosyynä kehitysavun sitoumuksista luistamiseen saatikka rahoituksen leikkaamiseen, tuomitsee Britannian parlamentin alahuoneen kehitysyhteistyökomitean raportti.

Brittiparlamentaarikot komentavat maan kehitysyhteistyöviranomaista DFID:tä käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta muut valtiot eivät luistaisi 0,7 prosentin tavoitteesta. Samaan tapaan brittihallitusta kehotetaan varmistamaan, että G20-kokouksessa luvattu rahoitus kehitysmaille toteutuu.

Talouskriisi on iskenyt kehitysmaihin monelta suunnalta, raportissa todetaan. Kaupan ja investointien vähenemisen lisäksi valuuttakurssien heilahtelut tuottavat ongelmia, ja siirtolaisten rahalähetykset ovat raportin mukaan pienentyneet jopa 15 prosenttia.

IMF:n uudistus kiireellinen

G20 on päättänyt kasvattaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin rahoitusta, mikä on raportin mukaan tarpeen, mutta ei pidä erehtyä ajattelemaan että se olisi tarpeeksi.

Sen lisäksi että komitea hoputtaa lisärahoituksen käyttöön saamista, raportissa muistutetaan kansainvälisten rahoituslaitosten uudistustarpeesta. Jos kehitysmaiden edustuksesta IMF:ssä edes keskustellaan aikaisintaan ensi vuonna, ollaan auttamatta myöhässä koska kriisi on nyt, raportissa todetaan.

IMF ei myöskään ole oikea toimija köyhyyden vähentämiseen, sillä sen rahoitusmallit toimivat parhaiten keskituloisten maiden kohdalla. Raportti toivoo etenkin rahaston lainaehtojen muuttamista köyhyyden vähentämistä ja köyhimpien maiden kasvua tukeviksi.

Veroparatiiseihin puututtava

Suuryhtiöiden verojen välttelyn seurauksena kehitysmaat menettävät huomattavia summia: Oxfamin ja Christian Aidin arvioiden mukaan 120–160 miljardia dollaria vuosittain. Veroparatiisien kautta kehitysmaista pakenee kaikkiaan jopa tuhat miljardia dollaria, arvioi tutkija Raymond Baker helmikuussa Kepan uutisten haastattelussa.

OECD:n mukaan kaikki maat ovat sitoutuneet verotietojen vaihtosopimukseen, mutta 42 tapauksessa käytännön toteutus uupuu yhä. Näistä veroparatiiseista seitsemän on Britannian hallitsemia alueita kuten Caymansaaret ja Gibraltar.

"Ei riitä, että pääministeri on lähettänyt asiasta kirjeen – pyydämme, että komitealle toimitetaan selonteko OECD:n sääntöjen toimeenpanon etenemisestä", raportissa painotetaan.


Lisää tietoa aiheesta

Lisää uutisia aiheesta "Talous"

30.1.2012
Afrikka suitsii nälkää
Monet maat ovat parantaneet ruokaturvaansa sijoittamalla maatalouden toimintaedellytysten parantamiseen.
,
30.1.2012
Ghanassa pantiin pellot tuottamaan
Sato kaksinkertaistui kun köyhiä autettiin kylvämään kesantomaat.
,
27.1.2012
EU suuntaa kauppaedut ja kauppaa tukevan avun köyhimpiin maihin
Euroopan komissio esittää, että kehitysmaille annettavia kauppaetuja ja niin sanottua Aid for Trade -apua keskitetään vähiten kehittyneille maille.
, , ,
27.1.2012
EU suuntaa kauppaedut ja kauppaa tukevan avun köyhimpiin maihin
Euroopan komissio esittää, että kehitysmaille annettavia kauppaetuja ja niin sanottua Aid for Trade -apua keskitetään vähiten kehittyneille maille.
, , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.